Lehdistötiedote: Rankka romaani ajankohtaisesta aiheesta

Report this content

Heidi Jaatisen kolmas romaani Kaksi viatonta päivää on vahvan kielen maustama perhetragedia ja kertomus huostaanotosta. Kirjan viiltävä tarina on suurelle osalle meistä tuntematonta todellisuutta, mutta liian monelle suomalaiselle raskasta arkea. Kaksi viatonta päivää pakottaa pysähtymään aiheensa äärelle ja vangitsee musikaalisella kielellään.

”Sistinja kulki miestä vieressään, kämmenillaan kulki. Teki ohimoille ristikkäisholvin. Jatkoi rintalastan pengerrettyä tietä. Vatsa nousi lentoon, humahti painavaksi vesihöyryksi ilmanaaltoihin, vasemmassa kyljessä varmuus, oikeassa epäröinti. Sistinja nuuhki miestä, haisi savulle, kuin ohikulkija.”

Kaksi päivää kaikki on hyvin. Entinen pomo lainaa Sistinjalle ja tämän perheelle mökkiään. Ilmassa on hyvää tuulta. Kalastellaan, syödään aamuauringossa perunoita ja tilliä suoraan kattilasta. Ake ei juo. Sistinja ei juo. Pullot pysyvät korkkaamattomina aitan rappusten pielessä, kirkkaan suora rivistö. Kaksi onnellista päivää. Sitten kaikki taas muuttuu. Seuraavat 300 päivää äiti ja tytär viettävät erossa toisistaan. Kaksi viatonta päivää on heidän tarinansa.

”Kaksi viatonta päivää syntyi halusta nähdä ihminen tekojen takana. Mitä tapahtuu kun vanhempi ja lapsi erotetaan toisistaan? Millaista on kaipaus? Millaista häpeä? Kaksi viatonta päivää kertoo huostaanotosta sukupolvien ketjussa”, Heidi Jaatinen summaa.

Sistinja on kasvanut uneksien äidinmaasta, jonne matkustetaan äidin tarakalla. Äitiä ei näy ja elämä pyryttää naamaan, mutta Sistinja oppii miten siitäkin selviää: on sullottava häpeä alimmaiseksi ja istuttava päälle. Tärkeimmät valinnat tekee sattuma. Tavattuaan Rennen Sistinja päättää tehdä lapsen, jonka kauneus sulattaa miehen sydämen kuin sokerin paistinpannulle. Hertta syntyy kotiin, jossa rauha on sukkahousun ohutta jäätä. Viltinpimeinä aamuina Sistinja tulee turpeaksi äidin rakkaudesta, aamun ensihenkosilla hän kaipaa tyttöään. Silti Hertta ei pysy hänen mielessään. Hertta haaveilee omenankukantuoksuisesta äidistä mutta ei keksi, miltä tiskiltä sellainen tilataan.

Kaksi viatonta päivää kertoo äidistä ja tyttärestä ja elämänmittaisesta haasteesta päästää lähelle, luottaa ja säilyä järjissään. Heidi Jaatisen pitelemätön kieli tavoittaa elämänkirjon eri sävyt: se kestää synkkien päivien painon ja vangitsee vauhkot hetket, joina samea päivä kirkastuu ja maailmanpyörästä vilkutetaan pilville ja naapureille.

Heidi Jaatinen
Kirjoittamisen ohella Heidi Jaatinen (s. 1968) opettaa osa-aikaisesti pienluokkaa ja ohjaa perustamassaan harrastajateatterissa. Tätä ennen Jaatinen on kirjoittanut kaksi kirjaa: Ei saa katsoa aurinkoon (2010) ja Jono (2011). Hän asuu perheineen Kiuruveden Aittojärven kylässä ja keräilee harrastuksekseen urheiluvälineitä.

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää
491 sivua
Ovh. 33 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Kati Turpeinen, tiedottaja, p. 044 349 7790, kati.turpeinen@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi