Tiedote ja kutsu medialle: Helsinki isännöi 15. kansainvälistä GBATA-konferessia 2.–6.7.

Report this content

Global Business and Technology Association (GBATA) järjestää Helsingissä 2.–6.7.2013 kansainvälisen, yhteiskunnallisia aiheita laajasti käsittelevän konferenssin. Esiin nostetaan muun muassa kansainvälinen talouskriisi, kestävä kehitys ja tietoturvallisuus. Osallistujia on päivittäin noin 200 eri puolilta maailmaa. Edustettuina ovat muun muassa Australia, Etelä-Afrikka, Japani, Taiwan, Iso-Britannia, Espanja, USA, Latvia, Venäjä, Venezuela ja Brasilia.


Globalizing Businesses for the Next Century: Visualizing and Developing Contemporary Approaches to Harness Future Opportunities

Tämän vuoden teemalla on haluttu tuoda esiin kriittisiä aiheita, jotka liittyvät monikulttuurisiin, taloudellisiin, teknologisiin ja lainsäädännöllisiin haasteisiin niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Konferenssin ohjelma onkin monipuolinen: aiheet vaihtelevat verotuksesta viestintään ja rahoituksesta palveluihin. Tutkimustuloksia esitellään myös esimerkiksi terveydenhuollon järjestämisestä.

Aiheita käsitellään erilaisten esitysten, paneelien, pyöreän pöydän keskustelujen ja työpajojen avulla. Media on tervetullut seuraamaan konferenssia erityisesti torstaina, jolloin osallistujat ovat HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun tiloissa Pasilassa. Keskiviikkona 3.7. medialla on mahdollisuus tulla seuraamaan keskusteluja hotelli Scandic Simonkenttään.

Keynote Speakers: Torstaiaamupäivänä puheenvuoron käyttää HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun vararehtori Teemu Kokko, aiheenaan ”The Magic of Being Competitive”. Rovio Entertainmentin Peter Vestbacka on äänessä perjantai-illan gaalassa otsikolla “Insights and Foresights from The Mighty Eagle”. Tietotekniikka- ja tietoturva-alan asiantuntija Raj Goelin puhe ”A Global Overview of trends in Governmental, Corporate and Private Surveillance” kuullaan keskiviikkona klo 10.30.


Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Anna Melgin, anna.melgin@haaga-helia.fi, p. 040 488 7343


Global Business and Technology Association (GBATA) was formed by Dr. N. J. Delener in 1998. Today, the association has 2,500+ members from 40+ countries. Comprised of a Board that consists of 32 distinguished scholars and executives, GBATA prides itself for a diverse thinking body of professionals and academicians alike.


HAAGA-HELIA on yksityinen ammattikorkeakoulu, joka kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. HAAGA-HELIAn 10 000 opiskelijaa luovat työelämäverkostoja jo opiskeluaikanaan. Opiskelijoita tukee 700 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen.
www.haaga-helia.fi