Hämeessä kauppojen aukiololuvat loppiaiseksi laajenivat hieman viime vuodesta
Lapin aluehallintovirasto sallii harjoittaa vähittäiskauppaa Lahden ja Hämeenlinnan kaupungeissa sekä rajoitetuilla alueilla Heinolassa ja Orimattilassa sijaitsevissa vähittäiskaupan yksiköissä loppiaistiistaina 6.1.2015 klo 12.00 - 21.00. Muiden Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen kuntien osalta Hämeen kauppakamarin tekemä poikkeuslupahakemus hylättiin.
”Voimme iloita poikkeusluvan laajenemisesta, mutta valitettavasti muun muassa Forssa ei saanut lupaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio.
Orimattilassa lupa koskee Erkontien – Käkeläntien – Viljamaantien – Puistotien rajoittavalla alueella sijaitsevia vähittäiskaupan yksiköitä. Heinolassa lupa koskee Kauppakadun – Siltakadun – Laaksokadun – Savontien rajoittavalla alueella sijaitsevia vähittäiskaupan yksiköitä sekä lisäksi K-Citymarket, Hevossaarentie 1, Heinola ja Sale, Vääksyntie 5, Vierumäki toimivia vähittäiskauppoja.
”Haimme poikkeuslupaa kaikkiin Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakunnissa sijaitseviin vähittäiskaupan yksiköihin, mutta lupa myönnettiin vain osalle”, pahoittelee Aaltio.
Hämeen kauppakamari haki poikkeuslupaa, koska Venäjällä vietetään pitkiä lomavapaita 1.1. – 11.1.2015. Lomakausi on kolme päivää pidempi kuin vuosi sitten tammikuussa.
Hämeeseen saapuu vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon venäläisiä matkailijoita uudenvuoden ja loppiaisen aikaan. Pitkien pyhien johdosta Hämeen maakuntien alueella on runsaasti myös suomalaisia matkailijoita mökkeilemässä ja sukuloimassa muualta Suomesta.
Elinkeinonharjoittajien tasapuolinen kohtelu ei toteudu Hämeessä
”Haimme poikkeuslupaa siten, että Hämeessä toimivat vähittäiskauppojen yksiköt olisivat itse voineet tehdä yksikkökohtaisen päätöksen mahdollisesta aukiolosta”, kertoo Aaltio. ”Näin olisi taattu elinkeinonharjoittajien tasapuolinen kohtelu alueellamme. Nyt näin ei tapahdu.”
Päijät- ja Kanta-Hämeen maakunnat hyötyvät poikkeuksellisella tavalla Venäjän suunnasta tulevasta matkailusta hyvän sijainnin ja kulkuyhteyksien sekä alueen erinomaisten ostos-, lomanvietto- ja majoitusmahdollisuuksien ansiosta. Venäläismatkailijoita tiedetään odottaa muun muassa Aulangon ja Heinolan kylpylöihin, Lahden ja Asikkalan hotelleihin, Messilän, Pajulahden ja Vierumäen vapaa-ajankeskuksiin, maakuntien lukemattomiin ravintoloihin ja vuokramökkeihin sekä moninaisiin kulttuuri-, urheilu- ja elämysmatkailukohteisiin. Forssan seudulla Viihdeuimala Vesihelmi sekä Eerikkilän urheiluopisto ovat myös avoinna loppiaisena.
”Kauppojen kiinniolo joillakin alueilla vie pohjaa venäläisten matkailijamäärien potentiaaliselta kasvulta”, Aaltio toteaa.
Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.
Hämeen kauppakamari
Niemenkatu 73, 15140 Lahti
Visamäentie 33, 13100 Hämeenlinna
www.hamechamber.fi
www.Facebook.com/K2HAM
Avainsanat: