Biokaasulla käyvä rekka Hankkijan rehukuljetuksiin

Report this content

Hankkijan rehujen kuljetuksissa otetaan käyttöön ensimmäinen Suomessa maatiloille rehuja kuljettava kaasukäyttöinen yhdistelmäauto. Biokaasukäyttöinen rekka on ensimmäinen askel kehitystyössä matkalla puhtaisiin, uudistuviin energiamuotoihin Hankkijan käyttämässä logistiikassa.

- Hankkijan tavoitteena on omalta osaltaan vähentää elintarvikeketjun ympäristövaikutuksia. Kuljetuskalustolla on merkitystä rehuseosten hiilijalanjälkeen ja sen myötä eläintuotannon hiilijalanjälkeen, kertoo rehuliiketoiminnan johtaja Henrik Willberg.

- Hankkija on yhdessä Movere Oy:n kanssa tehnyt selvitystyötä kaasun mahdollisuuksista rehutoimituksissa jo pitkään ja nyt olemme päässeet ensimmäisen kaasukäyttöisen rehurekan testausvaiheeseen, kertoo kuljetuspäällikkö Juha Ala-Krekola Moverelta.

Hankkijan logistiikasta vastaava Movere Oy on sitoutunut käyttämään kaasurekan polttoaineena ainoastaan biokaasua. Biokaasun tuotantoon käytettävä raaka-aine on uusiutuvaa, se on lyhyellä aikavälillä sitonut itseensä merkittävästi ilmakehän hiilidioksidia. Maakaasu on puhtaasti fossiilista, ja sen elinkaaripäästöt ovat biokaasuun verrattuna moninkertaiset. Laskennallisesti biokaasun käyttö rehukuljetuksissa voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa yli 85 %* dieselkäyttöiseen rehurekkaan verrattuna. Laskelma on luonteeltaan suuntaa-antava ja toteumaa seurataan, kun uuden kaasurekan käytöstä saadaan tarkempaa tietoa.

Rehukuljetukset vaativat erityiskalustoa ja toimivuus pitää varmistaa haastavissakin olosuhteissa.

 - Tulevan kauden ajan keräämme kokemusta rekan toimivuudesta ja kulutuksesta, jonka jälkeen voimme tehdä jatkosuunnitelmia. Toiveissa on, että kaikki toimii ja voimme tehdä lisää hankintoja uusiutuvien polttoaineiden puolelle. Edellytys onnistumiselle on myös toimivan biokaasujakeluverkoston kehittyminen niin, että rekat pääsevät tankkaamaan biokaasua pitkienkin taipaleiden takana. Tällä hetkellä kehitysmerkit näyttävät onneksi tämänkin suhteen positiivisilta, Ala-Krekola toteaa.

Hankkijan hiilijalanjälki- ja ympäristölaskelmat toteutetaan SimaPro-elinkaarianalyysiohjelmalla ISO14067-standardin mukaisesti (IPCC 2021 GWP 100a). Laskelmia käytetään yrityksen toimintojen, tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutusten arviointiin, ja tämän myötä tuotteiden ja toimintojen kehitykseen sekä ympäristötehokkuuden parantamiseen.

* Laskelmassa on otettu huomioon käyttöajoneuvon elinkaari, eli päästöt jotka syntyvät mm. valmistuksesta, tekniikasta, huolloista ja tienkulutuksesta.

Lisätietoja:

Henrik Willberg, rehuliiketoiminnan johtaja, Hankkija Oy, p. 010 402 7980, henrik.willberg@hankkija.fi

Jussi-Pekka Huovila, toimitusjohtaja, Movere Oy, p. 020 471 7077, jussi-pekka.huovila@movere.fi

Hankkija

Hankkija Oy on Suomen johtava maatalous- ja konekauppa. Hankkija on myös Suomen suurin teollisten eläinrehujen valmistaja. Hankkijalla on 54 myymälää sekä alan laajin verkkokauppa.

Hankkija on lisäksi aktiivisen harrastajan kauppa, jonka myymälöissä on kattavat ja monipuoliset valikoimat puu-tarha-, hevos-, lemmikkieläin-, metsänhoito- ja metsästystuotteita. Hankkijan palveluksessa työskentelee yli 1000 työntekijää ja yrityksen liikevaihto vuonna 2022 oli 958 miljoonaa euroa.
 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia