Handelsbankenin talousennuste: Suomen talouden taantuma jää lieväksi

Report this content
  • Suomen talous on tällä hetkellä taantumassa. Taantuma jää kuitenkin lieväksi, ja ennustamme talouden kääntyvän kasvuun vuoden jälkipuoliskolla. Koko vuoden 2023 osalta talous supistuu 0,2 prosenttia. Investointien hienoinen kasvu pitää yllä talouden aktiviteettia. Korkealla oleva inflaatio ja korkojen nousu leikkaavat kotitalouksien ostovoimaa ja kulutusta. Maailmantalouden kasvun heikkous jarruttaa viennin vetoa.
  • Taloudellinen toimeliaisuus piristyy vuonna 2024, ja Suomen BKT kasvaa 1,0 prosenttia. Vuonna 2025 Suomen talous kasvaa 1,4 prosenttia kotimaisen kysynnän ja viennin vetämänä.
  • Poikkeuksellisen korkealla oleva inflaatio hidastuu kuluvan vuoden aikana Suomessa. Ennustamme inflaation vaimenevan tänä vuonna 4,8 prosenttiin. Ensi vuonna inflaatio hidastuu 2,5 prosenttiin ja on 2,0 prosenttia vuonna 2025. 
  • Maailmantalous kasvaa tänä vuonna 2,4 prosenttia, ensi vuonna 2,9 prosenttia ja 3,4 prosenttia vuonna 2025. Kasvua leikkaavat kohonnut korkotaso ja korkean inflaation tuoma kulutuksen heikentyminen.

Korkea inflaatio, korkojen nousu ja yleinen epävarmuus ovat heikentäneet kotitalouksien ja yritysten luottamusta. Talousnäkymät ovat nyt verraten vaisut. Vaikka Suomen talous supistuu tänä vuonna, myönteistä on investointien hienoinen kasvu. Myös työmarkkinoilla tilanne säilyy kohtalaisena, ja työttömyysaste kääntyy uudestaan laskuun vuonna 2024. 

”Suomen talous on nyt taantumassa, mutta taantuma jää verraten lieväksi. Taantuman jälkeinen toipuminen on kuitenkin varsin verkkaista, sillä talous kasvaa prosentin verran ensi vuonna. Tuottavuuden ja työllisyyden kasvuun pitäisi panostaa lisää, jotta Suomen talouskasvu ei jämähdä prosentin paikkeille pidemmäksi aikaa”, Handelsbanken Suomen pääekonomisti Timo Hirvonen ennakoi. 

Inflaatio hellittää tänä vuonna

Inflaatio alkaa hidastua kuluvan vuoden aikana. Ennusteemme mukaan inflaatio hidastuu viime vuoden 7,1 prosentista 4,8 prosenttiin tänä vuonna.

”Inflaatio pysyy korkealla vielä kuluvan vuoden alussa, mutta alkaa sen jälkeen hidastua selvemmin. Polttoaineiden hintojen vuosimuutos kääntyy pian negatiiviseksi. Myös niin sanottu pohjavaikutus alkaa vaimentaa inflaatiota”, Hirvonen sanoo. 

Keskuspankeilta koronnostoja vielä vuoden 2023 alussa

Inflaation taltuttamiseksi keskuspankit nostivat viime vuonna tuntuvasti korkoja. Inflaatio on jo alkanut hidastua. Handelsbankenin ekonomistit odottavat keskuspankkien nostavan korkoja vielä kuluvan vuoden alussa. Tämän jälkeen keskuspankkikorot pysyvät paikallaan, ja korkoja aletaan laskea vuonna 2024.

Näkemyksemme mukaan Euroopan keskuspankki nostaa korkoja vielä kaksi kertaa vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä, jolloin talletuskorko nousee kolmeen prosenttiin. Keskuspankkikorkoja EKP laskee vasta vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä. Asuntolainoihin yleisesti sidottu 12 kuukauden euriborkorko on nyt 3,4 prosentissa. 

”Suurin osa koronnoususta on jo takanapäin. Suomalaisten asuntovelallisten kannattaa kuitenkin varautua siihen, että korot nousevat vielä hieman lisää. Markkinaodotusten mukaan 12 kuukauden euriborkorko nousee 3,6 prosenttiin kuluvan vuoden syksyllä”, senioriekonomisti Janne Ronkanen sanoo. 

Talousennuste on luettavissa kokonaisuudessaan liitteessä.

Katso suora lähetys talousennusteesta keskiviikkona 25.1. klo 9.30. Lähetyksessä Timo Hirvonen avaa laajemmin talouden näkymiä.

https://handelsbanken.videosync.fi/talousennuste_1-2023/register

Keskeiset ennusteet Suomen taloudelle

Prosenttimuutos, suluissa syyskuun 2022 ennuste 2021 2022E 2023E 2024E 2025E
Yksityinen kulutus 3.5 2.5 (3.3) -0.1 (0.5) 1.4 (1.4) 1.6
Julkinen kulutus 3.2 3.0 (3.5) 1.0 (2.5) 0.5 (1.2) 0.5
Investoinnit 1.6 5.0 (2.5) 0.3 (-1.0) 0.8 (0.8) 2.1
Vienti 5.4 2.5 (2.0) -0.6 (-0.6) 2.1 (2.0) 2.6
Tuonti 6.0 8.0 (6.0) -0.4 (-0.4) 1.9 (1.9) 1.9
BKT 3.0 1.9 (2.3) -0.2 (-0.2) 1.0 (1.0) 1.4
Ansiotasoindeksi 2.4 2.4 4.2 3.5 3.0
Kuluttajahintaindeksi 2.2 7.1 4.8 2.5 2.0
Työttömyysaste* 7.7 6.7 7.0 6.8 6.6
Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä** -2.7 -1.3 -3.2 -2.0 -1.7
EMU-velka** 72.3 70.9 71.2 70.9 70.5
* prosenttia työvoimasta
** prosenttia BKT:sta
Lähde: Handelsbanken

Lisätietoja

Timo Hirvonen, pääekonomisti, puh. 040 549 2476
Janne Ronkanen, senioriekonomisti, puh. 050 538 0567

etunimi.sukunimi@handelsbanken.fi

Handelsbanken tunnetaan vahvasta yrityskulttuuristaan ja asiakaskeskeisestä, joustavasta palvelustaan. Jo vuosien ajan Handelsbanken on ollut laajan asiakastyytyväisyysvertailun kärjessä sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa (EPSI Rating). Handelsbanken on perustettu Tukholmassa vuonna 1871, ja Handelsbankenin osake on vanhin Tukholman pörssissä listattu osake. Suomessa Handelsbanken on toiminut vuodesta 1985.

Handelsbanken Suomen konttoriliiketoimintaan kuuluu 27 pankkikonttoria, pääkonttoritoiminnot, varainhoitopalvelut ja Handelsbanken Rahoitus Oyj. Suomen Handelsbankenilla on lisäksi investointipankki Handelsbanken Capital Markets, johon kuuluvat henkivakuutusyhtiö Handelsbanken Liv sekä riskinhallinta-, arvopaperikauppa- ja pääomamarkkinatoiminnot. Arvopapereiden säilytyksestä vastaa Handelsbanken Capital Markets Operations. Handelsbanken työllistää Suomessa yhteensä noin 600 henkilöä. Handelsbanken-konserni ilmoitti 19.10.2021 myyvänsä Handelsbanken Suomen liiketoiminnot.