Rock’n’rollin kuningas Elvis upeana kuvateoksena ja levynä

Report this content

Elvis Presley on kiistatta amerikkalaisen populaarimusiikin ikoni, jolla on imitoijia enemmän kuin monella muusikolla faneja. Elvis (Gummerus) kertoo rock’n’rollin kuninkaan elämäntarinan alkaen 1930-luvun Tupelosta Mississipistä hänen viimeisiin hetkiinsä Memphisissä Tennesseessä vuonna 1977. Mielenkiintoista kuva-aineistoa sisältävän teoksen mukana tulee CD-levy, jolla on 12 Elviksen suosituinta rock’n’roll-kappaletta.

En tiennyt lapsena, mitä halusin tehdä. Mutta minulla oli tapana rukoilla Jumalaa, että jonain päivänä menestyisin. En osannut unelmoida, että jotakin tällaista voisi käydä.
– Elvis Presley

Elvis Aaron Presley syntyi 8. tammikuuta 1935 perheensä vaatimattomassa kodissa. Ainoan laulunopetuksen tulevalle tähdelle tarjosi helluntailainen First-Assembly of God -seurakunta jumalanpalveluksissaan. Elviksen tarina on uskomaton kertomus unelmien toteutumisesta. Elvis myi yli miljardi levyä, näytteli 33 elokuvassa ja hänet nimitettiin 14 kertaa Grammy-palkintoehdiokkaaksi. Elvis on myös innoittanut monia muusikoita Elton Johnista Bob Dylaniin.

Jos pitää rock’n’roll-musiikista, jos tuntee sen sisimmässään, ei voi muuta kuin liikkua sen tahtiin. Minulle käy juuri niin. En mahda sille mitään.
– Elvis Presley

Kirja kertoo monivaiheisen musiikki- ja elokuvauran lisäksi Elviksen perheestä ja avioliitosta Priscilla Beaulieun kanssa. Oma lukunsa on myös tähden armeija-ajasta. Kirjan lopussa on viisikymmentä kysymystä, joilla lukija voi testata oman Elvis-tietämyksensä. 

Michael Heatley ja Deke Leonard, Elvis
alkuteos Elvis
suomentanut Pasi Rakas Jääskeläinen
192 sivua
Ovh. 44 €

Lisätietoja sekä arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Eeva Herrainsilta, viestintäkoordinaattori, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia