Verohallinnon Sari Wulff on kauppakamarien vuoden kouluttaja

Report this content

“Ymmärrettävä, rento, asiantunteva”, luonnehtivat koulutuksiin osallistuneet kauppakamarien vuoden kouluttajan, Verohallinnon ylitarkastaja Sari Wulffin taitoja. Kyseessä on esimerkillinen viranomaisen ja yritysten vuorovaikutustapa, johon kauppakamarit kannustavat. Vastaavaa aloitteellisuutta nähtäisiin mielellään laajemminkin - yritysten toimintaan ja hallinnollisiin velvoitteisiin liittyen. 

– Kauppakamarin koulutuksissa voi hyödyntää myös viranomaisten ja yritysten vuorovaikutusta, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio. Yksi kauppakamarin tehtävistä on vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Esimerkiksi yhteisöverokannan tasolla on suuri merkitys yritysten sijainti- ja investointipäätöksiin lähitulevaisuudessa.

Esimerkillinen edelläkävijä

– Kauppakamarien vuoden kouluttajaksi -valinta on suuri kunnia. Kouluttamisella on minulle laaja merkitys. Pidän sitä erinomaisena tapana varmistaa Verohallinnon asiakkaiden riittävän ja oikean tiedon saamisen sekä hyvän vuorovaikutuksen. Saan samalla myös hyvää palautetta, jota voin hyödyntää työssäni, sanoo Wulff.

Kauppakamarit valitsivat vuoden kouluttajan nyt toista kertaa. Edellisen kerran kunnianosoituksen vastaanotti Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) -kurssien kouluttaja KTM Matti Lainema.

– Kauppakamarit käyttävät kouluttajina alansa parhaita osaajia ja laatuvaatimukset ovat erittäin korkeat. Pidämme tärkeänä, sitä, että kouluttajilla on mahdollisimman käytännönläheinen ja nykyaikainen käsitys aihealueestaan ja innostava sekä vuorovaikutteinen ote kouluttamiseen, luonnehtii kauppakamarien yhteisen koulutustyöryhmän vetäjä Maria Lindbom Turun kauppakamarista.


Kauppakamarien kouluttajat ammattilaisia ja huippuosaajia

Viime vuonna suosituimmat Hämeen kauppakamarin koulutukset olivat vuosittainen Tilinpäätös- ja veropäivä, Arvonlisäverotuksen ajankohtaiskatsaus sekä suuren suosion saavuttanut Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ) -koulutus.

– Suosituimmaksi kouluttajaksemme muiden alansa huippuosaajien keskuudesta nousi Oy Certima Ab:n KTM Karl-Johan Sigfrids, kertoo Hämeen kauppakamarin koulutuspäällikkö Paula Ahokanto. Voisi sanoa, että ”yleisön pyynnöstä” hän saapuu myös ensi syksynä Arvonlisäveron ajankohtaispäivään kouluttajaksi. – Viime vuonna Hämeen kauppakamarin koulutuksiin osallistui noin 700 osallistujaa. Määrä nousi 39 % edellisvuoteen verrattuna, Ahokanto jatkaa.

Sari Wulff on koulutukseltaan OTK. Hän on toiminut Verohallinnossa vuodesta 2000 alkaen ja ylitarkastajana vuodesta 2001. Hän on myös valmistellut verolainsäädäntöä valtiovarainministeriössä ja toiminut Helsingin käräjäoikeudessa. Verohallinnossa hän on ennakkoperinnän ja kansainvälisen henkilöverotuksen asiantuntija sekä rakennusalan harmaan talouden torjuntaa koskevan ilmoitusmenettelyhankkeen vetäjä.

Kauppakamarit kuuluvat Suomen suurimpiin koulutusorganisaatioihin, jotka kouluttavat osaajia turvaamaan yritysten menestyksen. Taloustutkimuksen TEP 2012 -Yrityskuvatutkimuksen mukaan kauppakamarit ovat valtakunnan toiseksi suosituin yritysten kouluttaja. Vastaajina olivat työelämän päättäjät. Koulutustoimialalla vertailtiin 25 yritystä. Kauppakamarin Koulutuksen vahvuuksiksi mainittiin tuotteiden ja palveluiden laatu, palvelutarjonta, asiakaspalvelu ja hintataso. 

Lisätietoja:      
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio, p. 044 330 4013
Hämeen kauppakamarin koulutuspäällikkö Paula Ahokanto, p. 040 455 5617
Kauppakamarien koulutustyöryhmän vetäjä Maria Lindbom, Turun kauppakamari, p. 050 5730 370
Verohallinnon ylitarkastaja, Kauppakamarien Vuoden kouluttaja Sari Wulff p. 020 612 3833

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Hämeen kauppakamari
Rauhankatu 10, 15110 Lahti
Talaskuja 3, 13200 Hämeenlinna
www.hamechamber.fi
www.Facebook.com/K2HAM

Avainsanat: