PlusTerveys Oy siirtää lakisääteisen työeläkevakuuttamisen Varmalle

Report this content

PlusTerveys Oy on päättänyt siirtää lakisääteisen eläketurvan hoitamisen ja vakuutuskannan  Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle.  Siirron on määrä tapahtua 1.1.2011.  PlusTerveys-Eläkesäätiön lakisääteisen työeläkevakuuttamisen piirissä on 1100 henkilöä. Siirto edellyttää vielä valvovan viranomaisen eli  Finanssivalvonnan hyväksynnän.

Siirto ei edellytä työsuhteessa olevilta tai eläkkeensaajilta mitään toimenpiteitä, eikä se vaikuta työsuhteessa olevien, eikä eläkeläisten lakisääteisen eläketurvan tasoon tai kattavuuteen, kommentoi PlusTerveys Oy:n toimitusjohtaja Eila Annala. Eläkkeet maksetaan ja eläkepäätökset tehdään kuten tähänkin asti työntekijän työeläkelain mukaisesti, toteaa Annala.

Toimitusjohtaja Annala perustelee eläkesäätiön purkamista sillä, että työeläkevakuuttaminen ei ole yhtiön ydinliiketoimintaa, vaan korkealaatuisten terveyspalvelujen tuottaminen. Kun siirrämme  työeläkevakuuttamisen luottavaisin mielin alan asiantuntijalle, voimme entistä paremmin keskittyä varsinaisen liiketoimintamme kehittämiseen. Tulevina vuosina terveydenhuollon toimialaa rankasti koetteleva hammaslääkäripula koskettaa myös meitä, koska liikevaihdostamme noin 80% prosenttia muodostuu hammaslääkäripalveluista.  Ja tämä haaste on ratkaistavissa vain toimintoja kehittämällä, sanoo Annala

 

Lisätietoja:

PlusTerveys Oy, toimitusjohtaja Eila Annala, puh. 09 3510 4450

 

PlusTerveys on monipuolinen yksityisten terveydenhuoltopalvelujen tarjoaja. Vuonna 1978 perustettu yritys toimii Suomessa 90 paikkakunnalla. PlusTerveyden omistavat yhtiössä työskentelevät hammaslääkärit, lääkärit, fysioterapeutit ja hammasteknikot. Heidän lisäkseen yrityksessä työskentelee hoito- ja hallintohenkilökuntaa. Työntekijöitä oli vuoden 2009 lopussa 1128. PlusTerveyden arvot ovat johdettavissa yhtiön nimen alkuosasta Plus; palveleva, luotettava ja laadukas, uudistuva sekä sitoutunut. PlusTerveys tarjoaa korkeatasoiset terveydenhuoltopalvelut asiakasta kunnioittaen. Yrityksen visiona on tarjota laadukkaita palveluja ja olla uudistuva ja haluttu työyhteisö. PlusTerveys -konserniin kuuluvat emoyhtiö PlusTerveys Oy ja tytäryhtiö PlusTerveys-Invest Oy. Vuonna 2009 PlusTerveys -konsernin liikevaihto oli 111,5 miljoonaa euroa 17,6 prosentin liikevoitolla.