Käsienpesurutiineissa puutteita:Vanhemmat eivät opeta lapsilleen hyviä käsienpesutapoja

Report this content

Lasten kädet eivät ole niin puhtaita kuin niiden olisi hyvä olla. Keväällä tehdystä pohjoismaisesta tutkimuksesta selvisi, että vanhemmat ovat eivät opeta lapsilleen hyviä käsienpesurutiineita. Käsienpesu on tärkeää erityisesti tilanteissa, joissa tartuntariskit ovat suuria, kuten ennen ateriointia tai nenän niistämisen jälkeen. Hygieniasta piittaamattomissa perheissä sairastetaan yleensä tavallista enemmän ja joudutaan myös useammin sairaslomille. Käsihygienian tärkeydestä halutaan muistuttaa myös maailman käsienpesupäivänä 15. lokakuuta.

Dettolin toimeksiannosta tehdystä pohjoismaisesta tutkimuksesta kävi selvästi ilmi, että myös suomalaisilta lapsilta puuttuvat hyvät käsienpesurutiinit.Tutkimuksessa haastateltiin yli 4000 ihmistä, ja useampi kuin joka viides suomalaisista vastaajista myönsi, etteivät heidän lapsensa pese yleensä käsiään ennen pääaterioita. Lisäksi lähes 40 prosenttia lapsista ei pese käsiään ennen välipaloja tai pienempiä aterioita.

Lähes joka neljäs suomalainen lapsi unohtaa pestä kätensä silloinkin, kun infektiotartunnan riski on suuri eli esimerkiksi perheenjäsenen sairastaessa. Lisäksi joka kolmas lapsi jättää kädet pesemättä koulusta tai päivähoidosta saapuessaan. Näin taudinaiheuttajat leviävät koteihin.

Tutkimus osoittaa, että vanhempien ja lasten hygieniatapojen välillä on suora yhteys, joka koskee sekä hyviä että huonoja tapoja. Jos vanhemmat eivät pese käsiään ennen ateriointia, heidän lapsensakin unohtavat aina tai useimmiten (63 %) pestä ne.

80 sairaslomapäivää vuodessa

Leikki-ikäisillä lapsilla voi olla jopa 80 sairaspäivää vuodessa. Paremman käsihygienian avulla sairaspäiviä voidaan vähentää jopa kolmanneksella. Tarve on suurinta lapsilla, joille infektiotaudit aiheuttavat kipua, kuumetta, väsymystä, voimattomuutta ja haluttomuutta leikkiä.

Lukuisat sairaslomapäivät voivat vaikuttaa lapsen oppimisprosessiin ja johtaa tarpeettomaan lääkkeiden käyttöön. Lapsen sairastelut vaikuttavat myös vanhempien töihin, kun he joutuvat jäämään kotiin huolehtimaan sairaista lapsistaan.

”Ratkaisu on yksinkertainen: opettamalla lapsesi pesemään kädet tiheään tahtiin, näet nopesti hyödyt esimerkiksi sairaslomapäivien vähentymisenä. Tutkimus osoittaa valitettavasti, että vanhemmilla on vaikeuksia opettaa lapsilleen hyviä käsienpesurutiineja ja tämä vaikuttaa myös sairaslomapäivien määrään”, kertoo Hjelt-Instituutin laboratorion johtaja Kirsi Laitinen.

Myyttejä ja tiedonpuutetta taudinaiheuttajista

Myytit ja tiedonpuute taudinaiheuttajista ovat avainsyitä tutkimustuloksiin. Esimerkiksi kolmasosa suomalaisista aikuisista uskoo, että taudinaiheuttajat ja virukset voidaan hävittää tuulettamalla sisätilat raittiilla ilmalla.

”Hyvät hygieniarutiinit vaativat yksinkertaisia mutta täsmällisiä tekoja sekä sitoutumista. Tavallinen käsienpesu ei yksinään riitä, vaan kädet tulee pestä ja kuivata kunnolla ja pesun tukena käyttää käyttäen mahdollisuuksien mukaan myös käsiä desinfioivaa geeliä. Desinfioivien geelien avulla saa lisäsuojaa infektiotauteja vastaan, mikä on erityisen tärkeää liikkeellä oltaessa tai silloin, kun joku perheenjäsenistä on sairas”, kertoo Laitinen.

Laitisen mukaan hygienia on tärkeä osa lapsen kasvatusta.

”Mielestäni vanhempien tulisi käyttää riittävästi aikaa siihen, että he kertovat lapsilleen tehokkaista hygieniarutiineista ja opettavat terveelliset tavat myös pienimmille lapsille ja taaperoille. Ajanpuute ei ole pätevä syy laistaa rutiineiden opettamisesta, sillä huono hygienia maksaa enemmän aikaa ja rahaa kuin kunnollisen käsienpesun opettaminen.”

Pidä perheesi terveenä Dettolin avulla

Parantaakseen käsihygieniaa monet työpaikat ja julkiset laitokset ovat korvanneet tavalliset pumppupullosaippuat automaattisilla saippua-annostelijoilla. Näin voidaan tehdä nyt myös tavallisissa kodeissa. Dettol No-Touch on ensimmäinen kotikäyttöön suunnattu saippua-annostelija, joka helpottaa käsien puhdistamista. Dettol No-Touch annostelee automaattisesti kädelle oikean määrän saippuaa, kun heilautat kättä sensorin edessä.

Lisätietoa:

Christina Lyng Ludvig, Seniorconsultant, Effector Communications, puh. : +45 32 64 54 00

email: cll@effector.dk

Ina Andreasen, Nordic Regulatory Affairs & External Relations Manager, puh. : +45 22 19 03 44

email: ina.andreasen@reckittbenckiser.com

Reckitt Benckiser
Reckitt Benckiser (RB) on maailman johtavia terveys- ja hygieniatuotteiden valmistajia. Yritys on 25 suurimman FTSE- indeksiin kuuluvien yritysten joukossa. Yhtiön liikevaihto on kaksinkertaistunut ja markkina-arvo on nelinkertaistunut vuodesta 2000. Useimmat Reckitt Benckiserin tuotteet ovat markkinajohtajia omissa tuotekategorioissaan Yrityksen liikevaihdosta 35 % tulee viimeisen kolmen vuoden aikana lanseeratuista innovaatisista tuotteista. Yrityksellä on vahva valikoima kansainvälisiä tuotemerkkejä: Finish, Lysol, Dettol, Vanish, Woolite, Durex, Calgon, Airwick, Harpic, Cillit Bang, Mortein, Veet, Nurofen, Clearasil, Strepsils, Galieve, Mucinex, Scholl ja French, joiden myynti on lähes 70 % yrityksen liikevaihdosta.

Työntekijät ovat Reckitt Benckinserin menestyksen ydin. Reckitt Benckiserillä on kunnianhimoinen vastuullisuusohjelma, jossa yritys on tehnyt aloitteita teollisuuden hiilijalanjäljen vähentämiseksi. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Englannissa ja yhtiö työllistää noin 27 000 työntekijää maailmanlaajuisesti yli 60 maassa. Reckitt Benckiserin tuotteita myydään lähes 200 maassa. Lisätietoja osoitteesta www.rb.com

Totta vai tarua hyvästä käsihygieniasta

Testaa tietosi käsihygieniasta

  1. Kuinka kauan kunnollinen käsienpesu kestää?
  2. Tuhoutuvatko bakteerit pakastimessa?
  3. Voitko sairastua oleskelemalla ulkona kylmässä ilmassa?
  4. Auttaako lialle altistuminen kasvattamaan lapsille vahvan immuniteettijärjestelmän?
  5. Onko parempi antaa kehon kehittää immuunijärjestelmää sairastamalla vai rokotusten avulla?
  6. Voitko tuhota bakteereita ja viruksia tuulettamalla kotisi raikkaalla ilmalla?

Vastaukset:

  1. Käsienpesun tulisi kestää vähintään 15 sekuntia.
  2. Tarua. Pakastin ei tuhoa bakteereita. Taudinaiheuttajat siirtyvät lepotilaan kylmissä lämpötiloissa, mutta eivät tuhoudu. Bakteerit alkavat lisääntyä uudelleen jo 5 °C:n lämpötilassa. Sekä bakteerit että virukset kuolevat korkeissa lämpötiloissa (useimmat 60oC:ssa) tai käytettäessä desinfioivia tuotteita.
  3. Tarua. Me emme sairastu oleskelemalla ulkona kylmässä säässä. Pääasiassa sairastumme viettämällä aikaa sisätiloissa lähellä muita ihmisiä, sillä taudinaiheuttajat siirtyvät helposti ihmisestä toiseen.
  4. Totta ja tarua. Lapset rakentavat immuniteettijärjestelmänsä altistumalla bakteereille ja viruksille. Tämä ei kuitenkaan koske kaikkia mahdollisia bakteereita ja viruksia. Esimerkiksi kolibakteerille altistuminen ei ole koskaan terveellistä. On myös olemassa lukuisia erilaisia flunssavirustyyppejä, joita kaikkia vastaan keho ei koskaan pysty taistelemaan. On tärkeää, että lapset saavat riittävästi aikaa sairauksista parantumiseen ennen altistumista uusille tartuntataudeille. Lapselle ei ole hyväksi olla jatkuvasti sairas.
  5. On totta, että rokotukset tarjoavat immuunijärjestelmälle tietoa tietyistä sairauksista ja mahdollistavat kehon suojautumisen näitä sairauksia vastaan.
  6. On terveellistä päästää kotiin hieman raitista ilmaa, mutta raitis ilma ei eliminoi kaikkia bakteereita. Taudinaiheuttajat leviävät lähinnä käsiemme kautta. Siksi on tärkeää muistaa hyvä käsihygienia ja pitää koti puhtaana, jolloin myös infektioriski pienenee.

Kuinka peset kätesi tehokkaasti

Kastele kätesi ja ranteesi ja lisää sitten saippuaa. Hiero saippuaa ympäri käsiä, myös sormien väleihin ja ranteisiin. Pese huolellisesti kämmenet, sormienvälit, sormenpäät, peukalot sekä käsien yläosa ja ranteet. Käsien saippuapesun tulisi kestää noin 15 sekuntia. Huuhtele pesun jälkeen saippua pois ja kuivaa kätesi puhtaalla pyyhkeellä. Mikäli mahdollista, käännä hana pois päältä esimerkiksi vessapaperin palasella tai kyynärpään avulla.

Lähde: Statens Serum Institut

Kuinka desinfioida kädet

Kädet tulisi desinfioida silloin, kun ne ovat puhtaat ja kuivat. Lisää riittävästi desinfiointiainetta pitääksesi kädet kosteana vähintään 30 sekunnin ajan. Hiero tuotetta käsiin, kunnes ne kuivuvat. Käsien desinfiointiaineet tuhoavat taudinaiheuttajia paremmin kuin vesi ja saippua, ja ne ovat myös hellävaraisempia.

Lähde: Statens Serum Institut