Orjamarkkinat kuvaa huutokaupattujen lasten vaiettua historiaa

Report this content

Lasten huutokauppaaminen oli julmaa arkea Suomessa vielä pitkälti 1900-luvulle: huutokaupassa kunta antoi lapsen talouteen, joka suostui pienintä korvausta vastaan järjestämään lapsen ylläpidon vuoden ajan. Jouko Halmekoski on koonnut huutolaisten elämäntarinoita eri puolilta Suomea. Kirjassaan Orjamarkkinat – Huutolaislasten kohtaloita Suomessa (Ajatus Kirjat) hän kuvaa 25 sydäntä särkevää tarinaa.

Huutolaisuus on ollut Suomessa vaiettu asia ja se on suurelle osaa suomalaisista täysin vierasta historiaa. Huutokaupat ja huutolaisnimitys kiellettiin 1923 vuoden alussa voimaan tulleella lailla, mutta siitä huolimatta ilmiötä esiintyi edelleen 30-luvulla. Huutolaislasten kauppatilaisuudet muodostuivat suuriksi markkinakokouksiksi, ja niistä jäi monen lapsen mieleen polttava häpeä pitkäksi aikaa. Sijoituspaikoissa lapset joutuivat kovaan työhön. Heitä rangaistiin usein pienestäkin virheestä, ja pahimmillaan lapsia pidettiin kuin eläimiä. Onneksi jotkut saivat lempeääkin kohtelua.

Halmekoski on koonnut kirjaansa 25 huutolaislapsen tai heidän jälkeläistensä kertomaa tarinaa. Ne vastaavat, miksi ja minkä ikäisenä lapsi joutui huutolaisen tielle, minkälainen huutolaislapsen taival oli ja kuinka elämä kulki sen jälkeen. Huutolaisena olleiden alemmuudentunne on vaientanut heidät ja heidän läheisensä pitkäksi aikaa, mutta nyt monet kokivat, että on korkea aika tuoda näiden syrjään jääneiden lasten kokemuksen esiin. Huutolaislapsista kasvoi uskomattomia selviytyjiä, jotka joutuivat taistelemaan tiensä onneen ja parempaan elämään.

Jokainen huutolaiskohtalo on erilainen, mutta myös yhtäläisyyksiä löytyi. ”Yhtäläisyyttä on nälkä, toisen tai molempien vanhempien kuolema, köyhyys, avioliiton ulkopuoliset lapset, henkinen hätä ja toivottomuus tulevaisuudesta, äidin sylin ja hellyyden kaipuu”, Halmekoski kertoo.  ”Kurjuuden vastineena on myös muutama positiivinen tarina, joista ei ole jäänyt mieleen elämänmittaista katkeruutta. Huutolaislasten kokemusskaala vaihtelee raakuuden rajoilta hyvään huolenpitoon ja kasvatukseen.”

”Taavi eli jatkuvassa nälässä. Hän sai syödä sivukomerossa toisten ruuantähteitä. Pahimpaan nälkäänsä hänen oli varastettava kananpesistä munia. Vielä syyskuurankin aikana hänet lähetettiin avojaloin paimeneen. Hetkellistä helpotusta sai paleleville jaloille, kun pissasi niiden päälle. Jalkojen palelun vuoksi päivät tuntuivat pikkupaimenesta suorastaan epätoivoisen pitkiltä.”
Taavi

Jouko Halmekoski: Orjamarkkinat
223 sivua
Ovh. 27,30 €

Jouko Halmekoski
Jouko Halmekoski (s. 1937) on tehnyt elämäntyönsä henkilöstöhallinnossa sekä ovi- ja ikkunatehtaan teknisenä johtajana. Hän on aikaisemmin julkaissut teokset Sotaorvon vala (2006) ja Kirkkonikkarin sydämellä (2008). Kalkkisissa asuva Halmekoski on rakentanut lapsuutensa mansikkapaikalle oman kirkon.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt
Katja Leino, viestintäpäällikkö, p. 0400 132 642 tai 010 6836 204, katja.leino@gummerus.fi

Arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi 

Ajatus Kirjat
Vuonna 1981 perustettu Ajatus Kirjat on osa Gummerus Kustannus Oy:n tietokustantamisen kokonaisuutta. Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille. Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia