Pop up seminaari rakentuu päiväksi sirkustelttaan

Report this content

Kutsu matkailuammattilaisten elämysaiheiseen seminaariin Sirkus Finlandian telttaan Helsingin Kaisaniemeen to 11.10.2012 klo 11-17.

Perinteiset seminaarikäytännöt menevät uusiksi parin viikon kuluttua matkailualan ammattilaisten elämysaiheisessa Matkailu Muuttaa Maailmaa seminaarissa, joka järjestetään Sirkus Finlandian teltassa Kaisaniemen kentällä Helsingissä. Seminaarin teema ”Elämykset ja illuusio” näkyy paitsi puitteissa, myös päivän ohjelmassa.

Seminaaria juontaa taikuri, joka omalta osaltaan johdattelee yleisöä illuusioiden maailmaan. Estradilla nähdään muun muassa Duudsonit ja Jorma Uotinen sekä kuullaan tarinallisuudesta, elämyksellisten tilojen rakentamisesta, maineenhallinnasta ja hinnoittelusta. Seminaaripäivän päättää Sirkus Finlandian huikea esitys.

”Haluamme tuulettaa seminaariperinteitä ja uudistaa seminaareihin liittyviä elementtejä. Olemme panostaneet ohjelman läpi kulkevaan tarinaan sekä kokonaisvaltaiseen tunnelmaan. Seminaarin tarjoilu poikkeaa totutusta, ja pukeutumiskoodi on smart casualin sijasta ”lämmintä päälle”, vinkkaa seminaarin järjestelyistä HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulussa vastaava Elisa Aunola.

”Emme vain opasta elämysten tuottamisessa, vaan toimimme itse oppiemme mukaan. Kyseessä ei siis ole ”vain” seminaari, vaan irtiotto arjesta pimenevän syksyn keskellä, kuvailee Haaga-Perhon Minna Huuhtanen.

"Elämysten tuottaminen on tunteilla leikkimistä. Silmänkääntö ja illuusiot vievät mielen hetkessä toiseen maailmaan. Uskon, että tämän taianhohtoisen seminaarin aikana päästään kokemaan tunnelmia laidasta laitaan, piinaavasta jännityksestä ilon purkauksiin ja illuusioiden ihmeelliseen maailmaan," lupailee seminaarin juontaja taikuri Joni Pakanen.

Median edustajat ovat tervetulleita seminaariin ennakkoilmoittautumista vastaan. Ilmoittautumiset 5.10. mennessä Elisa Aunolalle (elisa.aunola@haaga-helia.fi)

Lisätietoja:

Projektikoordinaattori Elisa Aunola, HAAGA-HELIA, puh. 040 488 7186, elisa.aunola@haaga-helia.fi

Markkinointipäällikkö Minna Huuhtanen, Haaga-Perho, puh. 050 330 8386

Ari Nevalainen
viestintäpäällikkö
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
puh 040 488 7008
ari.nevalainen@haaga-helia.fi 

HAAGA-HELIA on yksityinen ammattikorkeakoulu, joka kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. HAAGA-HELIAn 10 000 opiskelijaa luovat työelämäverkostoja jo opiskeluaikanaan. Opiskelijoita tukee 700 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen. www.haaga-helia.fi