Vaasan Västervikiin nousee moderni Jämerä -kivitaloalue

Report this content

Vaasan Västervikiin on nousemassa moderni Jämerä -kivitaloalue. Västervikin alueen asemakaava on vahvistettu ja kivitaloalueen rakentaminen alkaa keväällä 2007. Alueella on yhteensä 19 tonttia joista lähes kaikki on ennakkovarattu.

Västervikin alueen yleisilmeeseen kuuluvat vaaleat, rapatut julkisivut, tummat katot sekä kivimuurit. Alueen kivitalot muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, vaikka ovatkin yksilöllisesti suunniteltuja Jämerä –kivitaloja. Jämerä-kivitalojen yksilöllinen arkkitehtisuunnittelu voidaan käynnistää heti. Alueen katujen rakentaminen on aloitettu lokakuun 15. päivä.



- Koko alueen suunnitteluun haluttiin kantava punainen lanka kuitenkin niin, että alueen yleisilme ei ole monotoninen. Jämerä –kivitalo konsepti mahdollistaa tämäntyyppisen yhtenäisen kokonaisuuden siten ,että myös yksilöllisyys kussakin kodissa säilyy. Muutamia tontteja on vielä vapaana ja otamme mielellämme vastaan kiinnostuneita asiakkaita suunnittelemaan yksilöllisen oman Jämerä-kodin, rakennusarkkitehti Juha Koivusalo Rakennussuunnittelu Leo Haglund Ky:stä kommentoi.



- Jämerä kivitalojen liiketoiminta on kasvanut suotuisasti. Toimituksiemme määrä on kasvanut tämän vuoden aikana ja kiinnostus kivitalokonsepteja kohtaan aluerakentamisessa niin yksilöllisellä kuin rakennusliikepuolella on ollut kasvussa. Rakennusliikepuolella aluerakentamisessa perinteisten puutalojen rinnalla on noussut kiinnostus myös selkeitä kivitaloratkaisuja kohtaan, toimitusjohtaja Timo Venäläinen H+H Siporex Oy:stä sanoo.


Lisätietoja:

toimitusjohtaja, Timo Venäläinen, H+H Siporex Oy, 0207 524 282
rakennusarkkitehti Juha Koivusalo, Rakennussuunnittelu Leo Haglund Ky, 06- 3167 740

www.jämerä.fi
______________________________________________________________________________