HANZA panostaa Kokkolaan

Report this content

HANZA, suomalaisruotsalainen sopimusvalmistaja jatkaa kasvua talouskriisin keskellä. Viimeisen vuoden aikana se on avannut neljä tehdasta, Ruotsissa, Virossa ja Puolassa. Konsernin liikevaihto on ylittänyt 150 milj. euroa ja viimeisten kahden vuoden aikana HANZA on investoinut n. 9 milj. euroa valmistuksen kehittämiseen. HANZAn tehdas Kokkolassa on muuttanut uusiin moderneihin toimitiloihin, jonne on suunnitteilla uusinvestointeja palvelutarjonnan laajentamiseksi.

”Ohutlevytuotteiden sekä elektroniikan sopimusvalmistajana olemme jo vahvassa asemassa ja haluamme vahvistaa asemiamme myös kone- ja laitevalmistuksen puolella.” - toteaa HANZA konsernin myynti- ja markkinointijohtaja Thomas Lindström

On selvää, että käytännössä kaikilla pohjoismaissa toimivilla, kone- ja laitevalmistusta tekevillä yrityksillä on paineita kilpailukykyisen valmistuksen varmistamiseksi. HANZA tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisen kokonaisratkaisun, joka kattaa laajan valikoiman tuotevalmistuksen osa-alueita.

Asiakkaiden saamat hyödyt ovat ilmeiset, kun valmistusketju lyhenee ja esim. sähkö-, ohutlevy ja raskaammat osakokonaisuudet tulevat yhdeltä toimittajalta. Tavarantoimittajien lukumäärä pienenee ja suurempi osa tuotteesta valmistetaan yhden yrityksen sisällä. Tehokas ja yhtenäinen tuotanto säästävät kustannuksia ja reagointikyky tuotemuutoksiin on nopeampaa, jolloin uudet tuotteet saadaan nopeammin markkinoille. HANZAn toimintamalli on herättänyt suurta mielenkiintoa asiakaspiirissä ja keskustelut useiden asiakkaiden kanssa aiempaa laajemmasta yhteistyöstä on käynnissä.

HANZA Mechanics Kokkola on laserleikkaukseen ja särmäykseen erikoistunut yksikkö, jonka palvelutarjontaa laajennetaan vastaamaan kasvavia asiakasvaatimuksia. Tämä tarkoittaa ensivaiheessa, 3-20mm paksuisten levytuotteiden jalostusta valmiiksi tuotekokonaisuuksiksi.

”Kokkolassa palvelutarjonta laajenee hitsaus- ja kokoonpanovalmistuksen puolelle. Nyt käyttöönotetut tilat mahdollistavat laajamittaisemman valmistuksen aloittamisen ja tarvittaessa meillä on useita eri mahdollisuuksia tilojen laajentamisellekin.” - kertoo Kokkolan yksikön tehdaspäällikkö Janne Vähätiitto

Kehitystyö on käynnistetty, valmistelujen jatkuessa kesälomakauden aikana ja sen jälkeen. Varsinaiseen toteutukseen päästään vaiheittain heti kesälomien päätyttyä.

”HANZA konsernina hakee pääasiakkaikseen johtavia skandinaavisia tuotevalmistajia ja merkittävä osa näistä tulee työllistämään myös Kokkolan yksikköä. Kokkolan yksiköllä on kuitenkin erityisen vahva perusta alueellisena valmistajana ja tätä asemaa haluamme jatkossa edelleen vahvistaa.

Konsernitason toiminnan kehittämisen seurauksena myös alueelliset asiakkaamme pääsevät hyötymään paremmasta ja tehokkaammasta palvelusta”. - painottaa Janne Vähätiitto

Lisätietoja, ota yhteyttä:

Janne Vähätiitto, Site Manager HANZA Kokkola, email: janne.vahatiitto@hanza.com , Phone: 358 40 147 1100

Thomas Lindström, Vice President Sales & Marketing, email: thomas.lindstrom@hanza.com , Phone: 46702-98 39 39

___________________________________________________________________________________________________________________________________________

HANZA on yksi pohjoismaiden johtavista sopimusvalmistajista mekaniikka (ohutlevymekaniikka ja koneistus) - ja elektroniikkatuotteissa (PCBA ja johdinsarjat). Konsernilla on tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Puolassa, Slovakiassa ja Kiinassa. HANZA konsernin liikevaihto on noin 1,3 miljardia Ruotsin kruunua ja konsernissa on 1 100 työntekijää.

HANZA tarjoaa myös järjestelmien kokoonpanoa, box-build tuotteita sekä räätälöityjä hankinta - ja logistiikkaratkaisuja.

Tilaa

Liitteet & linkit