Suuri runokilpailu alkaa tänään

Report this content

Gummerus ja Nuoren Voiman Liitto järjestävät kolmatta kertaa Suuren runokilpailun. Osallistumisaika on 2.4. – 10.8.2012. Suuren runokilpailun tavoitteena on levittää runouden ja kirjoittamisen ilosanomaa, nostaa runouden asemaa kirjallisuudenlajina sekä etsiä uusia lahjakkaita kirjoittajia.

Suuren runokilpailun 2012 tuomaristoon kuuluvat runoilijat Eino Santanen, Jukka Viikilä ja Matti Kangaskoski sekä Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden toimituspäällikkö Nina Gimishanov. Raadin puheenjohtajana toimii Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö Sakari Heiskanen. Tuomaristo valitsee antologistit lokakuussa, ja näistä yleisö pääsee äänestämään suosikkirunonsa Gummeruksen Facebook-sivuilla. Kilpailu on avoin kaikille 18 vuotta täyttäneille kirjoittajille, jotka eivät ole aikaisemmin julkaisseet kaunokirjallista teosta.

Suuren runokilpailun pääpalkinto on 2 000 €, toinen palkinto 1 000 € ja kolmas 500 €. Palkittujen runojen lisäksi Gummerus julkaisee kilpailun parhaat runot antologiana Runot 2013. Suuren runokilpailun voittajat julkistetaan sekä antologia julkaistaan alkuvuodesta 2013.

Edellisen kerran Suuri runokilpailu järjestettiin vuonna 2009. Siihen osallistui 878 nimimerkkiä ja yhteensä yli 20 000 runoa. Kilpailun voitti helsinkiläinen Anna Saari. Vuonna 2006 järjestetyn ensimmäisen Suuren runokilpailun voitti Satu Manninen, jonka kolmas runoteos Pikseliaurinko ilmestyi juuri Gummeruksen kustantamana. Tämän vuoden tuomaristossa istuva Jukka Viikilä sijoittui kolmanneksi. Hän on julkaissut Gummerukselta kaksi runoteosta.

Kilpailua tukee Hansaprint.

Osallistumisohjeet ja lisätietoja: www.suurirunokilpailu.fi.

Lisätietoja
Gummerus: kustannuspäällikkö Sakari Heiskanen, sakari.heiskanen@gummerus.fi, p. +358 40 733 7035
Nuoren Voiman Liitto: Laura Laitinen, laura.laitinen@nuorenvoimanliitto.fi, p. +358 44 303 7819

Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi