Rosmariinintuoksuinen meri syleilee auringossa kylpevää satamakaupunkia

Report this content

Esikoiskirjailija Milla Keräsen Sisilian ruusu (Gummerus) on lumoava kertomus mystisestä rakkaudesta. Sen tapahtumat sijoittuvat Palermoon vuonna 1249, aikaan jolloin normannihallitsijoiden loiston ja rikkauden kausi oli päättymässä. Koti ei riitä elämänsisällöksi kirjan päähenkilölle, naimaikäiselle Rosalialle, joka etsii omaa tietään yhteisön paineen keskellä.

”Miehet lähtivät ristiretkille ja me jäimme kotiin. He matkasivat tekemään kauppaa ja meidän tehtäväksemme jäi odottaa heitä. Minä halusin olla kuin ne naiset, jotka vaaroja uhmaten hylkäsivät kotinsa ja lähtivät seuraamaan rakastettuaan merten yli.”

Palermon asukkaat odottavat keisari Frederik II:n laivaston purjehtivan kotisatamaan mukanaan lumoavia kaunottaria, musikantteja ja runoilijoita. Nuori Rosalia odottaa matkaajia ristiriitaisissa tunnelmissa. Keisarin joukoissa matkustaa hänen tuleva aviomiehensä Salvatore, jonka vaimona hän pääsisi näkemään maailmaa. Samaan aikaan häntä vetää puoleensa luostarin puutarhasta löytynyt mystinen vaalea muukalainen, kaunein mies, jonka Rosalia on koskaan nähnyt. Salaiset yölliset kohtaamiset muurien varjossa johdattavat Rosalian vaikeiden valintojen eteen.

Sisilia valikoitui historiallisen romaanin tapahtumien näyttämöksi muutaman vuoden takaisen lomamatkan jälkeen. "Palermon normannipalatsit, vaaleanpunaiset luostarin kupolit ja tuoksuvat appelsiinipuut jäivät kummittelemaan mieleeni. Normanniajan Sisilia oli monikulttuurinen, rikas ja elävä paikka, jossa ympäröivän maailman uskonnot ja kulttuurit kohtasivat ja sekoittuivat”, Keränen kertoo. ”Olen lukenut paljon keskiajan ja Italian historiaa, mutta myös keskiaikaista kaunokirjallisuutta, kuten Boccacciota, Dantea ja keskiaikaista runoutta. Romaanini maailma on enemmän keskiaikaisen kirjallisuuden maailma kuin todellinen, historiallinen Sisilia.”

Milla Keränen
Milla Keränen (s. 1982) on yhteiskuntatieteiden maisteri, kouluttaja ja tiedottaja. Hän on opiskellut muun muassa tiedotusoppia, historiaa ja luovaa kirjoittamista. Keränen on kotoisin Pirkkalasta, mutta asuu nykyään Pyhäjärven toisella puolella, Tampereella. Hän rakastaa valokuvausta, vanhoja karttoja ja venäläistä kahvia.

Milla Keränen, Sisilian ruusu
305 sivua
Ovh. 29 €

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Eeva Herrainsilta, viestintäkoordinaattori, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia