Taloushallinto goes mobile

Report this content

Espoo, 14.2.2012- Verkkolaskutusta edistävä ja avointa verkkoa rakentava ohjelmistoyhtiö Basware tuo asiakkailleen mahdollisuuden hoitaa taloushallinnon tehtävät sujuvasti myös tien päällä ollessaan. Etätyöntekijöiden määrä kasvaa jatkuvasti ja joidenkin ennusteiden mukaan muutamien vuosien kuluttua maailmanlaajuisesti jopa noin kolmannes työvoimasta työskentelee säännöllisesti muualla kuin oman työpisteensä ääressä. Tämä joukko tarvitsee myös välineet sujuvan etätyön tekemiseen.

Verkostoituminen, tietotoyhteiskunta ja mobiilipalvelut ovat tehneet etätyöstä arkipäivää lähes varkain. Älypuhelinten ja tablettien käyttö kasvaa yhä kiihtyvällä tahdilla. Mobiiliteknologia monipuolistaa työnteon mahdollisuuksia ja helpottaa työasioiden hoitoa paikasta tai ajasta riippumattomasti.

“Haluamme olla tukemassa sujuvaa taloushallintoa, joka ei ole sidoksissa aikaan tai paikkaan. Ihmisten työtavat ja -paikat ovat merkittävästi muuttuneet, joten myös työvälineiden tulee muuttua ja uudistua. Oikea-aikainen laskujen hyväksyntä ja käsittely mahdollistavat muun muassa kassa-alennusten hyödyntämisen ja viivästyskoroilta välttymisen. Sujuva palvelu mukautuu työntekijöiden toisinaan nopeastikin muuttuviin tarpeisiin”, toteaa Baswaren toimitusjohtaja Esa Tihilä.

Viivästykset sekä tilausten että laskujen käsittelyssä tulevat yrityksille kalliiksi. Hallinnointitöiden kasautuminen vaikeuttaa työntekijöiden keskittymistä oleelliseen eli yrityksen liiketoimintaan. Invoice Prosessing -järjestelmässä ostolaskut voidaan käsitellä käyttäjän sijainnista riippumatta joko älypuhelinten tai muiden mobiililaitteiden avulla. Palvelun käyttämiseen tarvitaan verkkoyhteys ja sen avulla on mahdollista hallinnoida erilaisia toimintoja, jotka liittyvät laskun käsittelyyn, tarkistamiseen ja hyväksymiseen sekä välittämiseen ja palauttamiseen. Lisäksi laskusta on saatavilla historia- sekä rivitiedot.

“Jatkuvasti kehittyvä viestintäteknologia, kannettavat laitteet sekä sähköpostit kännyköissä ovat totuttaneet ihmiset asioiden hoitoon mistä ja milloin vain. Olemme saaneet asiakkailtamme kyselyitä mobiilituotteista ja haluamme vastata kysyntään tarjoamalla heille kiinnostavia ja tarpeellisia palveluita”, summaa Tihilä.

Lisätietoja:

Esa Tihilä, toimitusjohtaja, Basware Oyj, puh. 040 4807 098, esa.tihila@basware.com

Basware on maailman johtava hankinnasta maksuun ja talousohjauksen ratkaisujen toimittaja, jonka palveluilla on yli miljoona käyttäjää yli 60 maassa. Baswaren avoin verkko yhdistää yli 320 000 verkkolaskuja tai hankintasanomia lähettävää yritystä maailmanlaajuisesti. Baswaren avulla organisaatiot voivat alentaa tuotteiden ja palveluiden hankinnasta ja maksamisesta syntyviä kustannuksia sekä saavuttaa läpinäkyvyyden koko hankinnasta maksuun -prosessiin. Automatisoimalla manuaalisia prosesseja tehostetaan muun muassa hankintaa, sopimustenhallintaa, toimittajayhteistyötä, laskuautomaatiota ja talousohjausta. Baswaren ratkaisujen ja palvelujen avulla yritykset parantavat kassavirran hallintaa, tehostavat ennustamista sekä varmistavat taloushallintonsa ketteryyden. Ratkaisut ovat saatavilla Baswaren tai sen laajan kumppaniverkoston toimipisteissä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Baswaren osake noteerataan Helsingin Pörssissä.

www.basware.fi

Liitteet & linkit