Verkkolasku säästää aikaa ja kustannuksia

Report this content

Yritykset haluavat tehostaa toimintaansa ja verkkolaskun avulla ne pystyvät säästämään aikaa sekä kustannuksia. – Kun verkkolaskun käyttöönotto saadaan kunnolla käyntiin, verkkolaskuoperaattoreiden sekä muiden toimijoiden ohjelmat keskustelemaan keskenään, paperilaskuja tuskin enää kaivataan, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio. Yrityksiltä kerättiin palautteita Viisas valitsee verkkolasku –tilaisuuksista, joita Hämeen kauppakamari järjesti viime vuonna Hämeenlinnassa ja Lahdessa.

Verkkolaskun myötä monia mekaanisia työvaiheita jää pois ja laskujen tiedot välittyvät automaattisesti yrityksen tietojärjestelmiin. Vastanneista yrityksistä reilusti yli puolet lähettää ja puolet vastaanottaa verkkolaskuja. Sähköinen ostolaskujen kierrätys on käytössä noin kolmanneksella ja sähköisten matkalaskujen käyttöön on siirtynyt 15 % yrityksistä.

Yritystä varten toivotaan vain yhtä sopimusta operaattoreilta

- Yritystä auttaisi, jos operaattorit tekisivät yhden keskinäisen sopimuksen verkkolaskuliikenteestä. Yksi sopimus helpottaisi huomattavasti eikä veisi yrityksen aikaa eri operaattorisopimusten solmimisessa, toivoo Loimi-Hämeen Jätehuollon talouspäällikkö Leena Kuusela.

Yritykset ovat lykänneet verkkolaskuun siirtymistä, koska uusien ohjelmien käyttöönottoprosessi on koettu hankalaksi. Verkkolaskutukseen vaikuttavat laskuttajan käyttämä ohjelmisto ja operaattori sekä ostajan vastaavat valinnat. Erityisesti esille nousi laskun mukaan haluttavan liitteen kulkeminen verkkolaskutoimijoiden välillä. 

Edelleen paperilaskuajassa elävistä yrityksistä runsas 38 % kokee verkkolaskun hyötyjen olevan vähäisiä suhteessa paperilaskuihin. Pienemmissä yrityksissä toivotaan konkreettisia laskelmia siitä, millaisilla tositemäärillä verkkolaskuun kannattaa siirtyä. Ohjelmistojen uusiminen on iso investointi.

 – 100 laskua kuukaudessa lähettävä laskuttaja voi hyötyä noin 62 euroa kuukaudessa verrattuna paperilaskutukseen. Verkkolaskutuksesta suoraan saatava taloudellinen hyöty perustuu pienyrityksissä useimmiten parempaan asiakaspalveluun, sanoo kehitysjohtaja Pasi Ketonen Itellasta.

Moni PK-yritys ajattelee edelleen, että verkkolasku on hankala ja kallis toteuttaa. Lisäksi muutoksesta aiheutuvia seuraamuksia pelätään. Hienoa on kuitenkin se, että yli puolet verkkolaskun käyttöönottaneista kertoi verkkolaskun toimivan hyvin tai erittäin hyvin", kertoo Baswaren toimitusjohtaja Esa Tihilä.
– Verkkolasku yleistyy vauhdilla myös kuluttajalaskutuksessa. Laskuttajalla säilyy näkymä koko laskutusprosessiin ja hän voi saada operaattoriltaan tiedon, onko lasku saatu toimitettua asiakkaan palveluun, toteaa tuotepäällikkö Henna Sopanen Nordeasta.

Vastanneista yrityksistä 23 % on kartoittanut verkkolaskuvalmiuttaan ja tutustunut taloushallinnon ohjelmistopalveluja tarjoavien yritysten tarjontaan. 

Lisätietoja:
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, puh. 044 330 4013
Loimi-Hämeen Jätehuollon talouspäällikkö Leena Kuusela, puh. 0440 242 608

Viisas valitsee verkkolaskun –tilaisuuksissa alan palveluntarjoajat Basware, Itella ja Nordea kertoivat verkkolaskuun siirtymisestä sekä sen hyödyistä. Tilaisuuksiin osallistui noin 800 yritystä, joista noin 200 vastasi Keskuskauppakamarin tekemään kyselyyn. Noin 90 % kyselyyn vastanneista oli PK-yrityksiä.

Hämeen kauppakamari
Rauhankatu 10, 15110 Lahti
Talaskuja 3, 13200 Hämeenlinna
www.hamechamber.fi

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Avainsanat: