Kansainvälinen tietotekniikan opiskelu hyödyttää Suomea

Report this content

Onko väärin, että kuka vain voi tulla nauttimaan Suomen maksuttomasta korkeakoulutuksesta? Pitäisikö sittenkin keskittyä enemmän kotouttamiseen, kuten kielikoulutukseen, ja yhtäläisten työmahdollisuuksien tarjoamiseen? HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun opiskelijoista kymmenesosa on ulkomailta, ja se näkyy esimerkiksi englanninkielisen tietotekniikan koulutusohjelman arjessa.

Lopullisia päätöksiä suomalaisen korkeakoulutuksen maksuttomuudesta myös EU-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille ei ole tehty, vaikka keskustelua aiheesta käydään säännöllisesti (viimeksi Tekniikka&Talous 6.9.2013). Arkipäivää kuitenkin on, että korkeakoulujen englanninkielisillä linjoilla opiskelee kansainvälinen joukko nuoria. HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun liiketaloutta ja tietotekniikkaa yhdistävä Degree Programme in Business Information Technology (BITe) esimerkiksi viettää jo kymmenvuotisjuhliaan.

Vuosien aikana BITe-ohjelmasta on valmistunut lukuisa joukko ulkomaalaissyntyisiä nuoria, jotka ovat jääneet Suomeen. Yksi heistä on romanialaislähtöinen Aurel Radulescu, joka nykyisin työskentelee sovelluskehittäjänä Kelassa. Hänen mietteitään on mahdollista kuulla BITe-ohjelman 10-vuotisjuhlissa 25.9., kuten muutamaa muutakin alumnia. Aurel Radulescua on lisäksi mahdollista haastatella klo 12.00–13.00. 

BITe:n 10-vuotisjuhlissa ääneen pääsee myös esimerkiksi Microsoft Finland Oy:n toimitusjohtaja Ari Rahkonen erittäin ajankohtaisella aiheella ”Finland becoming a global hot-spot for mobile business and game development” sekä kansanedustaja Mikael Junger, joka puhuu ICT-alan tulevaisuudesta. Suomen IT-maailma on murrosvaiheessa, eikä osaajien tarve puheista huolimatta ole hävinnyt. HAAGA-HELIAn vahvuus on esimerkiksi SAP-koulutuksessa.

Koko ohjelma: www.finbite.fi

Lisätietoja: Jarmo Peltoniemi,
jarmo.peltoniemi@haaga-helia.fi, puh. 050 310 1769

 

HAAGA-HELIA on yksityinen ammattikorkeakoulu, joka kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. HAAGA-HELIAn 10 000 opiskelijaa luovat työelämäverkostoja jo opiskeluaikanaan. Opiskelijoita tukee 700 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen. www.haaga-helia.fi