HÄMEEN YRITYSJOHTAJAT: Kuntauudistus mahdollistaa palvelutuotannon tehostamisen
– Hämeen kauppakamarin alueen yritysjohtajista 87,5 prosenttia uskoo, että kuntauudistus mahdollistaa palvelutuotannon tehostamisen, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio. Tieto ilmenee kauppakamarien tuoreesta yritysjohtajakyselystä.
Kauppakamarien mielestä on ehdottoman tärkeää, että kuntajakoa ja palvelurakenteiden uudistamista jatketaan. Tänään julkaistu Elinvoimainen kunta –raportti antaa hyvän lähtökohdan konkreettisen mallin kehittämiselle. – Laajan kuntauudistuksen yhteydessä nousee vahvasti esille tasapuolisuuden puute yksityisen ja julkisen tuotannon kilpailutilanteessa, Aaltio jatkaa. Nykyinen toimintamalli on tehoton ja kallis. Kuntien toimintatapojen uudistaminen merkitsee myös uusien rahoitusmallien arviointia ja käyttöönottoa. Perinteinen tapa rahoittaa kuntainvestointeja on joko suoraan budjetista tai velanotolla.
”Kuntapalvelujen tuotannon uudistamistarpeista varsin samaa mieltä”
– Kunnallisten palvelujen tuotannon uudistamistarpeesta ollaan yleisesti varsin samaa mieltä, toteaa Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Matti Vihervuori. – Elinkeinoelämä on jo pidemmän aikaa halunnut sitä. Myöskään poliittiset puolueet eivät näytä olevan uudistuksen tarpeellisuudesta kovasti eri linjoilla. Erimielisyyttä näyttää olevan sen sijaan toteuttamistavasta ja -ajasta, Vihervuori jatkaa. – Vaarana tässä on, että julkisen talouden tervehdyttämisen kannalta välttämätön asia jää poliittisen pelin jalkoihin.
Jotta kuntauudistus voidaan toteuttaa onnistuneesti, pohjana on kauppakamarien mielestä oltava työssäkäynti- ja asiointialueet. Suuremmat kuntakoot merkitsevät, että palveluja voidaan kehittää tehokkaammin. Erilaiset tehokkuutta estävät toimintatapojen jäykkyydet on purettava.
Kuntien kustannukset ovat kasvaneet koko 2000-luvun nopeammin kuin valtion menot ja kansantalouden kasvuvauhti. Jotta veroeurot riittävät kasvavaan palvelujen kysyntään, täytyy kuntapalveluja avata laajemmin kilpailulle, mutta myös kuntien omaa palvelutuotantoa on tehostettava, huomauttaa johtaja Maarit Lindström Keskuskauppakamarista.
Kuntien tulee hakea markkinoilta aktiivisesti vaihtoehtoisia palveluntuottajia, jolloin syntyy aitoja ja toimivia markkinoita. Kuntapalveluita on perusteltua kehittää suuntaan, jossa kuntalainen voi valita eri palveluntuottajien välillä. Palvelusetelit lisäävät valinnanvapautta ja PK-yritysten mahdollisuuksia osallistua julkiseen palvelutuotantoon.
Kauppakamarit ehdottavat, että yritysten ja kuntien välistä vuorovaikutusta lisätään kaikilla tasoilla, myös lainsäädännön valmistelussa.
Lisätietoja:
Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Matti Vihervuori, puh. 040 868 2201
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013
Keskuskauppakamari teki valtakunnallisen yritysjohtajakyselyn 13. - 19.1.2012. Vastaajina oli 832 PK-, pörssi- ja perheyritysten johtajaa Suomessa. Väittämän “Kuntauudistus antaa mahdollisuuksia kunnallisen palvelutuotannon tehokkaampaan järjestämiseen” kanssa 86 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä ja vain 4,2 % täysin eri mieltä. Vastausprosentti oli 47.
Hämeen kauppakamari
Rauhankatu 10, 15110 Lahti
Talaskuja 3, 13200 Hämeenlinna
www.hamechamber.fi
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.
Avainsanat: