Päivi Alasalmen lystikkäissä saduissa on klassikkoainesta

Report this content

Päivi Alasalmi ihastutti kaksi vuotta sitten ensimmäisellä satukirjallaan Turhamainen aasi. Nyt Alasalmen satukone pyöräyttää sekaisin Perämeren myrskyt ja merenneitojen maisemat teoksessa Sinnikäs meripoika (Gummerus). Nautittavan perinteikkäät sadut on tuotu nykypäivään luutuneita asenteita pöllyttämällä.

Kirjailija Päivi Alasalmi teki vuonna 2009 suvereenin aluevaltauksen lastenkirjallisuuden puolelle. Satukirja Turhamainen aasi keräsi erinomaiset arvostelut, Kaarlen palkinnon sekä Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinnon. Alasalmi sanoo satujen olevan taikamatka parempaan todellisuuteen, jossa ei tarvitse olla niin kahlittu. Satukirjallaan hän halusi tehdä nykyajasta ihmeellisemmän, satumaisemman. ”Lasten arki on nykyään tylsää eikä spontaaniudelle ja mielikuvitukselle ole tilaa. Minun saduissani voi käydä kuinka vain, kuten oikeassakin elämässä, ja niissä riittää jännitystä ja outoja tuttavuuksia.”

Sinnikäs meripoika sisältää kymmenen hurmaavaa satua, joissa tavataan muun muassa isäänsä kaipaava meripoika Mikael, naimakauppoja pakeneva Prinsessa Rämäpää ja perheenisiä tyrannisoiva vuorenpeikko. Satujen tunnelma vaihtelee haikeasta hilpeään. Jokaisessa sadussa on  opettavainen sanoma. Perhe ja lähimmäisenrakkaus ovat kunniassa ja paha saa palkkansa. Alasalmi kertoo satujen syntyneen tosielämän kommelluksista ja oikeasti olemassa olevista paikoista tai tavaroista. ”Lelut ja joulukoristeet ovat alkaneet elää, tuttuihin paikkoihin on puhjennut vanhaa asutusta ja erikoisia henkilöitä, arkinen on muuttunut saduksi. Synnyinseutuni Haukipudas, Kiiminkijoki ja Perämeri ovat antaneet inspiraation moneen satuun.

Riikka Jäntin herkkä ja tunnelmallinen piirroskuvitus rytmittää satuja ja kutkuttaa mielikuvitusta. ”Riikka Jäntti osaa tehdä henkilöistäni ajattomia ja rakastettavia. Olen pitänyt tärkeänä sitä, ettei saduissani ole mitään modernia, eikä Riikkakaan ole tuonut kuviin nykyaikaisia esineitä. Silti lapset osaavat siirtää tarinat tähän päivää ja miettiä, miten satu tapahtuisi nyt, ja mitä satumaista heidän elämässään on”, Alasalmi sanoo.

Päivi Alasalmen edellisestä satukirjasta, Turhamainen aasi, sanottua:

”Kieli on upeaa, saduissa huumoria ja Riikka Jäntin kuvitus hieno. Syksyn parhaita!”
–Ilta-Sanomat

”Näistä saduista on opetuksineen kaikkineen helppo innostua. Lapsilukijaa kiinnostanevat yllättäväiset juonet, satuhahmojen hauskat nimet ja kertojan muu omaperäinen leikinlasku. Aikuislukijaakin hykerryttää huumori ja melkein liikuttaa runollisen kielen kauneus.”
–Parnasso

Päivi Alasalmi
Päivi Alasalmen (s. 1966) tuotantoon kuuluu romaaneja, novelleja, satukirjoja sekä matka- ja tietokirja. Hänen teoksiaan on käännetty italiaksi, ranskaksi, sloveeniksi, ruotsiksi ja tanskaksi. Alasalmi sai Valtion kirjallisuustoimikunnan 3-vuotisen kirjailija-apurahan 2009 ja sitä ennen 5-vuotisen kirjailija-apurahan 2003. Haukiputaalta kotoisin oleva Alasalmi asuu nykyään maaseudulla Tampereen lähistöllä.

Päivi Alasalmi, Sinnikäs meripoika
kuvitus Riikka Jäntti
139 sivua
Ovh. 31€

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia