Riku Vassisesta hasan & partners oy:n uusi toimitusjohtaja - ”On kotiinpaluun aika”
Kymmenen vuotta ulkomailla luovia toimistoja johtanut Riku Vassinen siirtyy hasan & partners oy:n toimitusjohtajaksi. Vassinen on aikaisemmin luotsannut muun muassa Ogilvyn toimintaa Afrikassa, sekä ohjannut strategiaa ja digitaalista muutosta Singaporessa R/GA:lla ja JWT:llä. Tehtävässään hasan & partnersilla Vassinen aloittaa huhtikuussa.
Kolmella mantereella vuosien aikana vaikuttanutta Riku Vassista hasan & partnersissa kiehtoi erityisesti toimiston ja tiimien monimuotoisuus, sekä kasvu ja itsenäisyys ketteränä toimijana. Kansainvälisistä mahdollisuuksista lopulta Suomi ja hasan & partners veivät voiton.
– Olen urallani ollut seikkailijaluonne, joka on vienyt minut niin työttömänä Singaporeen, kuin Afrikkaan töihin ennen kuin olin edes vieraillut koko mantereella. Koin, että hasan & partners tarjosi tällä hetkellä eniten seikkailua ja mahdollisuuksia, Riku Vassinen kertoo päätöksen taustoja.
hasan & partners teki Vassiseen vaikutuksen jo vuosia sitten, kun Ami Hasan oli Talouselämän kannessa ja juuri tätä asenteen räyhäkkyyttä haluaa Vassinen vaalia.
– Toimistona hasan & partnersilla on aina ollut vahva identiteetti ja tätä luonnetta haluan yhdessä tiimin kanssa kehittää ja tehdä entistä paremmiksi. hasan & partners on ollut myös aina kansainvälinen toimisto niin asiakkaiden kuin henkilöstön osalta, ja on tässä mielessä edelläkävijä niin Suomessa kuin pohjoismaissakin. Tiimien ja näkökulmien monimuotoisuus onkin avainasemassa parhaaseen lopputulokseen pääsemisessä. Palaan Suomeen kuin tulisin uuteen maahan, silmät auki, ilman ennakko-odotuksia mutta suurella innolla, Vassinen jatkaa.
Pitkä rupeama globaaleissa ketjuissa isojen asiakkaiden kanssa kasvatti Vassista ammatillisesti ja tarjosi näkökulmia erilaisiin tapoihin tehdä asioita.
– hasan & partnersin kaltaiset itsenäiset toimistot pystyvät toimimaan rohkeammin, ketterämmin ja enemmän pilke silmäkulmassa kuin kasvottomat holding-yhtiöt tai konsulttitalot. Valta, vastuu ja myös virheet ovat täysin meidän tiimin käsissä. Se on hieno tilanne. Olen aina ollut kasvun johtaja, ja uskon että hasan & partnersin yhdistelmällä luovuutta, designia ja strategiaa autamme asiakkaitamme kasvamaan ja samalla kasvamme itse, iloitsee Vassinen.
Helsingin lisäksi Vassinen on luonut monipuolista uraa kansainvälisesti Singaporessa ja Keniassa vastaten globaalisti tunnettujen brändien markkinointiviestinnästä.
– Coca-Colan, Googlen tai Diageon kaltaisten globaalisti kaikkien tuntemien brändien tulee olla paikallisesti puhuttelevia ja merkittäviä. Tämä vaatii jatkuvaa oppimista, kehittymistä ja niin asiakkaiden kuin yleisöjen ymmärtämisen kasvamista. Uskon, että uteliaisuudella ja uskalluksella voimme toimistona olla entistä vahvemmin asiakkaan pitkäjänteinen liiketoiminnan ja brändin rakentamisen kumppani. Brändi on yrityksen tärkein asia, sillä kaiken muun voi kopioida. Pelkällä taktisella tekemisellä tai tulospohjaisella markkinoinnilla ei pärjätä globaalissa kilpailussa, jatkaa Vassinen.
Pitkään poissa Suomesta ollut Vassinen odottaa paluuta kotimaahan, sillä lähes kymmenessä vuodessa Suomi on kehittynyt ja mennyt eteenpäin vauhdilla.
– On hienoa päästä rakentamaan hasan & partnersin seuraavaa kappaletta, ja auttaa luomaan seuraavia suomalaisia menestystarinoita, jotka voivat muuttaa Suomen lisäksi ehkäpä koko maailmaa. Vaikka urallani etenemisestä saan suurimmaksi osaksi kiittää sitä, että ulkomailla minua on luultu ruotsalaiseksi, uskon että Suomella on kaikki edellytykset tulla markkinoinnin suunnannäyttäjämaaksi globaalisti. En olisi pohtinut palaamista Suomeen, ellen kokisi, että täällä on osaamista tehdä kansainvälisesti merkittävää luovaa työtä. hasan & partnersin Nesteelle tekemä ”The Most CO2 Friendly Route” on tästä hyvä esimerkki; koko maailma kohtaa ennennäkemättömiä haasteita tulevien vuosikymmenten aikana ja niitä ei voi ratkoa muuta kuin luovuudella, hän summaa.
hasan-ryhmän liiketoiminnan osa-alueet yhä lähemmäksi toisiaan
Viime vuonna 30-vuotista taivaltaan juhlistanut hasan-ryhmä on uudistunut vuosien varrella monta kertaa. Tuore rekrytointi on strategian mukainen seuraava askel, joka tuo asiakaskeisen liiketoiminnan konsultoinnin, brändien ja asiakaskokemusten muotoilun, sekä luovan markkinointiviestinnän tiiviimpään yhteistyöhön.
– Nyt olemme yhä lähempänä sitä, mitä hasan-ryhmä on parhaimmillaan. Rikun myötä saamme vahvan lisäyksen tiimiin, ja tavoitteenamme on entistä kovatasoisempi asiakaskeskeisyyden, muotoilun, sekä luovuuden yhteispeli, ryhmän toimitusjohtaja Simo Kajaste kommentoi.
Johanna Juuvinmaa jatkaa brändien ja asiakaskokemusten muotoilusta vastaavan liiketoiminnan parissa, ja kehittää samalla ryhmän teknologia- ja innovaatio-osaamista.
– Riku tuo persoonallaan ja kokemuksellaan paljon uutta, ja on todella hienoa saada hänet tiimiin. Pystymme nyt myös panostamaan vielä enemmän oman kyvykkyytemme jalostamiseen brändien ja asiakaskokemusten muotoilussa. Emme kuitenkaan ole rakentamassa siiloja, päinvastoin, yhdistämme osaamistamme asiakkaidemme hyödyksi ja iloksi, Johanna Juuvinmaa kertoo.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Simo Kajaste / CEO, hasan -ryhmä
Simo.kajaste@hasanpartners.fi / +358 40 7440185
Eva Kiviranta / Communications Consultant, hasan & partners
eva.kiviranta@hasanpartners.fi / +358 40 7756609
hasan & co
hasan-ryhmä on brändien kumppani. hasan-ryhmän muodostavat hasan & partners, Perfect Fools ja frankly partners. hasan & partners ja Perfect Fools ovat kansainvälisesti tunnustettuja ja palkittuja luovia toimistoja. frankly partners on erikoistunut tekemään liiketoiminnasta ja brändeistä asiakaskeskeisiä. Ryhmässä työskentelee lähes 140 brändistrategioiden, luovan tarinankerronnan, brändien ja kokemusten muotoilun sekä viestinnän ja konsultoinnin ammattilaista Helsingissä ja Tukholmassa.