Ennustaminen koetaan yhä useammin menestyvän liiketoiminnan edellytykseksi

Report this content

Espoo, 3.2.2011 – Ennustamisen tärkeys osana organisaation talousohjausta tunnistetaan yhä useammassa suomalaisessa yrityksessä. Ohjelmistoyhtiö Baswaren loppuvuonna 2010 toteuttaman selvityksen¹ mukaan yli 60 prosenttia yritysten taloushallinnon ammattilaista ja talousjohtajista oli sitä mieltä, että ennustamisen tärkeys ja rooli menestyvässä liiketoiminnassa on kasvanut viimeisen vuoden aikana. Vaikka valtaosa yrityksistä ennustaakin edelleen taulukkolaskennan avulla, on sen puutteet kuitenkin tunnistettu. Yhä useampi organisaatio kertoo panostavansa tulevaisuudessa suunnitteluun ja ennustamiseen tarkoitettuihin ohjelmistoihin.

Valtaosa kyselyyn vastanneista yrityksistä (61 %) koki ennustamisen tärkeyden kasvaneen vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. 38 prosenttia vastaajista piti ennustamista yhtä tärkeänä kuin vuotta aiemmin. Ennustamista tehdään myös entistä tiheämmin, sillä kuukausittaisen ennusteen rooli talousohjauksessa on kasvanut vuosittain. Suosituinta ennusteen päivittäminen on kuukausittain ja kvartaaleittain.

”Liiketoimintojen sitouttaminen organisaation suunnitteluun ja ennustamiseen on organisaation menestyksen kannalta erittäin tärkeää. Kun toimintaympäristö muuttuu yhä nopeasyklisemmäksi, on organisaation kyettävä reagoimaan siinä tapahtuviin muutoksiin entistä ketterämmin. Tässä ennustaminen on avainasemassa”, Baswaren johtaja Pekka Lindfors kommentoi.

Vaikka ennustamisen merkitys onkin tunnistettu, ennusteen osumatarkkuuden seuraamisen tärkeys on vastaajien keskuudessa vähentynyt vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Alle puolet kyselyyn vastanneista (40 %) sanoi yrityksensä seuraavan ennusteen osumatarkkuutta, kun vuotta aiemmin seuraajia oli 62 prosenttia.

Taulukkolaskenta edelleen suosituin puutteistaan huolimatta

Taulukkolaskennan rooli ennusteen laadinnassa on yrityksissä edelleen suuri. Valtaosa kyselyyn vastaajista (63%) käytti ennustamiseen edelleen Exceliä. 32 prosenttia vastaajista kuitenkin kertoi, etteivät nyt käytössä olevat suunnittelutyökalut vastaa tulevaisuuden tarpeita. Vaikka valtaosan talousohjaus nojaa edelleen perinteiseen taulukkolaskentaan, tunnistetaan sen puutteet raportointia ja ennustamista tehtäessä. Vastaajat kokevat, että ennusteet tulee saada tarkemmiksi ja niiden tuottamiseen käytettävät työkalut helppokäyttöisimmiksi. Tavoitteena yrityksissä pidettiin systemaattisen ja helposti päivitettävän ennustemallin käyttöönottoa sekä ennustamisaikataulujen ja niiden tarkkuuden vakiintumista organisaatiossa.

Suunnitteluun ja ennustamiseen tarkoitettujen ohjelmistojen suosio on kasvanut vuosittain. Vuonna 2010 ohjelmistot olivat käytössä jo 32 prosentilla vastaajista, kun vuonna 2009  niitä käytti 20 prosenttia ja vuonna 2008 ainoastaan 13 prosenttia vastaajista.

”Ennustaminen on elintärkeä osa yrityksen navigointijärjestelmää talouslukujen valtameressä, eikä sitä pitäisi jättää taulukkolaskennan tai muun haavoittuvan välineen varaan. Ennustamisen epäonnistuessa yritys pahimmassa tapauksessa uppoaa. Ottamalla käyttöön helppokäyttöiset, reaaliaikaista tietoa hyödyntävät järjestelmät ja niiden mahdollistaman automaation, voi yritys reagoida nopeatempoisen toimintaympäristön muutoksiin joustavammin. On myös hyvä muistaa, että taloussuunnittelu ei ole organisaatioissa vain talousjohdon asia. Luotettava ennuste edellyttää, että koko organisaatio osallistuu ennusteen tekemiseen”,  kertoo Pekka Lindfors.

Suurimmiksi luotettavan ennusteen esteiksi koettiin muutokset toimintaympäristössä, käytössä olevien työkalujen toimimattomuus sekä ennustamiseen osallistuvien henkilöiden osaamisen ja sitoutumisen puute. Vastuuhenkilöiden koulutuksen ja motivoinnin rooli tunnustettiin tärkeäksi ennusteen luotettavuuden parantamisessa, yhdessä asianmukaisen järjestelmän tuoman automaation kanssa.

Lisätietoja:

Pekka Lindfors, johtaja, Basware, puh. +358 400 457 594, pekka.lindfors@basware.com

¹ Baswaren Ennustamisen kyselyllä kartoitettiin suomalaisorganisaatioiden taloushallinnon ammattilaisten  ja talousjohdon näkemyksiä ennustamisen tärkeydestä. Kyselyyn saatiin yhteensä 157 vastausta, joista 43 prosenttia oli talousjohtajia tai talouspäälliköitä. Vastaajista 16 prosenttia edusti pörssiyhtiöitä. Pienten yritysten edustus vastaajissa kasvoi ja oli 32 prosenttia, kun se vuotta aikaisemmin oli 20 prosenttia. Kysely toteutettiin vuoden 2010 loka-marraskuun vaihteessa sähköpostitse verkkopohjaisella kyselylomakkeella.

Basware on hankinnasta maksuun -ratkaisujen sekä talousohjauksen ohjelmistojen johtava toimittaja. Yli miljoona  käyttäjää yli 50 maassa hyödyntää Baswaren ohjelmistoja talousprosessiensa automatisoimiseen. Ohjelmistot tehostavat prosesseja sekä parantavat niiden läpinäkyvyyttä ja säännöstenmukaisuutta.

Baswaren liikevaihto vuonna 2010 oli 103 miljoonaa euroa. Basware on perustettu vuonna 1985 ja sen osake noteerataan Helsingin Pörssissä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sillä on seitsemän tytäryhtiötä Euroopassa ja yksi Yhdysvalloissa. www.basware.fi  

Liitteet & linkit