Hämeen kauppakamari on huolestunut ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen vähentämisestä Päijät-Hämeessä

Report this content

Päijät-Hämeessä vähennetään yhteensä 445 ammatillista koulutuspaikkaa vuoteen 2016 loppuun mennessä. – Hämeen kauppakamari on huolestunut koulutuspaikkojen vähentämisestä, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio. Kauppakamarien keväällä 2012 tekemässä yritysten osaamistarveselvityksessä noin kolmannes vastanneista yrityksistä arvioi, että alueen ammatillisista oppilaitoksista koulutettavien määrä on liian pieni toimialan tarpeisiin nähden. 
– Onko yrityksille tulevaisuudessa tarjolla riittävästi osaavaa työvoimaa aloituspaikkojen vähentämisen jälkeen, Aaltio kysyy.

Opiskelijamäärävähennyksiä kohtuullistettiin edellisestä opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotuksesta, mutta ei riittävästi. Vähennykset vaarantavat myös nuorisotakuun toteuttamisen Päijät-Hämeessä.

Suurimmat leikkaukset kohdistuvat Koulutuskeskus Salpaukseen (-380) ja Lahden Diakoniasäätiöön (-65).

Koulutuksen aloituspaikkojen perusteena oltava työelämän ja yritysten tarpeet

Ammatillisen toisen asteen koulutus on tällä hetkellä suhteellisen hyvin toimiva koulutuksen osa-alue. Hyvät työelämäyhteydet ovat avainasemassa ammatillisten oppilaitosten koulutustarjooman kehittämisessä. – Hämeen kauppakamari katsoo, että koulutuksen aloituspaikkojen perusteena tulee olla alueen työelämän ja yritysten tarpeet, sanoo Aaltio.

Päijät-Häme on kasvumaakunta, joka samalla kamppailee pitkäaikaisen rakennemuutoksen kourissa. Maakunnan koulutustaso on alhainen ja koulutuksen sekä työpaikkojen ulkopuolelle jäävien nuorten määrä on Päijät-Hämeessä suhteellisesti suurempi kuin muissa maakunnissa. Syrjäytyneiden 15-29 –vuotiaiden nuorten osuus oli Päijät-Hämeessä jo vuonna 2011 Suomen korkein. Koulutuspaikkoja tarvitaan turvaamaan myös aikuiskoulutuksen tarpeet.

Päijät-Hämeessä järjestetään valtakunnallisesti merkittävää koulutusta erityisesti ympäristö-, luonnonvara-, hyvinvointi- ja liikunta- sekä luovilla aloilla. Työ- ja elinkeinoministeriö uskoo Lahden seudun hyötyvän kansallisesta tavoitteesta kasvattaa Suomen clean tech –markkinoita. Tästä syystä Päijät-Hämeen aloituspaikkoja ei tule vähentää varsinkaan em. aloilla.

Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Hämeen kauppakamari
Rauhankatu 10, 15110 Lahti
Talaskuja 3, 13200 Hämeenlinna
www.hamechamber.fi
www.Facebook.com/K2HAM

Avainsanat: