Baswarelle myönnettiin ympäristösertifikaatti

Report this content

Espoo, 12.9.2011 – Talousautomaatioratkaisuja toimittavalle Baswarelle myönnettiin ISO 14001:2004-sertifikaatti yhtiön Suomen toiminnoista. Sertifikaatti on osoitus Baswaren panostuksista ympäristöasioihin sekä yhtiön sisällä että sen tarjoamissa tuotteissa ja palveluissa.

Baswaren yritystoimintaa ja kehitystä ohjaavat vahvasti liiketoiminnan eettisyys, yhtiön arvot sekä pörssiyhtiötä koskeva lainsäädäntö. Yhtiö haluaa osoittaa ja kantaa vastuunsa sekä osakkeenomistajiaan että asiakkaitaan, työntekijöitään ja sidosryhmiään kohtaan. Bureau Veritas Certification Finland myönsi ISO-ympäristösertifikaatin Baswarelle elokuussa. Sertifikaatti kattaa sekä Suomen toiminnot.

”Ympäristöasioihin liittyvät vaatimukset kasvavat jatkuvasti toimialasta riippumatta. Tavoitteenamme on jalkauttaa ympäristöasiat käytäntöön yhtiön sisällä mahdollisimman tehokkaasti, ja neuvoa työntekijöitämme siinä, kuinka ne voidaan ottaa huomioon päivittäisissä toiminnoissa”, kertoo Baswaren johtaja Esa Tihilä.

Verkkolasku pienentää yritysten hiilijalanjälkeä

Baswaren tuotteet vähentävät oleellisesti taloushallinnon toiminnoista syntyvän jätteen määrää, koska ne edistävät paperittoman toimiston toteutumista.

“Esimerkiksi verkkolasku on selvästi ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin paperilasku, sillä verkkolaskun hiilijalanjälki on noin kolme kertaa pienempi paperiseen laskuun verrattuna. Verkkolasku säästää ympäristöä sekä lähettäjän että vastaanottajan päässä”, summaa Tihilä.

Baswaren avoin verkko yhdistää yli 320 000 verkkolaskuja tai hankintasanomia lähettävää yritystä maailmanlaajuisesti. Avoimen verkon kautta verkkolaskut ja muut hankintasanomat liikkuvat myyjien ja asiakkaiden välillä sujuvasti erilaisista standardeista, sijainnista tai operaattoreista riippumatta.

Verkkolaskun hiilijalanjälkeä pienentävät sekä paperin puuttuminen ja siitä syntyvä puun säästö, mutta myös muutos jakeluprosessissa. Kaikkein suurin ero entiseen syntyy kuitenkin työn tehostumisen kautta saavutetusta ajansäästöstä, jolloin myös päästöt pienenevät. Paperilaskuun liittyvistä päästöistä noin 40 prosenttia aiheutuu paperista, kirjekuorista, tulostamisesta, frankkeerauksesta ja jakelusta. Verkkolasku poistaa kokonaan useimmat näistä työvaiheista.

Lisätietoja:

Basware, Esa Tihilä, Senior Vice President, puh. 040 4807 098, esa.tihila@basware.com

Basware

Basware on maailman johtava hankinnasta maksuun ja talousohjauksen ratkaisujen toimittaja, jonka palveluilla on yli miljoona käyttäjää yli 60 maassa. Baswaren avoin verkko yhdistää yli 320 000 verkkolaskuja tai hankintasanomia lähettävää yritystä maailmanlaajuisesti. Baswaren avulla organisaatiot voivat alentaa tuotteiden ja palveluiden hankinnasta ja maksamisesta syntyviä kustannuksia sekä saavuttaa läpinäkyvyyden koko hankinnasta maksuun -prosessiin. Automatisoimalla manuaalisia prosesseja tehostetaan muun muassa hankintaa, sopimustenhallintaa, toimittajayhteistyötä, laskuautomaatiota ja talousohjausta. Baswaren ratkaisujen ja palvelujen avulla yritykset parantavat kassavirran hallintaa, tehostavat ennustamista sekä varmistavat taloushallintonsa ketteryyden. Ratkaisut ovat saatavilla Baswaren tai sen laajan kumppaniverkoston toimipisteissä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Baswaren osake noteerataan Helsingin Pörssissä. www.basware.fi

 

 

Liitteet & linkit