Pikkuvammoja sattuu ja tapahtuu - Haavanhoidon aakkoset

Report this content

Arjen puuhat ja vauhdikkaat tilanteet saattavat saada ihon rikki, olipa sitä kuinka varovainen tahansa. Miten haavoja kannattaa hoitaa ja miten ne oikeastaan parantuvat? Haavan puhdistamisen lisäksi on tärkeää löytää haavaan sopiva laastari, joita on nykyisin tarjolla moniin tarpeiisin. Kun mukana on oikeanlainen laastari, apu on lähellä.

Arkipäivät tuovat mukanaan monenlaista tilanteita, ja silloin tällöin myös sattuu haavereita. Tavallisen metrilaastarin lisäksi tarjolla on nykyisin monia vaihtoehtoja. Esimerkiksi lasten kolhut tuntuvat pienemmiltä, kun ruhje peitetään hauskasti kuvioidulla lastenlaastarilla.

Haavojen ensihoidossa on tärkeää, että haava puhdistetaan huolellisesti. Hoito aloitetaan huuhtelemalla haavasta pois lika, tikut, lasinsirut ja muut mahdolliset vierasesineet. Haava ja sen ympäristö tulee pestä puhtaaksi miedolla nestemäisellä saippualla tai desinfiointiaineella, jotta ihon tai ympäristön bakteerit eivät pääse aiheuttamaan tulehdusta haavaan. Iho kannattaa kuivata haavan ympäriltä puhtaalla haavasiteellä tai vanulla. Suuria tai erittäin likaisia vammoja, puremia ja palohaavoja ei saa puhdistaa itse. Tällainen vuoto tulisi tyrehdyttää suojaavalla siteellä ja hakeutua lääkäriin.

Hoito haavan mukaan

Pintahaavassa ihon pintakerrosta on raapiutunut pois. Huuhtele lika pois ja pese haava huolellisesti. Jos haava on aivan ihon pinnassa ja näyttää siistiltä ja kuivalta puhdistuksen jälkeen, sen suojaksi riittää laastari. Syvä ja kivulias pintahaava on hyvä suojata pikasiteellä tai tavallisella siteellä: pane haavan päälle haavaside ja kiinnitä se sideharsolla tai haavateipillä.

Mikäli kyseessä on pieni viiltohaava, se tulisi huuhdella puhtaaksi ja painaa sen reunat sitten yhteen. Pidä haavoittunutta kohtaa koholla ja tyrehdytä verenvuoto painamalla haavaa puhtaalla haavasiteellä tai vanulla. Paina haavan reunat yhteen kiinnittämällä laastari ensin toiselle puolelle viiltoa ja venyttämällä se sitten haavan yli. Joskus haavan reunat voi painaa yhteen haavateipillä. Jätä laastari tai teippi paikoilleen pariksi päiväksi, jotta haava ehtii umpeutua.

Jos viiltohaava on syvä ja varsinkin jos se on kädessä, hakeudu lääkäriin. Syvä viiltohaava on ommeltava kuuden tunnin kuluessa. Jos haava on kädessä tai sormessa lähellä niveltä tai jännettä, tarkista toimivatko sormien kaikki nivelet. Jos sormien liikuttelu tekee kipeää tai ei onnistu, hakeudu välittömästi lääkäriin.

Jos laastari ei riitä haavan hoitoon, peitä haava haavasiteillä. Kiinnitä haavasiteet haavateipillä tai kiinnelaastarilla. Jos tämä ei riitä, kääri haavasiteen ympärille sideharsoa.

Jos haavasta suihkuaa tai sykkii verta, haava on valtimossa. Aseta potilas makuulle ja tue vahingoittunut ruumiinosa kohoasentoon. Tyrehdytä verenvuoto painesiteellä, ensiapusiteellä tai tiukaksi haavasiteeksi käärityllä vanulla. Kääri siteen ympärille joustavaa sideharsoa, mutta älä kääri sidettä kuitenkaan liian tiukalle. Kiinnitä side haavateipillä tai hakasilla. Jos verenvuoto ei tyrehdy, paina sidettä kädellä. Tärkeintä on tyrehdyttää verenvuoto ja hakeutua välittömästi lääkäriin.

Laastareita myös rakkojen ja huuliherpeksen hoitoon

Paljaat jalat ja uudet kengät ovat pettämätön rakkoresepti. Kun varustaudut rakkolaastareilla, jaksat tanssia koko yön. Rakkolaastareita voi käyttää myös hiertymien ja rakkojen ennaltaehkäisyyn. Kun valitset oikean laastarin oikeaan paikkaan, se pysyy hyvin kiinni ja nopeuttaa ja helpottaa haavan paranemista.

Myös ikävän huuliherpeksen hoitoon on nykyisin tarjolla laastareita. Huuliherpeslaastari lievittää kipua ja edistää huuliherpeksen parantumista. Läpinäkyvä laastari on ohut ja huomaamaton ja se vähentää punoitusta. Laastari vähentää myös riskiä tartunnan leviämiselle.

Kosteat haavat paranevat nopeammin

Nykytietämyksen mukaan haavat paranevat nopeammin kosteassa kuin kuivassa ympäristössä. Kosteus edistää uusien solujen syntymistä ja vähentää arpeutumisen ja tulehduksien vaaraa. Nykyiset erikoislaastarit on valmistettu ohuesta ja joustavasta materiaalista, joka kapseloi haavan ja toimii ruven korvaavana varaihona. Laastareita voi käyttää suihkussa ja vedessä, koska ne ovat täysin vesitiiviitä. Muista puhdistaa haava erittäin huolellisesti, äläkä laita laastaria tulehtuneen haavan päälle.

Oikean laastarin valitseminen

Laastari kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan. Kaupan hyllyiltä löytyy nykyisin suuri valikoima erilaisia laastareita ja oikealla valinnalla haavan paranemista voi nopeuttaa. Lisäksi esimerkiksi tietyt laastarit sopivat paremmin herkälle iholle.

Lisätietoja:

Anu Tuominen, Cederroth Oy, puh. 020 700 9238, anu.tuominen@cederroth.com

www.salvequick.fi

Kuvia ladattavissa kuvapankista:

http://www.cederroth.fi à Kuvapankki

Käyttäjätunnus: cederroth, salasana: hunni