E-lasku ja suoramaksu syrjäyttävät suoraveloituksen

Report this content

Baswaren tuoreen kyselyn¹ mukaan suuri osa nyt suoraveloitusta käyttävistä yrityksistä aikoo korvata suoraveloituksen suoramaksulla ja e-laskulla sekä käyttää pankkien muuntopalvelua asiakkaiden siirtämisessä uusien palvelujen käyttäjiksi. Ohjelmistokehittäjien ja suoraveloituslaskuttajien on toimittava ripeästi, jotta muutokset ehditään toteuttaa vajaan vuoden aikana noin 40 000 suomalaisen suoraveloittajan järjestelmiin.

Baswaren tutkimus selvitti mm. organisaatioiden valmiuksia ja suunnitelmia korvata kotimainen suoraveloitus ja ottaa käyttöön SEPA-yhteensopivat aineistot tiliraportoinnissa. Kansallisten suoraveloitusten alasajo on yksi vaihe siirryttäessä Yhtenäiseen euromaksualueeseen eli SEPAan. Basware on tehnyt SEPA-kyselytutkimuksia vuosina 2007–2013 ja kyselyt kertovat luottamuksen pankkeihin ja maksuliikenneohjelmistoihin olevan jatkuvasti vahvaa.  

”Suomalaiset yritykset ja yhteisöt uskovat suoraveloituksen päättymisen aikataulun pitävän paremmin kuin kotimaisen tilisiirron alasajon yhteydessä syksyllä 2011. Syytä onkin, koska tällä kerralla takaraja perustuu lakiin, eikä alan toimijoiden keskinäiseen sopimukseen. Tästä huolimatta joka viides kyselyyn vastannut uskoo takarajan joustavan. Tästä epäuskosta koituu ongelmia erityisesti, mikäli suoraveloittaja myöhästyy pankin muuntopalvelusta ”, kertoo Baswaren SEPA-asiantuntija Matti Luoto.

Suomessa sekä yritykset että julkinen sektori käyttävät laajasti suoraveloitusta ja se koskee noin 3 miljoonaa suomalaista maksajaa. Suoraveloitusta käytetään etenkin kuluttajalaskutuksessa, mutta myös yritysten välisessä laskutuksessa.

Useimmilla laskuttajilla e-lasku ja suoramaksu korvaavat suoraveloituksen

Lyhyen siirtymäajan vuoksi suoraveloituksen korvaaminen on syytä aloittaa viipymättä. Kaksi kolmasosaa suoraveloittajista onkin jo käynnistänyt tai aikoo käynnistää suoraveloituksen korvaamiseen liittyvän projektin. Lähes yhtä suuri osa suoraveloittajista aikoo myös käyttää pankkien muuntopalvelua. Muuntopalvelu on käynnistettävä viimeistään 20.11.2013, joten palvelua käyttämään aikovilla aikaa on enää noin 9 kuukautta.

”Suuri yllätys on, että kyselyn mukaan jopa 65 prosenttia aikoo päivittää kaikki laskutusjärjestelmänsä tukemaan e-laskua ja suoramaksua. Erityisesti isoilla suoraveloittajilla voi olla käytössään useita suoraveloitusta laskutuksessa käyttävää järjestelmää ja päivitykset uusiin palveluihin tarvitaan syksyyn 2013 mennessä. Siksi hankkeissa on syytä edetä ripeästi”, toteaa Luoto.

Kotimaisen suoraveloituksen päättyminen on melko hyvin tiedossa, sillä 74 % vastaajista arvioi saaneensa asiasta tietoa vähintään riittävästi. Vastaajista 23 % arvelee saaneensa asiasta liian vähän tietoa ja 3 prosenttia kertoi, ettei ole saanut tietoa lainkaan.

Pankkien muuntopalvelu koskee vain kuluttajia

Lähes kolmasosa kyselyyn vastanneista käyttää suoraveloitusta laskutustapana, mutta suoraveloituksessa on vain osa laskuista. Puolet vastaajista kertoi suoraveloitusten osuuden olevan alle 20 prosenttia kaikista laskuista. Pankit tarjoavat kuluttaja-asiakkaiden suoraveloitusvaltakirjojen muuntoa e-laskun tai suoramaksun vastaanottoehdotuksiksi 18.1–20.11.2013 välisenä aikana.

”Pankkien tarjoomaan ei kuitenkaan kuulu muuntopalvelu yritysmaksajille. Muuntopalvelun puuttuminen yritysmaksajilta ja epätietoisuus eräille erityisryhmille soveltuvista palveluista on johtanut siihen, ettei kolmasosa vastaajista tiedä aikooko käyttää pankkien muuntopalvelua”, muistuttaa Luoto. 

Suoraveloituksen päättyminen huolettaa joitakin isännöintialan toimijoita muita aloja vähemmän. Syynä saattaa olla mahdollisuus siirtyä vuokra- ja vastikelaskutuksessa kirjeitse lähetettävään vuosi-ilmoitukseen.

”Tässä kuitenkin otetaan palvelussa askel taaksepäin, sillä 15 prosenttia suomalaisista ei käytä lainkaan verkkopankkia. Näille asiakkaille maksamisen vaihtoehdoksi jäisi pankkien konttoripalvelu”, kertoo Luoto.

SEPA-suoraveloituksellekin on kysyntää

Baswaren ja myös Finanssialan Keskusliiton tutkimusten mukaan suoraveloitusta käytetään laajasti myös yritysten välisessä laskutuksessa. Suoramaksu ja e-lasku soveltuvat useimmille, mutta ei suinkaan kaikille laskuttajille. Suoramaksu ja e-lasku ovat verkkolaskuja, joten kyse ei enää ole aidosta suoraveloituksesta. Kyselyn mukaan yhteisöjä suoraveloittavista laskuttajista 9% aikoo korvata kotimaisen suoraveloituksen SEPA-suoraveloituksella.

”SEPA-suoraveloituksellekin on kysyntää vaikka tarjonta rajoittuu vain pariin pankkiin. SEPA-suoraveloitus on aito suoraveloitus ja sopii sen vuoksi osalle suoraveloittajista paremmin kuin verkkolaskuun perustuvat pankkien palvelut”, muistuttaa Luoto.

Tiliraportoinnin muutos ajankohtainen vain harvoilla

Baswaren edellisen kyselyn jälkeen yritysten kiinnostus XML-tiliraportointiin on heikentynyt. Vain neljä prosenttia aikoo ottaa XML-tiliraportoinnin käyttöön vuoden 2014 aikana. Osaltaan tähän saattaa vaikuttaa, ettei kotimaisen tiliraportoinnin päättymiselle ole takarajaa. XML-raportoinnin hyödyt eivät ole selvillä 51 prosentille vastaajista. Tiliraportoinnin keskeiset aineistot ovat TITO-tiliotteen korvaava XML-tiliote ja XML-muotoinen viitesuoritusaineisto.

”Epätietoisia on paljon ja vain harva arvelee hyötyvänsä XML-tiliraportoinnista, joten yritykset ovat tiliraportoinnissa yhä odottavalla kannalla”, Luoto selventää.

Lisätietoja:

Matti Luoto, Basware Oyj, +358 50 557 2204, matti.luoto@basware.com

¹ Basware selvitti kyselytutkimuksella yritysten ja organisaatioiden SEPA-valmiuksia Suomessa. Kysely toteutettiin tammikuussa 2013. Siihen vastasi 205 taloushallinnon ammattilaista eri toimialojen yrityksistä ja organisaatioista. Basware on seurannut tutkimuksilla yritysten SEPA-valmiuksia vuodesta 2007 lähtien. www.basware.fi/sepa

Basware

Basware on maailman johtava pilvipalveluihin perustuvan verkkolaskun ja hankinnasta maksuun -ratkaisujen toimittaja. Yhtiön palveluilla on yli miljoona käyttäjää yli 60 maassa. Baswaren B2B Cloud -ratkaisut ja palvelut mahdollistavat avoimen ja turvallisen maailmanlaajuisen ekosysteemin ostajien ja myyjien väliseen kaupankäyntiin. Ekosysteemi kokoaa yhteen yli 1,9 miljoonaa osto -ja myyntiorganisaatiota. Ratkaisut on suunniteltu vastaavaan kaikenkokoisten yritysten tarpeita ja ne hyödyntävät Baswaren syvää liiketoimintaprosessiosaamista yhdistettynä älykkääseen pilvipalveluteknologiaan sekä avoimeen verkkoon ja sähköisten sanomien välitykseen. Baswaren palveluiden avulla organisaatiot voivat tehostaa hankintojaan sekä osto- ja myyntireskontransa saavuttaen kustannussäästöjä, tehokkaan ja luotettavan näkyvyyden kassavirtaan sekä entistä paremmat asiakas- ja kumppanisuhteet. Ratkaisut ovat saatavilla pilvipalveluna, paikan päältä tai liiketoimintaprosessien ulkoistuksien kautta Euroopassa, USA:ssa sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella joko Baswaren tai sen laajan kumppaniverkoston kautta. Baswaren osake noteerataan Helsingin pörssissä.

www.basware.fi

Basware Twitterissä: www.twitter.com/basware

Basware LinkedInissä:  www.linkedin.com/company/basware

Avainsanat: