Sebastian Faulksin satiiri ahneesta ajastamme riemastuttaa ja kauhistuttaa

Report this content

Sebastian Faulksin Viikko joulukuussa (Gummerus) on nerokas, riemastuttava ja kauhistuttava kuvaus omasta ajastamme, jota luonnehtivat paitsi häikäilemätön omaneduntavoittelu ja krooninen todellisuudesta vieraantuminen myös ihmisten vapaus tehdä – tai olla tekemättä – oikeita valintoja. Viikko joulukuussa valottaa pelottavan ajankohtaisella tavalla myös finanssikriisin syntymekanismeja, kuin Faulks olisi kirjaa talousromahduksen alla kirjoittaessaan ennakoinut tulevaa.

Joulukuu 2007, Lontoo.

Investointipankkiiri John Veals viimeistelee kieron elämänsä nerokkainta liiketointa, joka on tekevä hänestä satumaisen rikkaan ja tuhoava miljoonien brittien eläkesäästöt. Samaan aikaan toisaalla: Vealsin 16-vuotias tuhlaajapoika Finbar kiikutetaan kannabispsykoosissa sairaalaan, ja syvällä maan alla Lontoon liitoksistaan natiseva metrojärjestelmä kiidättää reppunsa räjähteillä pakannutta nuorta Hassania kohti toiveidensa täyttymystä. Epäonninen metrokuski Jenni Fortune taas unelmoi treffeistä kirjallisuutta rakastavan asianajajansa Gabriel Northwoodin kanssa, ja toisella puolen Lontoota, nuhjuisessa vuokra-asunnossa, kirjallisuutta vihaava kirjallisuuskriitikko R. Tranter hykertelee uransa häijyimmän teurastuskritiikin äärellä.

Seitsemän joulukuisen päivän aikana näiden kuuden lontoolaisenelämät tulevat kietoutumaan toisiinsa mitä hämmentävimmillä tavoilla – ja mitä yllättävimmin seurauksin.

Romaanin teemoina ovat ahneus, epäinhimillisyys ja elämän pirstaleisuus, joita Faulks taitavasti luotaa. Ennen kuin viikko on päättynyt, itsepetoksen syövereissä painivat päähenkilöt joutuvat kukin tahollaan kohtaamaan todellisen itsensä ja maailman.

”Lukija tulee kääntämään sivuja yhtä ahnaasti kuin pankkiiri tiliotettaan” The Guardian

Sebastian Faulks
Brittiläinen Sebastian Faulks (s. 1953) työskenteli toimittajana ennen kuin ryhtyi täyspäiväiseksi kirjailijaksi 1991. Häneltä on julkaistu kymmenen kirjaa. Faulks on kotimaansa suosituimpia laatukirjailijoita, ja hänet äänestettiin vuoden 1993 brittiläiseksi kirjailijaksi romaanistaan Birdsong (suom. Mustarastas laulaa), jonka lisäksi Faulksilta on aikaisemmin suomennettu romaanit Charlotte Grey ja Engleby.

Sebastian Faulks: Viikko joulukuussa
Suomentanut: Raimo Salminen
504 sivua
Ovh. 33,30

Lisätietoja
Katja Leino, viestintäpäällikkö, p. 0400 132 642 tai 010 6836 204, katja.leino@gummerus.fi

Arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi 

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi

Multimedia

Multimedia