Laskuttajilla kiire korvata suoraveloitus

Report this content

- SEPA:n uusi vaihe tuo mukanaan lisää uudistuksia

Espoo 5.6.2012 – Suomessa on kansallisesti päätetty korvata suoraveloitus e-laskulla ja sen automaattiseen maksamiseen pohjautuvalla palvelulla eli suoramaksulla. Siirtyminen edellyttää valtakirjakonversiota, joka on joillekin laskuttajille mittava muutos.  Suoraveloitusmuutos on organisaatioiden asiakaspalvelun ja laskusaatavien turvaamisen kannalta kriittistä, mutta tietoisuus edessä olevasta muutoksesta on vähäistä.

Suoraveloitus laskutustapana on Suomessa käytössä laajasti sekä yksityisellä, että julkisella sektorilla ja se koskee noin kolmea miljoonaa suomalaista maksajaa. Suoraveloitusta käytetään erityisesti kuluttajien laskutuksesssa. Kyseessä on yksi kolmesta tärkeästä maksamisen peruspalvelusta.

”Ohjelmistokehittäjien ja pankkien on nyt panostettava suoraveloitusmuutokseen, jotta hanke voidaan toteuttaa ensi vuonna noin 60 000 suomalaisen suoraveloittajan järjestelmiin”, kertoo Baswaren SEPA-asiantuntija Matti Luoto.

Maksamisen peruspalvelun, tilisiirron, korvaaminen SEPA-tilisiirrolla oli SEPA:n ensimmäinen vaihe. SEPA-siirtymäsuunnitelmaan kuuluvat lisäksi suoraveloitukset ja korttimaksut. Uusia palveluja on tulossa ja myös nykyiset SEPA-palvelut kehittyvät. Jo käyttöönotetut maksusanomat uudistuvat määrävälein ja kansalliset suoraveloituspalvelut poistuvat kokonaan.

”Kaikki suomalaiset organisaatiot ovat käyneet onnistuneesti läpi maksujärjestelmämuutoksen. Osa on toteuttanut muutoksen aidosti maksujärjestelmään ja osa pankkiyhteysohjelmiston tai palveluntarjoajan muuntimella. Kotimainen suoraveloitus korvautuu Suomen siirtymäsuunnitelman mukaisesti pääosin kuluttajan verkkopankkiinsa vastaanottamalla verkkolaskulla eli e-laskulla ja siihen pohjautuvalla suoramaksulla. Verkkolaskun maksaminen on tilisiirto, jota ei voi peruuttaa eikä se edellytä suoraveloituksen valtakirjakäsittelyä. Verkkolasku on meillä jo nyt laajasti käytössä, joten se sopii hyvin suomalaiseen ympäristöön”, Luoto toteaa.

Suoraveloituksen korvaaminen vaatii järjestelmämuutoksia – takaraja 2014 alussa

Suoraveloituksen korvaaminen on iso muutos suoraveloitusta laskutuksessa käyttäviin järjestelmiin, sillä laskuttajan on muun muassa konvertoitava olemassa olevat suoraveloitusvaltakirjat pankin kanssa e-laskun tai suoramaksun vastaanottoilmoituksiksi. Kaiken ensimmäiseksi laskuttajan on toteutettava järjestelmiinsä verkkolaskuvalmius, mikäli se ei ole vielä kunnossa. Lisäksi palvelumuutoksesta on informoitava maksajia kirjeitse ja pankille tulee ilmoittaa sähköisesti mitä e-laskuun pohjaavia palveluja laskuttaja tarjoaa.

”Suurilla suoraveloittajilla voi olla monta eri suoraveloituksia tuottavaa järjestelmää ja muutos on tehtävä näihin kaikkiin. Lisäksi laskuttajalla voi olla palvelussa mukana monta pankkia tai muuta yhteistyökumppania. Muutos on monivaiheinen ja syytä suunnitella hyvin, jotta tekniset muutokset ehditään toteuttaa vuoden 2013 alkuun ja testata sallitun kymmenen kuukauden aikana ennen takarajaa”, Luoto muistuttaa.

Suoraveloitusvaltakirjojen konversion voi aloittaa 18.1.2013, eikä sitä ei voi tehdä enää 22.11.2013 jälkeen, sillä maksajilla on oltava kahden kuukauden vastausaika. Kotimainen suoraveloitus pankkien palveluna loppuu Suomessa 31.1.2014.

”Haastavinta tässä on se, että vaikka meillä Suomessa on kokemusta ison muutoksen toteuttamisesta maksupalvelujen osalta, on nyt kuitenkin huomattava että aikaraja perustuu lakiin, joka ei jousta. Pankeilla ei ole mahdollisuutta tarjota muunninratkaisuja, kuten aiemmin tilisiirroille, sillä suoraveloitusta ei voi suoraan muuttaa e-laskuksi”, Luoto kertoo.

Suoraveloituksen poistuminen kiihdyttää verkkolaskun voittokulkua

Ohjelmistotalojen ja laskuttajien on syytä käynnistää hankkeet muutosten toteuttamiseksi viipymättä. Ohjelmistotalojen, joilla on paljon asiakkaita, on varauduttava tukemaan useita eri palvelumalleja. Suomessa e-lasku ja suoramaksu perustuvat pankkien yhdessä sopimaan Finvoice- verkkolaskupalveluun ja se lieneekin ykkösvaihtoehto pääosalle suoraveloittajista. Tästä huolimatta myös SEPA-suoraveloitusta kannattaa harkita. Se soveltuu esimerkiksi tilanteisiin, joissa suoraveloitetaan yrityksiä. SEPA-suoraveloitus yritysasiakkaille on logistiikaltaan erilainen kuin kuluttajille suunnattu SEPA-suoraveloitus.

Muutoksessa on se hyvä puoli, että verkkolaskuun siirtyminen vähentää paperipostia ja laskun käsittely voidaan automatisoida niin laskuttajan kuin maksajankin järjestelmissä. Kuluttajan verkkolaskun eli e-laskun ja erityisesti siihen pohjautuvan suoramaksun maksaminen on aina automaattista.

”Tutkimusten mukaan yritysten tietoisuus suoraveloitusmuutoksesta on tällä hetkellä vähäistä. Aivan viime viikkoina pankit ovat tuoneet asiaa esille tilaisuuksissaan ja samalla korostaneet muutosten tarvetta ja valmiuksiaan. Uskon, että valtaosa ohjelmistojen kehittäjistä on herännyt ja suunnittelee ratkaisuja uusien palvelujen toteuttamiseksi”, Luoto toteaa.

Lisätietoja:

Matti Luoto, Basware, puh. +358 50 5572204 matti.luoto@basware.com

Basware

Basware on maailman johtava pilvipalveluihin perustuvien verkkolasku-, hankinnasta maksuun-  ja talousohjausratkaisujen toimittaja. Yhtiön ratkaisuilla on yli miljoona käyttäjää yli 60 maassa. Basware B2B Cloud -ekosysteemissä toimivat ratkaisut ja palvelut mahdollistavat ostajien ja myyjien avoimen ja turvallisen sähköisen asioinnin maailmanlaajuisesti. Ekosysteemi kokoaa yhteen yli 1,9 miljoonaa osto -ja myyntiorganisaatiota. Ratkaisut on suunniteltu vastaamaan kaikenkokoisten organisaatioiden tarpeita ja niissä on sisäänrakennettuna Baswaren pitkäaikainen talousprosessiosaaminen yhdistettynä älykkäisiin pilvipalveluihin ja avoimeen verkkoon.  Baswaren avulla organisaatiot voivat tehostaa hankinta-, ostoreskontra- ja laskutusprosessejaan, saavuttaa huomattavia kustannussäästöjä, parantaa kassavirran ennustettavuutta sekä tiivistää asiakas-toimittajasuhteita. Ratkaisut ovat saatavilla paikallisesti asennettuna, SaaS-palveluna tai prosessiulkoistuksena Euroopassa, USA:ssa sekä Aasia ja Tyynenmeren alueella joko Baswaren omista toimipisteistä tai laajan kumppaniverkoston kautta. Baswaren osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.basware.fi