Menestyvän liiketoiminnan tulevaisuuden valttikortit ovat muutosjohtaminen sekä verkostoituminen

Report this content

-uusi malli sopii eri alojen liiketoiminnan buustaamiseen

18.9.2012 - Keuruskopion investoiminen Xeroxin hyvämaineiseen iGen4-painokoneeseen aloitti painotalossa uuden aikakauden. Laaja verkostoituminen on yksi painotalon jo olemassa olevista vahvuuksista. Yhteistyö Xeroxin kanssa toi mukanaan uuden teknologian lisäksi muutoskonsultaation sekä liiketoiminnan kehityssuunnitelman. Suunnitelman myötä painotalo palkkasi Xeroxin tukemana uuden myyjän, jonka tehtävänä on auttaa uusien aluevaltauksien toteuttamisessa. Yhdysvalloissa kehitetty, usean toimijan yhteistyöstä koostuva liiketoimintamalli voidaan kopioida menestyksekkäästi myös muille liiketoiminta-alueille.

Keuruskopio on digitaalinen painotalo, jolla on painoalalla vahva ja kehityshakuinen osaaminen. Kirjapainamisen ja muiden painotuotteiden lisäksi talosta löytyy osaamista myös laadukkaaseen graafiseen suunnitteluun. Painoala on tällä hetkellä murroksessa ja kotimaisten painoalan yritysten kilpailukyvyn säilyttäminen on oleellisen tärkeää. Xerox ja Flow Consulting ovat kehittäneet alan pelastamiseksi mallin, joka soveltuu painoalan lisäksi myös muille liiketoiminta-alueille.

”Xeroxin iGen4-painokoneen hankinnan myötä tavoittelemme tietenkin kilpailukykymme lisäämistä. Tällä hetkellä vahvuutemme perustuvat ammattitaitoiseen henkilökuntaan sekä vankkaan verkosto-osaamiseemme. Olemme onnistuneet luomaan meille hyvän, asiakkaalle aidosti lisäarvoa tuottavan työskentelytavan”, toteaa Keuruskopion toimitusjohtaja Tapani Paasu.

Osoituksena Keuruskopion erilaisista verkostoitumisista on muun muassa painon toimiminen samoissa tiloissa Otavan kirjapainon kanssa. Tämä tarjoaa merkittäviä hyötyjä esimerkiksi logistiikkaan.

Usean toimijan välinen yhteistyö on tulevaisuuden liiketoimintamalli

Liiketoiminnan kehityskonseptin ja koko Xeroxin yhteistyön tavoitteena on Keuruskopion uuden teknologian tehokas hyödyntäminen ja sen myötä myös myynnin, markkinoinnin ja palvelukokonaisuuden sekä koko liiketoiminnan merkittävä muutos- ja kehitystyö. Tavoitteena on parantaa sekä kannattavuutta että liikevaihtoa. Tähän liittyen Keuruskopio on palkannut uuden myyjän, jonka palkkaukseen ja palkkauskustannuksiin myös Xerox osallistuu.

”Tavoitteena on rakentaa meille selkeä ja aktiivinen myyntikulttuuri aikaisemman, oman työn ohella hoidetun tilalle”, kertoo Paasu.

Uuden myyjän yhteistyöpalkkaaminen kuvastaa hyvin modernien ja kehittyneiden teknologioiden sekä uudenlaisten toiminta- ja ajatusmallien tuomia liiketoimintamahdollisuuksia. Uusi teknologia on alasta riippumatta valtavasti aikaisempaa tehokkaampaa ja se täytyy vain osata valjastaa käyttöön. Xeroxin mallissa varsinainen liiketoiminnan yhteistyö käynnistyykin vasta investointipäätöksen ja laitteen asennuksen jälkeen. Yhteistyö on kannattavaa molemmille osapuolille.

”Ilman töitä seisova painokone ei ole meidänkään päämäärämme. Uusi painokone on Keuruskopiolle valtava hyppy eteenpäin - sen suorituskyky on niin suuri. Me haluamme auttaa yrittäjiä saadaan uusista teknologoista täyden hyödyn irti. Uusi teknologia on mahdollisuus, mutta itsessään se ei vielä tee mitään. Ihmiset ovat niitä, jotka johtavat, myyvät, fokusoivat ja tekevät päätöksiä. Tämä koskee kaikkea liiketoimintaa alasta riippumatta”, linjaa Xeroxin myyntipäällikkö Janne Tilli.

Entistä parempi ROI

Xerox on tehnyt aktiivista ja menestyksekästä yhteistyötä muutostoimisto Flow Consultingin kanssa nyt jo muutaman vuoden ajan. Alun perin Xerox on käyttänyt konseptia Yhdysvalloissa, jossa havaittiin että asiantunteva ja vaikuttava muutoskonsultaatio kasvattaa uuden teknologiainvestoinnin ROI:ta merkittävästi. Xerox ja Flow ovat lokalisoineet toimintamallin Suomeen kotimaisten painoalan yritysten käyttöön.

”Kyseessä on täysin uniikki ja innovatiivinen toimintatapa, joka kuvastaa hyvin nykyistä verkostomaista maailmaa, arvoketjun eri vaiheiden limittymistä ja ratkaisukeskeisen ajattelun tärkeyttä. Voisi jopa väittää, että tässä on malli, jonka hyötylogiikka varmastikin näyttää meille paljon siitä, miten yhä useammilla aloilla tullaan tulevaisuudessa toimimaan”, visioi Flow Consultingin toimitusjohtaja ja muutoskonsultti Timo Erämetsä.

Keuruskopion hanke on merkittävä ja arvokas kotimaiselle painoalalle, mutta myös helposti monistettavissa muille yritysaloille.

Lisätietoja:

Xerox Oy, Janne Tilli, myyntipäällikkö, janne.tilli@xerox.com, puh. 040 586 9210

Keuruskopio Oy, Tapani Paasu, toimitusjohtaja, tapani.paasu@keuruskopio.fi; puh. 0400 3000 702

Flow Consulting, Timo Erämetsä, toimitusjohtaja, timo.erametsa@flow.fi. puh. 40 842 8458

Xerox Oy

Xerox Oy on osa Xerox Corporatiota, joka on maailman johtava liiketoimintaprosessien ja dokumenttien hallinnan ratkaisuja tarjoava yhtiö. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli noin 23 miljardia dollaria. Xeroxin tarjoamat teknologiat, asiantuntemus sekä palvelut tuovat kaikenkokoisille yrityksille keinon tehostaa ja yksinkertaistaa toimintojaan sekä mahdollisuuden keskittyä omaan liiketoimintaansa. Xerox Corporationin pääkonttori sijaitsee Yhdysvaltojen Norwalkissa. Xerox tarjoaa ratkaisuja liiketoimintaprosessien ulkoistuksiin ja asiakkuuksien hallintaan sekä yksityiselle että julkiselle sektorille

maailmanlaajuisesti. Lisäksi yhtiö tarjoaa markkinoiden johtavia asiakirjateknologioita, palveluita, ohjelmistoja sekä tarvikkeita graafisen alan ja toimistotulostamisen tarpeisiin. Xeroxin 140 000 työntekijää palvelevat asiakkaita yli 160 maassa. Xerox Europella on tuotanto- ja logistiikkatoimintoja Irlannissa, Isossa-Britanniassa ja Alankomaissa. Xeroxin Euroopan tutkimus- ja tuotekehityskeskus sijaitsee Ranskan Grenoblessa. Xerox Oy markkinoi Suomessa Xeroxin tuotteita, ratkaisuja ja palveluita sekä niihin liittyviä tarvikkeita ja ohjelmistoja.

Lisätietoja Xeroxista saat osoitteesta www.xerox.fi