Martti Joenpolven novellikilpailu Novellit 2011 palaa välivuoden jälkeen

Report this content

Gummerus, Nuoren Voiman Liitto ja HansaBook julistavat alkaneeksi Martti Joenpolven novellikilpailun, Novellit 2011. Kilpailun tuomaristossa toimivat kirjailijat Turkka Hautala ja Katja Kettu, viestinnän ammattilainen ja Lukupiiri-blogin emäntä Kirsi Piha sekä kustannustoimittaja Nina Gimishanov. Tuomariston puheenjohtajana on Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö Mikko Aarne. Novellit 2011 -kilpailuun voi osallistua 6.8.2010 asti.

Martti Joenpolven novellikilpailussa jaetaan kolme palkintoa: I palkinto 2 000 euroa, II palkinto 1 000 euroa ja III palkinto 500 euroa. Novellikilpailun parhaimmisto julkaistaan Novellit 2011 -antologiana helmikuussa 2011. Voittajille ja antologiaan päässeille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. "Gummeruksen historia novellien julkaisijana juontaa aina vuoteen 1873, jolloin perustajamme Kaarle Jaakko Gummerus julkaisi kustannuksellaan "Alkuperäisiä suomalaisia uuteloita" eli novelleja. Martti Joenpolven novellikilpailun järjestämisellä olemme halunneet edistää suomalaista kirjoittamisharrastusta. Olen ylpeä siitä, että novellikilpailusta on muodostunut maamme merkittävin kirjoituskilpailu, joka tarjoaa jälleen väylän lahjakkuuksien esiinmarssille", sanoo Mikko Aarne. Novellikilpailuun osallistuvien kirjoittajien määrä on pysynyt kautta vuosien (1996–2008) korkeana. Yleensä kilpailutöitä on saapunut yli tuhat ja luettavia liuskoja on ollut toistakymmentä tuhatta. Kilpailuraadissa on vuosien varrella ollut useita nimekkäitä kirjailijoita ja kirjallisuuselämän vaikuttajia, muiden muassa Silja Hiidenheimo, Kaija Valkonen, Tomi Kontio, Petri Tamminen, Laura Honkasalo ja Mikko Rimminen. Kilpailu on vuosien saatossa toiminut ponnahduslautana kymmenille tuleville kirjailijoille, joiden joukossa ovat esimerkiksi Armas Alvari, Turkka Hautala, Essi Henriksson, Riku Korhonen, Tuomas Kyrö, Sofi Oksanen ja Jussi Siirilä. LISÄTIETOJA Gummerus, viestintäpäällikkö Tuuli Kousa, tuuli.kousa@gummerus.fi, p. 010 683 6204 Nuoren Voiman Liitto, tuottaja Anna Nurro, anna.nurro@nuorenvoimanliitto.fi http://www.novellit.fi/ MARTTI JOENPOLVI Martti Joenpolvi (s. 1936) on vuodesta 1959 lähtien julkaissut yhdeksän novellikokoelmaa ja yksitoista romaania. Joenpolvea pidetään ennen kaikkea hienona novellistina, jonka kieli on tiiviydessään ja merkitsevyydessään mestarillista ja huumori sarkastista. Tarkkanäköisyydessä häntä on usein verrattu Tšehoviin. Joenpolvi on tiukan draaman rakentaja, yhtä hyvä komedian kuin tragedian näyttämöllä, suomalaisen novellin huippunimi. GUMMERUS Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille. Gummerus on toiminut jo 135 vuotta suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ’huviksi ja hyödyksi’. Kustantamo julkaisee kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaan kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. Osana Gummerusta toimii tietokirjoja julkaiseva Ajatus Kirjat. Lue lisää: www.gummerus.fi NUOREN VOIMAN LIITTO ”Nuoren Voiman Liitto on valtakunnallinen, kaikille avoin ja poliittisesti sitoutumaton kirjallisuusyhdistys, jonka tarkoituksena on tukea eri-ikäisiä kirjoittajia ja edistää kirjallisuuden asemaa ja tunnettavuutta. Liitto julkaisee Nuori Voima -kirjallisuuslehteä, edistää luovaa kirjoittamista sekä järjestää monia erilaisia kirjallisuustapahtumia kuten Prosak-proosailtoja ja Runokuu-festivaalia. Nuoren Voiman Liitolla on pitkät perinteet kirjoituskilpailujen järjestämisessä. Kilpailut ovat oiva tapa tukea ja kannustaa nuoria kirjailijoita”, kertoo tuottaja Anna Nurro. Lue lisää: www.nuorenvoimanliitto.fi HANSABOOK "HansaBook on uusi tarvepainatuspalvelu kirjakustantajille. HansaBookin avulla kustantaja pitää kirjan saatavilla ja vähentää turhaa varastointia - ekologisesti tottakai. Nyt suomalaisella kirjallisuudella on aiempaa paremmat mahdollisuudet päätyä kansien sisään ja lukijoiden iloksi. Hyvälle kirjallisuudelle riittää aina kysyntää ja sitä sanomaa haluamme olla korostamassa myös Novellikilpailussa", kiteyttää HansaBookin kehittäjä Minna Kokka.