Basware ylitti tuhannen työntekijän rajan

Report this content

- vahva kasvu heijastuu sekä liikevaihtoon että henkilöstömäärään

Espoo 20.6.2011 – Ohjelmistoyhtiö Basware Oyj:n henkilöstömäärä ylitti tuhannen työntekijän rajan toukokuun alussa. Suomalainen Basware on kasvanut 25 vuodessa maailman johtavaksi talousprosessien automatisoijaksi sekä merkittävimmäksi avointa verkkoa kehittäväksi verkkolaskuoperaattoriksi.

Basware jatkaa vahvaa kasvuaan ja kasvattaa myös henkilöstömääräänsä sekä Suomessa että ulkomailla. Yhtiön tuhannes työntekijä aloitti pestissään toukokuun alussa. Yhtiö rekrytoi Suomeen tälläkin hetkellä runsaasti uusia softakehittäjiä sekä asiakasrajapinnan asiantuntijoita.

”Kotimaassa meillä on lähes jatkuvasti tarvetta uusille ja osaaville ohjelmistotyöntekijöille. Kansainvälinen, alati kasvava ja menestynyt yhtiö on houkutteleva työpaikka alan parhaille osaajille. Olemme juuri tehneet merkittäviä rekrytointeja muun muassa tuotekehitykseen Tampereelle, Poriin ja Espooseen”, kertoo Baswaren henkilöstöjohtaja Mari Heusala.

Basware valittiin äskettäin Universumin teettämässä opiskelijatutkimuksessa yhdeksi Suomen kiinnostavimmaksi työnantajaksi. Tutkimuksessa kerättiin työantajista yhteensä yli 23 000 arviota. Basware sijoittui vuoden 2011 tutkimuksessa sijalle 37.

Henkilöstöstä huolehtiminen sekä työn ja vapaa-ajan tasapaino ovat tärkeitä tekijöitä. Lisäksi arvostetaan työnantajia, jotka tarjoavat haasteita. Opiskelijat kokevat haasteelliseksi työksi jatkuvaa oppimista ja älyllisiä ja haasteita tarjoavan työn. Näiden lisäksi hyvä työpaikka tarjoaa myös vaihtelevia työtehtäviä”, kertoo Heusala tuloksista.

Kotimaan lisäksi kasvua syntyy myös ulkomailla. Yhtiöllä on toimipisteet Espoon pääkonttorin lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa, Iso-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Australiassa, Intiassa, Venäjällä sekä Singaporessa. Henkilöstömäärästä vajaa puolet työskentelee Suomessa ja myös Suomesta tulevan liikevaihdon osuus on suurin piirtein samaa luokkaa.

”Useassa ulkomaanyksikössä työskentelee paljon suomalaisia baswarelaisia, eli myös laaja kansainvälinen ura on meillä täysin mahdollinen. Joillekin se on jopa yksi työpaikan valintaan vaikuttavista tekijöistä”, toteaa Heusala.

Baswaren liikevaihto ylitti viime vuonna 100 miljoonan rajan ja osakkeen arvo nousi peräti 70 prosenttia. Yrityksen toiminta on koko 25 vuoden ajan ollut kannattavaa ja se on laajentunut sekä orgaanisen kasvun että yritysostojen kautta. Kansainvälinen talouslehti Global Finance valitsi Baswaren hiljattain parhaaksi laskuautomaatioratkaisujen toimittajaksi jo toisena vuotena peräjälkeen. Myös Forrester Researchin tuoreessa tutkimuksessa yhtiön hankintajärjestelmä arvioitiin yhdeksi maailman parhaimmista.

Lisätietoja:

Mari Heusala, henkilöstöjohtaja, Basware Oyj, puh. 040 593 5951, mari.heusala@basware.com

Basware on maailman johtava hankinnasta maksuun ja talousohjauksen ratkaisujen toimittaja, jonka palveluilla on yli miljoona käyttäjää yli 60 maassa. Baswaren avoin verkko yhdistää yli 320 000 verkkolaskuja tai hankintasanomia lähettävää yritystä maailmanlaajuisesti. Baswaren avulla organisaatiot voivat alentaa tuotteiden ja palveluiden hankinnasta  ja maksamisesta syntyviä kustannuksia sekä saavuttaa läpinäkyvyyden koko hankinnasta maksuun -prosessiin. Automatisoimalla manuaalisia prosesseja tehostetaan muun muassa hankintaa, sopimustenhallintaa, toimittajayhteistyötä, laskuautomaatiota ja talousohjausta. Baswaren ratkaisujen ja palvelujen avulla yritykset parantavat kassavirran hallintaa, tehostavat ennustamista sekä varmistavat taloushallintonsa ketteryyden. Ratkaisut ovat saatavilla Baswaren tai sen laajan kumppaniverkoston toimipisteissä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Baswaren osake noteerataan Helsingin Pörssissä. www.basware.fi

 

 

Liitteet & linkit