Lehdistötiedote: 1950-luvun Helsinki herää eloon nostalgisessa kuvateoksessa

Report this content

Aho & Soldan: Helsinki 1950-luvun väreissä esittelee ihastuttavin, ennennäkemättömin värivalokuvin arjen elämää Helsingissä 1950-luvulla. Heikki ja Claire Ahon ottamien upeiden kuvien rinnalla Eino Leino kertoo kulttuurisuvun tarinaa ja jakaa muistoja viattomuuden vuosikymmeneltä. Kirjan tekstit ovat suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.

Aho & Soldan oli kirjailija Juhani Ahon poikien Heikki Ahon ja Björn Soldanin yritys. Vuosikymmenien ajan veljekset tallensivat Suomen ja Helsingin elämää valokuviksi ja filmeiksi. Työtä isänsä Heikki Ahon rinnalla jatkoi Claire Aho, jolle Helsinki oli rakas kuvauskohde muoti-, luonto-, sisustus- ja henkilökuvien ohella.

Isän ja tyttären kamerat ovat rekisteröineet elämää muun muassa Kauppatorilla, Uimastadionilla, Esplanadilla ja Rautatientorilla. Kuvissa näkyy pieniä ohikiitäviä hetkiä, joista välittyy aito ja lumoava tunnelma. Helsinki on monin paikoin muuttunut sitten 1950-luvun, mutta kaupungin sielusta sisin on säilynyt.

Valokuvateos on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä luvussa Eino Leino palaa lapsuutensa hetkiin ja 1950-luvun helsinkiläiselämään. Toisessa luvussa raotetaan Aho & Soldanin tarinaa ja kurkistetaan suvun tapahtumiin.

Eino Leino
Eino Leino (s. 1946) on työskennellyt toimittajana Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, STT:ssä ja Avussa. Toimittajantyön lisäksi hän on kirjoittanut mm. teokset Kohti huippua, kirjan vuorikiipeilyn historiasta, Arto Paasilinnan elämäkerran Lentojätkä ja Kirjailijoiden Helsinki.

Claire Aho
Claire Aho (s. 1925) on suomalaisen värivalokuvauksen uranuurtaja. Hän aloitti valo- ja elokuvaajauransa isänsä Heikki Ahon ja setänsä Björn Soldanin legendaarisessa AHO & SOLDAN -yhtiössä 1940-luvulla. 1950–60-luvuilla hän kuvasi paitsi Olympialaisia filmille, myös kekseliäitä mainos- ja kansikuvia, ja teki kuvareportaaseja kymmeniin johtaviin aikakauslehtiin.

Heikki Aho
Heikki Aho (1895-1961), kirjailija Juhani Ahon ja taidemaalari Venny Soldanin poika oli suomalaisen elokuvan ja valokuvan kiistaton pioneeri, joka velipuolensa Björn Soldanin (1902-1953) kanssa perusti valo- ja elokuvantuotantoyritys Aho & Soldanin 1924. Se tuotti yhteensä noin 400 dokumentti- ja taide-elokuvaa.

Eino Leino, Heikki Aho & Claire Aho: Helsinki 1950-luvun väreissä, Helsingfors i 1950-talets färger, Helsinki in 1950's colors
168 sivua
Ovh 42 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Kati Turpeinen, tiedottaja, p. 044 349 7790, kati.turpeinen@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi