Keravan McDonald’s siirtyi uusiutuvan energian käyttöön

Report this content

Keravan McDonald’s on helmikuun puolivälissä siirtynyt käyttämään pelkästään uusiutuvaa energiaa. Taustalla on yrittäjä Hannu Nurmen into kehittää ravintoloidensa toimintaa ympäristön kannalta entistä kestävämmäksi. Uudistuksen mahdollisti hiljattain Keravalla toimintansa aloittanut biovoimalaitos.

Keravan uuden biovoimalaitoksen perustaminen teki mahdolliseksi myös uusiutuvan kaukolämmön hyödyntämisen biosähkön rinnalla. Ympäristötietoinen yrittäjä Hannu Nurmi on seurannut energia-alan kehitystä kiinnostuneena, ja kun ravintolan energiankulutuksen kattaminen kokonaisuudessaan bioenergialla tuli mahdolliseksi, päätti yrittäjä tarttua toimeen.

– Bioenergia on meille hieman kalliimpaa käyttää, mutta mielestäni elinympäristömme on asia, jonka suhteen jokaisen tulee kantaa kortensa kekoon. Olemme valmiita satsaamaan tähän hieman enemmän, sillä tiedämme tämän olevan uusiutuva ja ympäristön kannalta kestävä ratkaisu, Hannu Nurmi sanoo.

– Aiomme kertoa muutoksesta myös asiakkaillemme ravintolassamme ja rohkaista heitäkin uusiutuvan energian käyttöön.

Keravan Energia tyytyväinen kumppaniinsa

Keravalle rakennettu uusi biovoimalaitos tarjoaa myös alueen asukkaille mahdollisuuden käyttää uusiutuvaa energiaa, kun aiemmin pääasiallisena energianlähteenä alueella on ollut maakaasu. Keravan Energiassa ollaan näkyvästä yhteistyökumppanista innoissaan.

– On hienoa, että meillä on yhteistyökumppaneita, joille ympäristöasiat ovat tärkeitä. Erityisen hienoa on, että McDonald’s on tunnettuna ja näkyvänä yritysmaailman toimijana lähtenyt kärkijoukoissa mukaan uusiutuvan energian käyttöön. Me olemme tehneet uuteen voimalaitokseen isoja investointeja, joten uusiutuvalle energialle on tärkeää saada näkyvyyttä ja uusia käyttäjiä, summaa Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi Lehto.

Keravan Energia luovutti keskiviikkona 16.2.2011 Keravan McDonald’sille sertifikaatin sekä biosähkön että biolämmön käytöstä. Sertifikaatit ripustetaan ravintolaan, jotta myös asiakkaat saavat tietoa edistysaskeleesta.

Lisätietoja:

Yrittäjä Hannu Nurmi, McDonald’s, p. 0400 422 588, hannu.nurmi@fi.mcd.com.

Toimitusjohtaja Jussi Lehto, Keravan Energia , p. 050 559 1815, jussi.lehto@keravanenergia.fi

www.keravanenergia.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit