Gartner sijoitti Xeroxin johtajien neliöön taloushallinnon ulkoistuksia koskevassa raportissaan

Report this content

26.6.2012 - Xerox on sijoitettu tutkimusyhtiö Gartnerin tuottamassa taloushallinnon ulkoistuksia vertailevassa ”Comprehensive Finance and Accounting Business Process Outsourcing” -raportissa johtajien neliöön.

Raportin mukaan johtajien neliöön asetetut yhtiöt toimivat tehokkaasti ja niillä on selkeä näkemys markkinoiden suunnasta. Lisäksi ne kehittävät aktiivisesti pätevyyttään säilyttääkseen johtoasemansa kilpailussa. F&A BPO -raportin neliöön asetetut toimijat jakavat Gartnerin mukaan ensiluokkaisen ymmärryksen markkinoiden tilanteesta. Lisäksi niillä on globaali asiakaskunta, mittava ja suosittu kansainvälinen sekä monikielinen palveluverkosto, tasapainoinen liiketoiminta sekä loistava taloushallinnon ulkoistuksia koskeva toimitusjärjestelmä. Tuote- ja palvelutarjonta on innovatiivinen ja selkeästi viestitty.

Xeroxin panostukset taloushallinnon ulkoistuksien kasvattamiseen on suoritettu globaalilla mittakaavalla. Xeroxilla on tällä hetkellä 90 toimitilaa 47 eri maassa. Viime vuonna vastaavat luvut olivat 47 toimitilaa ja 20 maata.

”Jatkamme investointejamme kapasiteettimme kasvattamiseen samalla kun huomiomme on tuottavuudessa. Haluamme tarjota asiakkaillemme enemmän vaihtoehtoja, jotka sopivat entistä paremmin heidän liiketoimintaansa ja tarpeisiinsa”, kertoo Xeroxin palveluliiketoiminnan johtaja Lassi Vihersaari.

”Samalla kun liitämme Xeroxin dokumenttienhallintateknologiat entistä vahvemmin tarjoamaamme, vahvistamme taloushallinnon resurssejamme uusilla palveluilla, jotka täydentävät teknologia ja liiketoiminta -analytiikkaamme”, Vihersaari jatkaa.

Täydentäessään taloushallintoon liittyviä palveluitaan, Xerox on suorittanut yrityskaupan Symcor Services U.S: n toiminnoista. Tavoitteena on helpottaa talousalan instituutioiden siirtymistä paperiperusteisista maksuista elektronisiin maksuihin ja taloushallintoon. Samalla Xerox muodostaa yhden markkinoiden laajimman tarjoaman taloushallinnon palveluiden tarjontaan.

Magic Quadrant on Gartnerin patentoitu tutkimustyökalu, joka tarjoaa visuaalisen tilannekatsauksen markkinoiden suunnasta, kypsyydestä ja osallistujista. Lisäksi se arvioi yhtiöiden suoriutumiskykyä sekä näkemyksiä markkinoista.

Lisätietoja:

Lassi Vihersaari, Xerox Oy, palveluliiketoiminnan johtaja, lassi.vihersaari@xerox.com, puh. 040 586 9299

Xerox Oy

Xerox Oy on osa Xerox Corporatiota, joka on maailman johtava liiketoimintaprosessien ja dokumenttien hallinnan ratkaisuja tarjoava yhtiö. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli noin 23 miljardia dollaria. Xeroxin tarjoamat teknologiat, asiantuntemus sekä palvelut tuovat kaikenkokoisille yrityksille keinon tehostaa ja yksinkertaistaa toimintojaan sekä mahdollisuuden keskittyä omaan liiketoimintaansa. Xerox Corporationin pääkonttori sijaitsee Yhdysvaltojen Norwalkissa. Xerox tarjoaa ratkaisuja liiketoimintaprosessien ulkoistuksiin ja asiakkuuksien hallintaan sekä yksityiselle että julkiselle sektorille

maailmanlaajuisesti. Lisäksi yhtiö tarjoaa markkinoiden johtavia asiakirjateknologioita,palveluita, ohjelmistoja sekä tarvikkeita graafisen alan ja toimistotulostamisen tarpeisiin.Xeroxin 136 000 työntekijää palvelevat asiakkaita yli 160 maassa. Xerox Europella on tuotanto- ja logistiikkatoimintoja Irlannissa, Isossa-Britanniassa ja Alankomaissa. Xeroxin Euroopan tutkimus- ja tuotekehityskeskus sijaitsee Ranskan Grenoblessa. Xerox Oy markkinoi Suomessa Xeroxin tuotteita, ratkaisuja ja palveluita sekä niihin liittyviä tarvikkeita ja ohjelmistoja.

Lisätietoja Xeroxista saat osoitteesta www.xerox.fi

XEROX®, XEROX and Design® are trademarks of Xerox Corporation in the United States and/or other countries.

Magic Quadrant

Gartner ei tue mitään tiettyä yritystä, tuotetta tai palvelua, joka Maqic Quadrant -raportissa on esitetty, eikä anna teknologian käyttäjille suositusta valita "Leaders"-neljänneekseen sijoitettuja yrityksiä. Magic Quadrant on tarkoitettu ainoastaan tutkimustulosten esittämismalliksi, eikä toimenpideoppaaksi. Gartner ei anna tämän tutkimuksen osalta mitään takuita, suoria tai epäsuoria, mukaan lukien takuita tyydyttävästä laadusta tai tiettyyn tarkoitukseen sopivuudesta.