Luovuus on lamalääke

Report this content

”Jos lama iskee, älä lamaannu. Se on pahinta, mitä itselleen ja työantajalleen voi tehdä. Erityisesti kovina aikoina on johtamisessa tärkeintä luotsata henkilökunnan aivoja, innovaatioita ja asiakkaita eli ihmispääomaa. Kaikki muu seuraa sitä”, vakuuttaa toimitusjohtaja Petteri Kilpinen. Hänen tänään julkistettu teoksensa Liekeissä! Miten johtaja inspiroi ihmiset syttymään muutokselle (Ajatus Kirjat) avaa nykypäivän johtajuutta niin organisaation kuin yksilönkin kannalta.

Maailma elää finanssikriisissä. Asiakkaat harkitsevat tarkkaan keneltä haluavat ostaa. Yrityksissä työskentelee valistuneita ja vaativia ihmisiä, jotka haluavat tietää minkä tavoitteen eteen työskentelevät. Yritykset eivät voi enää hallita asiakkaita, kuluttajia tai työntekijöitä; heitä voi vain inspiroida.

”Inspiraatio työhön, tehtävään ja johtamiseen ratkaisee. Johtamisen onkin muututtava radikaalisti. Ajattelevien, osaavien ja oppivien ihmisten johtajilta tarvitaan uudenlaisia valmiuksia ja asenteita. Yrityksen tavoitteen ja tarkoituksen on oltava inspiroivia ja johtamisen inhimillistä, jotta työntekijät pysyvät uskollisina ja motivoituneina.”

Nykyään yritysten tärkein pääoma ja tuotantokapasiteetti kävelee joka päivä omin jaloin ovesta ulos. Yritykset tarvitsevat parhaita aivoja, osaamista ja tuottavaa luovuutta. Hyvä johtaminen ei ole Kilpisen mukaan latistamista, vaan ihmisten piilevän potentiaalin sytyttämistä.

Liekeissä! inspiroi ajattelemaan johtajuutta uudella tavalla. Luova johtamistapa saa ihmiset kehittämään parempia tuotteita ja palveluja ja rakentamaan parempia yhteisöjä ja yrityksiä, arvoketjun jokaisessa vaiheessa. Kilpinen kuvaa yritysten uutta todellisuutta ja kertoo kuinka rakentaa oikeanlainen yrityskulttuuri ja hallita jatkuvaa muutosta. Liekeissä! käsittelee yritystason luovaa johtamista, tavoiteasetantaa ja strategiaa sekä keskittyy itsensä johtamisen näkökulmasta strategisiin valintoihin ja tavoitteisiin.

”Talousvaikeuksien edessä ei johtamisen vanha agenda enää riitä. Suomi tarvitsee uuden sukupolven johtajien rohkeaa esiinmarssia. Kasvu ja torjuntavoitotkin ovat rohkeuslajeja. Suurin riski yrityksen huomiselle on olla ottamatta mitään riskejä tänään.”

www.liekeissa.fi

PETTERI KILPINEN
Petteri Kilpinen (s. 1964) on Suomen palkituimman markkinoinnin konsultointi- ja suunnitteluryhmän, TBWA/Helsingin toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja kansainvälisen TBWA-ketjun Euroopan johtoryhmän jäsen. Hän istuu myös L-Fashion Groupin, Thermidas Oy:n ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton (MTL) hallituksissa.

PETTERI KILPINEN, LIEKEISSÄ! MITEN JOHTAJA INSPIROI IHMISET SYTTYMÄÄN MUUTOKSELLE
223 sivua
Ovh. 45 €

Multimedia

Multimedia