”Norsu jaksaa kantaa itse syöksyhampaansa”

Report this content

Kenialaisen Nais Masonin elämän lähtökohdat ovat järkyttävät – äiti kuolee, isä hylkää, aviomies pahoinpitelee ja tartuttaa vaimoonsa HI-viruksen. Mason saa potkut ja jää 30-vuotiaana leskeksi kahden pienen lapsensa kanssa. Toivo (Gummerus) kertoo, kuinka sinnikäs Nais Mason taistelee tiensä kohti unelmaansa – mahdottomista lähtökohdista huolimatta.

AIDS on Keniassa suuri häpeän aihe. Sukulaiset pitävät usein aviovaimoja syyllisinä miehensä kuolemaan, joten vaimoja ei pidetä oikeutettuina minkäänlaiseen tukeen. Kun mies kuolee, naiset menettävät kaiken ja päätyvät usein Nairobin slummeihin myymään itseään. ”Norsu jaksaa aina kantaa syöksyhampaansa, Nais. Niin raskaat kuin ne joskus ovatkin. Se ei voi koskaan heittää niitä pois. Eikä se voi antaa niitä toisen norsun kannettavaksi. Se kantaa ne itse”, sanoi Nais Masonin isoäiti. Mason päätti, ettei aio luopua toivosta.

Toivo on tositarina ihmisen voimasta mahdottomien elämäntilanteiden keskellä, kyvystä nousta yhä uudestaan ylös. Se kertoo, kuinka Mason opiskelee, ryhtyy yksityisyrittäjäksi, osallistuu vapaaehtoiseen AIDS:in vastaiseen toimintaan, taistelee korruptiota vastaan ja nousee koko Afrikan laajuisen järjestön johtoon. Hän kasvattaa samalla kaksi lasta ja onnistuu antamaan heille mahdollisuuden opiskella ja elää hyvää elämää. Nykyään Nais Mason on yksi maailman tunnetuimmista AIDS-asiantuntijoista ja työskentelee WHO:n ja UNICEF:in palveluksessa.

Teoksen esipuheen on kirjoittanut Elina Hirvonen. ”Kirjaa lukiessani mietin monta kertaa, miksi lukeminen tuntui niin virkistävältä, vaikka kirjan käsittelemät asiat ovat raskaita. Johtuiko se siitä, että afrikkalainen nainen kertomassa omaa tarinaansa on eurooppalaisessa kirjallisuudessa yhä harvinaisuus? Siitä, että olemme niin tottuneet lukemaan samankaltaisia, muiden ihmisten tulkitsemia tarinoita, joissa afrikkalaiselle naiselle on lähes aina valittu uhrin rooli? Vai siitä, että Nais Masonin tavassa kertoa on jotakin hiljaisen lumoavaa? Hänen kerronnassaan on eleetöntä kuulautta, joka muuttaa elämäntarinan paikoin kaunokirjalliseksi elämykseksi, jossa kuvien takaa avautuvat toiset kuvat.”

Nais Mason
Nais Mason (s. 1960) on tunnettu AIDS-asiantuntija, joka työskentelee WHO:n ja UNICEF:in palveluksessa. Hän on perustanut vuodesta 1994 asti toimineen järjestön Women Fighting AIDS in Kenya, joka tulee AIDS-sairaita naisia. Lisäksi hän on toiminut muun muassa kansainvälisessä AIDS-järjestö NAPWA:ssa.

Nais Mason, Toivo
alkuteos Meine Kraft ist die Hoffnung
suomentanut Mervi Ovaska
235 sivua
Ovh 25 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia