Keskuskauppakamarin kultaiset elämäntyömerkit itähämäläisille elinkeinoelämän edustajille

Report this content

Hämeen kauppakamari on päättänyt huomioida Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä kaksi heinolalaista pitkäaikaista elinkeinoelämän vaikuttajaa. Palkittavat ovat Suomen Kuitulevy Oy:n toimitusjohtaja Jukka Koski ja Nordea Pankin asiakasvastuullinen johtaja Alpo Aronen.

He ovat tuoneet vahvan asiantuntemuksensa kauppakamarin edunvalvontatyöhön. Molemmat ovat pitkään toimineet kauppakamarissa eri luottamustehtävissä. Koski hallituksen varapuheenjohtajana sekä jäsenenä. Kumpikin on vaikuttanut kauppakamarin valiokunnissa. Koski on toiminut teollisuusvaliokunnassa ja Aronen finanssivaliokunnassa, totesi Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Matti Vihervuori merkkien luovutustilaisuudessa.

Elämäntyömerkit luovutettiin Hämeen kauppakamarin hallituksen kokouksessa Vierumäellä 11.9.

Lisätietoja:     
Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Matti Vihervuori, puh. 040 868 2201
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Hämeen kauppakamari
Rauhankatu 10, 15110 Lahti
Talaskuja 3, 13200 Hämeenlinna
www.hamechamber.fi
www.Facebook.com/K2HAM

Avainsanat: