Kate Jacobsilta elämänmakuinen jatko-osa menestysromaanille

Kate Jacobsin vuonna 2007 julkaistu esikoisromaani Pieni lankakauppa (Gummerus) nousi lyhyessä ajassa New York Timesin bestseller-listalle. Kertomus äidin ja tyttären yhteisestä lankakaupasta ja siellä kokoontuvasta neulontapiiristä on saanut yhtä menestyneen jatko-osan, Lankakaupan tyttö, joka vie lukijan jälleen keskelle värikkään ystäväpiirin vaiherikasta elämää. Jacobsin esikoisromaanista on tekeillä elokuva, jota tähdittää Julia Roberts.

Dakota Walker tuntee olevansa eksyksissä. Koko 18-vuotisen elämänsä hän on viettänyt lankakaupassa, päivisin äitinsä apuna ja perjantai-illat kaupassa kokoontuvan neulontapiirin hellässä huomassa. Georgia-äidin kuoltua viisi vuotta sitten lankakauppa tulvii edelleen rakkaita, kipeitä muistoja. Samaan aikaan ylisuojeleva isä painostaa Dakotaa hankkimaan kunnon ammatin ja valvomaan etujaan menestyvän liikkeen omistajana. Dakota haluaisi kuitenkin kokeilla omia siipiään. Hän haaveilee omasta leipomo-konditoriasta ja ensimmäisestä, täydellisestä suudelmasta. Myös muilla neulontapiirin jäsenillä on vaikeuksia löytää paikkaansa Georgian poismenon jälkeen. Ryhmän äitihahmo, elegantti Anita, on löytänyt uuden rakkauden 78-vuotiaana. Hänen onneaan varjostaa kuitenkin salaisuus menneisyydestä. Darwin, feministi ja huippututkija, on viimeisillään raskaana pitkän lapsettomuuden jälkeen – ja onnesta, huolesta ja hormoneista sekaisin. Eronnut seurapiirikaunotar Catherine painii miesongelmiensa ja juristi KC menopaussinsa kanssa. Musiikkivideo-ohjaaja Lucieta taas työllistävät sekä oikuttelevat rocktähdet että maailman vaativin viisivuotias. Kaikki muuttuu, kun Lucie päättää ottaa Dakotan ja Catherinen mukaansa työmatkalle Roomaan. Edessä on tapahtumarikas kesä täynnä yllättäviä tuttavuuksia, rakkautta ja elämänmakuisia kokemuksia. ”Dakotalla oli nyt seitsemän tuntia aikaa tehdä mitä huvitti. Hän seurasi silmiään, joita siellä täällä näkyvät kupolit houkuttelivat, ja nenäänsä haistaessaan, että jossakin lähistölle valmistettiin herkullista ruokaa. Joka suunnassa oli jotakin, mikä herätti hänen kiinnostuksensa. Dakota käytännössä juoksi paikasta toiseen ihastuneena kaikkeen cappuccinon yli vakavaa keskustelua käyvistä nuorista miehistä Mussolinin sotilaita ja natseja esittävään omituiseen näyttelyyn lelukaupan ikkunassa.” KATE JACOBS Kanadalaissyntyinen Kate Jacobs on kokenut journalisti. Asuttuaan kymmenen vuotta Manhattanilla hän muutti aurinkoiseen Kaliforniaan aviomiehensä kanssa. Jacobs kirjoittaa teoksiaan yön pikkutunneilla keittiön pöydän ääressä ja ottaa välillä spanielinsa Baxterin kanssa nokoset isoäitinsä neuloman peiton alla. KATE JACOBS, LANKAKAUPAN TYTTÖ Alkuperäisteos Knit Two Suomennos Päivi Pouttu-Delière 470 sivua Ovh. 33 €

Yrityksestä

Gummerus on toiminut jo 135 vuotta suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ’huviksi ja hyödyksi’. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. Osana Gummerusta toimii tietokirjoja julkaiseva Ajatus Kirjat.

Multimedia

Multimedia