Hedrin on lapsiystävällinen uutuussarja helppoon ja tehokkaaseen täihoitoon

Report this content

Lehdistötiedote 11.9.2014

Hedrin-tuotteet on suunniteltu erityisesti lapsille. Ne tappavat täit tehokkaasti ja ovat mukavia käyttää. Kolmesta Hedrin-tuotteesta löytyy sopiva vaihtoehto niin täiden hoitoon kuin ennaltaehkäisyyn.

Monesti päätäit ovat juuri pienten lasten riesana. Hedrin-tuotteet ovat nopeita ja helppoja käyttää, eivätkä ne vaadi lainkaan kampaamista ja soveltuvat näin erinomaisesti juuri perheen pienimmille.

Maailman johtava päätäiden hoitoon suunniteltu Hedrin-tuotesarja on kehitetty tappamaan nimenomaan päätäitä. Kaikki Hedrin-tuotteet on todistettu tehokkaiksi laajoissa kliinisissä tutkimuksissa. Hedrin-tuotteet toimivat fysikaalisesti, jolloin niiden tehokkuus ei heikkene vaikka täit olisivat kehittäneet vastustuskyvyn jollekin toiselle hoidolle. Siksi Hedrin-tuotteita voi käyttää aina myös uuden tartunnan hoitoon.

Hedrin Once – kertaheitolla eroon täistä

Kliiniset tutkimukset todistavat, että nestemäinen Hedrin® Once -geeli tappaa päätäit ja niiden munat jo yhdellä 15 minuutin käsittelyllä. Aineen annetaan vaikuttaa vartti, jonka jälkeen hiukset ja hiuspohja pestään shampoolla ja lopuksi huuhdellaan vedellä. Once on hajuton ja hellävarainen iholle ja se soveltuu loistavasti tuotteeksi kun täistä halutaan päästä eroon helposti, yhdellä hoitokerralla. Hedrin Once 100 ml, suositushinta 22,65 euroa.

Hedrin Treat & Go – selättää täit kuin huomaamatta

Hiuksiin jätettävä vaahtomainen Hedrin Treat & Go® on ratkaisu huolettomaan ja helppoon täihoitoon. Vaahto levitetään kuiviin hiuksiin ja sen annetaan vaikuttaa vähintään kahdeksan tunnin ajan. Aineen voi jättää vaikuttamaan esimerkiksi yön yli tai vaihtoehtoisesti sen voi laittaa hiuksiin ja jatkaa päivän askareita ja leikkejä. Tappaa päätäit ja niiden munat todistetusti. Hedrin Treat & Go 100 ml, suositushinta 24,50 euroa.

Hedrin Protect & Go – pitää täit loitolla pysyvästi

Ennaltaehkäisevä ja hoitava hiusspray estää täiden tarttumisen täittömään päähän. Hedrin Protect & Go® -spraylla on kliinisesti todistettu suoja suurentunutta päätäiden riskiä vastaan. Täiepidemioiden aikaan kaksi kertaa viikossa käytettävä, hiuksiin jätettävä suihke on paras suoja täitä vastaan koko perheelle. Suojaava hoito kannattaa muistaa erityisesti silloin kun täit ovat liikkeellä: yhteisleikeissä, kutsuilla, yökylässä ja koulujen alkaessa. Hedrin Protect & Go 200 ml, suositushinta 14,80 euroa.

Kaikki Hedrin-tuotteet ovat värittömiä, eikä niissä ole epämiellyttäviä tuoksuja. Ne eivät myöskään sisällä tuholaismyrkkyjä. Tuotteet sopivat kaikille kuuden kuukauden iästä alkaen, eivätkä ne sisällä liuottimia, jotka voisivat aiheuttaa oireita astmaatikoille. Hedrin-tuotteet on valmistettu kosmeettisissa tuotteissa käytetyistä, hyvin siedetyistä valmistusaineista.

Täitietoa

1. Päätäit ovat pieniä, siivettömiä hyönteisiä, jotka kiinnittyvät hiuksen juureen ja käyttävät ravinnokseen verta.
2. Ne elävät ja pysyttelevät hyvin lähellä päänahkaa, ellei niille ole tarjolla mahdollisuutta siirtyä toiseen päähän.
3. Täit leviävät läheisessä pääkosketuksessa eivätkä vastoin uskomuksia osaa hypätä.
4. Kuka vain voi saada täitä, mutta ne ovat yleisimpiä 4–11-vuotiailla lapsilla, koska lapset ovat muita useammin suorassa pääkontaktissa toisiinsa.
5. Täitartunnan tunnistaa yleensä päänahan kovasta kutinasta, mutta on hyvä muistaa, että kaikille päätäit eivät aiheuta lainkaan kutinaa.

Lisätietoja Hedrin-tuotteista ja päätäiden hoidosta osoitteessa www.hedrin.fi

Hedrin-sarjan markkinoija Suomessa on Oy STADA Pharma Ab.

Lisätietoja
Teemu Sysmäläinen

Oy STADA Pharma Ab
puh. 0207 416 885
teemu.sysmalainen@stada.fi

Oy STADA Pharma Ab on lääketukkukauppa, joka kuuluu kansainväliseen STADA Arzneimittel AG -konserniin. Vuonna 1885 perustettu STADA Arzneimittel AG on pörssilistattu yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Saksan Bad Vilbelissä. STADA Groupilla on tytäryhtiöitä 34 maassa ja maailmanlaajuisesti lähes 8 000 työntekijää. Yrityksen toiminnan tavoitteena on ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja sen kaikkia työntekijöitä yhdistää motto ”Alles Gute – Kaikkea hyvää”. Oy STADA Pharma Ab on toiminut Suomessa vuodesta 2006 lähtien ja sen tuotevalikoimaan kuuluu alkuperäisvalmisteita, rinnakkaislääkkeitä sekä vapaakauppatuotteita. Tuotteiden jakelijana toimii Tamro Oyj. www.stada.fi

Avainsanat: