- vahvuutena pitkä kokemus, teknologinen edelläkävijyys ja osaava henkilöstö

Report this content

7.10.2009 – Securitas juhlistaa tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Suomessa Securitas sai alkunsa vuonna 1959 Suomen Teollisuuden Vartointi Oy:stä (STV). STV perustettiin ennaltaehkäisemään teollisuuslaitoksissa tapahtuvia omaisuusvahinkoja, kuten tulipaloja ja vesivahinkoja. STV:stä tuli vuonna 1993 osa Euroopan suurinta ja arvostetuinta turvallisuuspalveluyritystä, Securitas-konsernia.

”Olemme pystyneet vahvistamaan markkina-asemaamme Suomessa viime vuosikymmenten aikana, ja nousseet toimialamme teknologiseksi edelläkävijäksi ja markkinajohtajaksi. Osaavan henkilöstön, pitkien perinteiden ja asiakastarpeiden hyvän tuntemuksen lisäksi pystymme hyödyntämään kansainvälisen organisaation parhaita käytäntöjä. Tämä ainutlaatuinen kokonaisuus on tarjonnut meille erinomaisen kilpailuaseman turvallisuuspalveluiden johtavana palvelutarjoajana”, kertoo myyntijohtaja Markku Aalto Securitakselta. Securitaksella uskotaan myös vallitsevassa taloustilanteessa turvallisuuspalveluiden kysynnän kasvuun. ”On hienoa, että koko turvallisuuspalvelutoimiala kehittyy kovaa vauhtia. Uskon, että se koituu koko toimialan ja suomalaisen yhteiskunnan eduksi. Vallitsevassa taloustilanteessa punnitaan mitkä toimijat pystyvät parhaiten tuottamaan asiakkailleen todellista lisäarvoa. Me Securitaksella uskomme siihen, että asiakaslähtöinen palvelutarjonta tuo parhaan menestyksen”, Aalto kertoo. Menestyminen edellyttää erikoistumista Securitas on kasvanut Suomessa 2000-luvulla joka vuosi 6-7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, ja myös tänä vuonna kasvua kertyy samaa vauhtia. 2000-luvun alussa koko Securitas-organisaation liiketoiminta jaettiin liiketoimintayksiköihin, jotka tehostivat Securitaksen tarjoamien palveluiden kehitystyötä ja toiminnan tasoa. ”Menestyminen edellyttää erikoistumista eri toimialojen hyvinkin yksilöllisiin turvallisuustarpeisiin. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme kehittäneet jatkuvasti kohdennettuja palveluita, välineitä ja konsepteja muun muassa terveydenhuollon ja kaupan alalle”, kertoo Markku Aalto. Securitaksen kaupan alan uudessa palvelukonseptissa useampi liike jakaa yhden vartijan. Näin kustannukset pysyvät asiakasyritykselle edullisina, mutta vartiointi on edelleen tehokasta ja toimivaa. Terveydenhuollon alalle räätälöity uusi palvelukonsepti perehdyttää sairaalaympäristössä työskentelevät vartijat toimintaympäristön erityisvaatimuksiin aiempaa paremmin. 2010-luvulla tarjottava räätälöityjä turvallisuuspalveluita Securitaksella uskotaan, että 2010-luvun suurimmat turvallisuusalan haasteet liittyvät asiakkaiden turvallisuustarpeiden ymmärtämiseen ja räätälöityjen palveluiden luomiseen vastaamaan eri toimialojen ja asiakassegmenttien tarpeita. Lisäksi 2010-luvun kynnyksen suurimpia trendejä ovat kuluttajille suunnatut kodin turvallisuutta valvovat palvelut. ”Panostamme Securitaksella voimakkaasti siihen, että ymmärtäisimme entistä paremmin asiakkaidemme turvallisuustarpeet myös 2010-luvulla. Multiservice-ajattelusta ollaan siirtymässä vahvasti kohti räätälöityä palvelutarjontaa”, sanoo Aalto. Turvallisuuspalvelu-toimialan tasaiseen kasvuun vaikuttaa muun muassa se, että yhä useampi yritys mieluummin ulkoistaa turvallisuusalan palvelut ammattilaiselle kuin vastaa niistä itse. Lisäksi yhä useampi yksityishenkilö haluaa turvata kotinsa turvapalveluin. Securitas on kasvanut 50 vuodessa, pienestä STV:stä, Suomen johtavaksi turvallisuuspalveluiden palveluntarjoajaksi. Securitas työllistää Suomessa yli 3000 turvallisuusalan ammattilaista, ja määrä kasvaa myös tänä vuonna. Securitas on panostanut aina voimakkaasti henkilöstönsä kehittämiseen, ja tarjoaa henkilöstölleen isona yhtiönä erinomaiset kehittymis- ja kouluttautumismahdollisuudet. Lisätietoja: Markku Aalto, myyntijohtaja, Securitas Alert Services Oy, puh. 020 491 2782, s-posti: markku.aalto@securitas.fi Esa Oksanen, myyntijohtaja, Securitas Oy, puh. 020 491 2441, s-posti: esa.oksanen@securitas.fi www.securitas.fi

Liitteet & linkit