Forssan seudulla toimivien yritysten suhdannebarometri, kevät 2012: Forssan seudun yrityksissä positiivinen vire
– Forssan seudulla toimivien yritysten kehittymisodotukset yllättävät positiivisesti, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio. Myönteisistä näkymistä kertoo suhdannebarometrikysely, joka tehtiin Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen, Hämeen kauppakamarin ja Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimeksiannosta huhtikuussa.
Seuraavan kuuden kuukauden aikana liikevaihtonsa kasvuun uskoi joka toinen kaikista vastanneista yrityksistä. Positiivisimmat kehittymisodotukset olivat viime syksyn tapaan palvelualalla, josta 96 % uskoi liikevaihdon pysyvän ennallaan tai paranevan. Teollisuus- ja kaupan alan yrityksistä joka toinen uskoi myös tilaustensa määrän kasvavan. Teollisuusyrityksillä oli positiivisimmat odotukset tuloskehityksestä.
Lähes joka toinen teollisuus- ja kaupan alan yrityksistä arvioi kustannustensa kasvavan seuraavien kuuden kuukauden aikana.
Vastanneista Forssan seudun yrityksistä kolmannes ilmoitti palkkaavansa lisää työntekijöitä kesän ja syksyn aikana. Teollisuudessa lähes joka toinen arvioi henkilöstönsä määrän kasvavan.
Kiinnostus vientiin ja tuontiin kasvussa
Yrityksistä 39 % arvioi suhdannenäkymien paranevan seuraavien kahdentoista kuukauden aika. Positiivisimmat kehittymisodotukset ovat erityisesti palvelualalla, mutta myös teollisuuden näkymät ovat hyvät.
– Markkina- ja suhdannenäkymät ovat tällä hetkellä alallamme normaalit tai jopa hyvät, kertoo Uusioaines Oy:n toimitusjohtaja Lassi Julin. Meillä tulee tänä vuonna kasvua vientimääriin samoin kuin myös kotimaan myyntiin.
Viime syksyyn verrattuna yritysten investointiaikomukset ovat hieman positiivisemmat, erityisesti teollisuudessa.
Kolmannes vastanneista yrityksistä on kiinnostunut viennistä ja viidennes tuonnista. Neljännes on kiinnostunut toimialarajat ylittävästä yhteistoiminnasta.
– Forssan seudulla on yrityksiä, joiden tuotteet olisivat varmasti kysyttyjä myös maamme rajojen ulkopuolella, mutta yritysten rajalliset resurssit eivät ole vielä riittäneet ulkomaankauppaan, toteaa Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy:n toimitusjohtaja Timo Lindvall. Yrityksillä on paljon perinteistä yhteistoimintaa, mutta toimialakohtainen tai toimialat ylittävä ”ristiinpölytys” voisi vielä lisääntyä.
Barometriin vastanneista Forssan seudun yrityksistä 80 % arvioi Suomen taloudellisen tilanteen ja 77 % maailman taloudellisen tilanteen pysyvän ennallaan tai olevan parempi vuoden kuluttua.
Lisätietoja:
Uusioaines Oy:n toimitusjohtaja Lassi Julin, puh. 044 0900 810
Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy:n toimitusjohtaja Timo Lindvall, puh. 0500 815 072
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013
Forssan seudun suhdannebarometri selvittää yritysten näkemyksiä ja odotuksia siitä, kuinka yritysten liiketoiminta kehittyy seuraavien kuuden (1.4.2012 – 30.9.2012) ja kahdentoista kuukauden (1.10.2012 – 31.3.2013) aikana. Barometri on osa Kanta- ja Päijät-Hämeessä toimivien yritysten suhdannebarometria, jonka toimeksiantajina ovat olleet Hämeen kauppakamari, Kehittämiskeskus Oy Häme ja Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy. Barometrin toteuttivat Hämeen ammattikorkeakoulun Valkeakosken yksikön AutoMaint -osaamiskeskittymän työntekijät ja Valkeakosken yksikön International Business –koulutusohjelman opiskelijat ohjaajanaan projektikoordinaattori Katja Suoniemi.
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.
Hämeen kauppakamari
Rauhankatu 10, 15110 Lahti
Talaskuja 3, 13200 Hämeenlinna
www.hamechamber.fi
Avainsanat: