Portwood tänään Helsingissä: Englannissa 5000 koululaista kalaöljykuurille
Kaikkien aikojen suurin alan tutkimus alkamassa
Tohtori Madeleine Portwood luennoi tänään Helsingissä Englannissa juuri käynnistetystä, kautta aikain suurimmasta rasvahappotutkimuksesta. Kyseessä on ravintolisäkokeilu, johon osallistuu 5000 koululaista Durhamin piirikunnassa. Tohtori Madeleine Portwood on tutkinut rasvahappojen vaikutusta oppimiseen. Hänen tutkimuksistaan on kerrottu monissa tv-dokumenteissa, mm. meillä elokuun lopussa YLE1:ssä nähdyssä BBC:n Horizon-dokumentissa "Totuus omega-3:sta". Tohtori Portwood on kansainvälisesti tunnettu kasvatuspsykologi, joka on tutkinut erityisesti lasten oppimisvaikeuksia. Madeleine Portwood teki yhdessä neuropsykologi Alexandra Richardsonin kanssa tunnetun Oxford-Durhamin tutkimuksen. Siinä pitkäketjuisten, monityydyttymättömien rasvahappojen antaminen ravintolisänä paransi merkittävästi oppimis- ja keskittymishäiriöistä kärsivien lasten oppimiskykyä, lukemista ja kirjoitustaitoa. Tutkimus julkaistiin toukokuussa 2005 Pediatrics-tiedelehdessä. Ennakkotuloksia jo joulukuussa Portwood kertoi uudesta, Durhamin piirikunnassa alkavasta kokeilusta, johon osallistuu 5 000 yläkouluikäistä, 15–16 -vuotiasta lasta. Kaikki lähes 5000 yhdennentoista luokan oppilasta saavat ravintolisänä samaa omega-3-rasvahappoa sisältävää eye q™ -valmistetta, jota on käytetty aiemmissakin tutkimuksissa. Tarkoituksena onkin selvittää, paranevatko koululaisten oppimistulokset ennakoituihin tuloksiin verrattuna. Testin rahoittaa Durhamin koulutoimi. Ravintolisän valmistaja Equazen luovuttaa valmisteen maksutta tutkimuksen käyttöön. Tutkimukseen osallistuvat oppilaat suorittavat GCSE-kokeensa ensi kesäkuussa. Ennakkotietoa ravintolisän tehosta saadaan tämän vuoden joulukuussa, kun oppilaat osallistuvat tasokoetta jäljittelevään "preliminäärikokeeseen." Lisätietojen jälkeen Portwoodin ja hänen julkaisujensa lyhyt esittely. Lisätietoja: Lisätietoja Durham- tutkimuksesta Englannissa: Madeleine Portwood (Durham County Council, Oxford, Englanti) puh. +44 780 329 6358, sähköposti madeleine.portwood@durham.gov.uk Suomessa: Harmonia Life Oy, yhteyshenkilö Sami Larste, GSM 050-5114057 sähköposti: sami.larste@harmonia.fi Kuka Madeleine Portwood? Dr Madeleine Portwood Johtava kasvatuspsykologi, Durham L.E.A. Dyspraksia Säätiön hallitus: Kasvatusjaoksen puheenjohtaja Hyväntekeväisyysjärjestö European Children – Our Concern (Bryssel), varapuheenjohtaja Portwoodin julkaisuja: Portwood M: (2005) Dyspraxia in Special Teaching for Special Children: A Pedagogy for Inclusion? Eds Lewis & Norwich McGraw & Hill Open University Press Portwood M: (2004) Children with movement difficulties – an epidemic Professional Journal of the Dyspraxia Foundation (Oct) Portwood M. (2003) Dyslexia and P.E. BDA/ David Fulton, London Portwood M. (2002) Developmental Dyspraxia – The significance of Diet, Special Magazine Portwood M. (2001) Developmental Dyspraxia: Identification and Intervention (Video) (EC-OC) Brussels Portwood M. (2000) Understanding Developmental Dyspraxia – A Textbook for Students and Professionals, David Fulton London Portwood M. (2000) Dyspraxia, British Journal of Teaching Physical Education 31(1), 22 - 25 Portwood M. (1999) Developmental Dyspraxia: Identification and Intervention. David Fulton London Portwood M. (1996) Developmental Dyspraxia: A practical manual for parents and professionals Durham L.E.A.