Kesätyöpaikkoja lähes saman verran kuin viime vuonna

Report this content

– Kyselyymme vastanneista Hämeen alueen yrityksistä joka toinen tarvitsee kesätyöntekijän, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio. Tiedot perustuvat kauppakamarin maaliskuussa jäsenyrityksille lähettämään Kesätyöpaikkakyselyyn. Vastanneet ilmoittavat rekrytoivansa Forssan seudulle lähes 300, Hämeenlinnan seudulle 900 ja Lahden seudulle 1500 kesätyöntekijää.

– Nuorten pitää olla ajoissa liikkeellä. Suurin osa kesätyöntekijöistä on palkattu jo helmikuussa, Aaltio toteaa.

Yrityksistä joka toinen edellyttää, että kesätyöntekijä on yli 18-vuotias ja yli kolmannes rekrytoi mahdollisesti myös alle 18-vuotiaita. Joka toisessa yrityksessä palkataan kesätyöntekijöitä oman henkilökunnan avulla ja viidennes hoitaa rekrytoinnin yhteistyössä oppilaitosten kanssa.

Vastanneista yrityksistä 55 % tarjoaa kesätyöpaikkoja ammattioppilaitoksissa opiskeleville, yli kolmannes myös korkeakouluopiskelijoille ja neljännes lukiolaisille sekä peruskoululaisille. Kesätyöntekijöiden koulutustaustalla on mahdollisesti ratkaiseva merkitys neljännekselle yrityksistä.

Kesätyöpaikkaa hakevan aktiivisuus usein ratkaiseva tekijä

– Haluamme rohkaista yrityksiä palkkaamaan kesätyöntekijöitä. Kesätyö voi vaikuttaa ratkaisevasti nuoren ura- sekä opiskeluvalintoihin. Yritykset saavat näin kontaktin mahdolliseen tulevaisuuden työntekijäänsä, Aaltio korostaa. Nuoren oma asenne ja aktiivisuus ratkaisevat.

– Palkkaamme 10-15 reipasta kesätyöntekijää, joilla oikeasti on halu tehdä töitä, kertoo K-Citymarket Forssan kauppias Mikko Virtanen. – Pääosin kesätyöntekijämme on oltava 18-vuotiaita, koska he joutuvat työskentelemään myös yksin. Varsinaisia koulutusvaatimuksia meillä ei ole, jatkaa Virtanen.

Janakkalalaisen ASR Tilipalvelu Oy:n yrittäjä Aija Uschanoff toteaa, että taloushallinnon osaajista on jonkin verran pulaa. – Olemme yleensä kesäksi palkanneet taloushallinnon opiskelijoita, sanoo Uschanoff. – Hyöty on ollut molemminpuolinen. Opiskelijat tarvitsevat työkokemusta opintojensa tueksi ja tulevaisuuden suunnitelmien tekemiseksi, me taas motivoituneita tekijöitä kesälomien tuuraajiksi. Olemme tehneet yhteistyötä Koulutuskeskus Tavastian, HAMKin sekä yliopisto-opiskelijoiden kanssa, Uschanoff jatkaa.

Hämeen kauppakamari on mukana sekä Päijät-Hämeen Kesäntekijät että Hämeenlinnan seudun Nuorta ei jätetä –kampanjoissa, joiden tavoitteena on kannustaa yrityksiä tarjoamaan kesätöitä mahdollisimman monelle nuorelle.

Lisätietoja:      
K-Citymarket Forssan kauppias Mikko Virtanen, puh. 050 569 7480
ASR Tilipalvelu Oy:n yrittäjä Aija Uschanoff, puh. (03) 619 4004
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Hämeen kauppakamari
Rauhankatu 10, 15110 Lahti
Talaskuja 3, 13200 Hämeenlinna
www.hamechamber.fi
www.Facebook.com/K2HAM

Avainsanat: