Lappeenrannan alueelle uusi Xerox jälleenmyyjä

Report this content

17.1.2012 – Lappeenranta sai uuden Xerox jälleenmyyjän edellisen yhteistyökumppanin, Data-Infon, jälleenmyyntisopimuksen päätyttyä. Helsingin, Lahden, Kotkan ja Kouvolan alueella jo toimiva X-Partner Helsinki tavoittelee laajentumisella kasvua sekä aikaisemmin tehtyjen palvelutarjonnan investointien entistä tehokkaampaa hyödyntämistä.

X-Partner Helsinki tarjoaa kattavat ja monipuoliset palvelukonseptit, joiden avulla toimistojen ja yritysten asiakirjahallinta saadaan vietyä täysin uudelle tasolle. Lisäksi palveluihin kuuluvat helpot ja kustannustehokkaat ratkaisut tulostusympäristöjen optimointiin.

”Lappeenrannan talousalue on aina ollut Xerox-tuotteille vahva ja hyvä markkina. Uskomme, että vankalla kokemuksella ja resursseillamme pystymme tarjoamaan loppuasiakkaallemme entistä parempaa palvelua, kasvattamaan markkinaosuuttamme ja sitä kautta tuottamaan lisää volyymia ja kannattavuutta kasvavalle yrityksellemme, kertoo X-Partner Helsingin toimitusjohtaja Mika Mustonen.

Yhteistyö takaa Xeroxille alueella kattavan näkyvyyden, ja vahvistaa myös X-Partner Helsingin liiketoimintamahdollisuuksia.

”Nykyisessä maltillisen kasvun markkinatilanteessa lähes ainoa vaihtoehto on pyrkiä laajenemaan yritysostojen tai isompien organisaatiouudistusten kautta. Kun tilaisuus toiminnan laajentamiseksi Lappeenrantaan tarjoutui, oli päätös helppo ja järkevä. Alue linkittyy maantieteellisesti jo olemassa oleviin myyntialueisiimme. Lisäksi toimintatavat ovat hyvin samankaltaiset, joten alueiden integrointi on meille käytännössä hyvin jouhevaa”, jatkaa Mustonen.

Näkyvin alan trendi tällä hetkellä on asiakirjatoimintojen kokonaisvaltainen analysointi. Laite- ja tuotekeskeisyys on vaihtunut ratkaisulähtöiseksi palveluliiketoiminnaksi. Tavoitteena on pyrkimys koko toimintaympäristön kartoittamiseen ja sitä kautta toimintojen sekä kustannusten optimointiin. Asiakkaat tavoittelevat helppoutta ja kustannustehokkuutta ja siksi moni etsii osaavaa kumppania, joka tekee asiat heidän puolestaan.

”X-Partner Helsingin laajeneminen Lappeenrannan alueelle oli helppo ja tehokas ratkaisu heidän pitkän Xerox-kokemuksensa vuoksi. Yhtiö on kasvattanut resurssejaan viime vuosina ja nyt nämä resurssit saadaan tehokkaaseen käyttöön asiakkaillemme myös Etelä-Karjalan markkina-alueella”, kiteyttää Xeroxin kanavaliiketoiminnan johtaja Ilpo Ahokas.

Lappeenrannassa asiakkaita palvelee edelleen tuttu Xerox-tiimi. Uusiin toimitiloihin siirrytään alkuvuodesta ja siihen saakka toiminta jatkuu Iso-Kristiinan kauppakeskuksessa. Osoitemuutoksista tullaan tiedottamaan erikseen asiakkaille erikseen.

Lisätietoja:

Ilpo Ahokas, Xerox Oy, kanavaliiketoiminnan johtaja, puh. 040 586 9272, ilpo.ahokas@xerox.fi

Mika Mustonen, X-Partner Helsinki, toimitusjohtaja, puh. 040 5132230, mika.mustonen@xphki.fi