Tulostuskuluissa piilee merkittävä säästömahdollisuus

Report this content

26.3.2012 – Yritysten tulostuskustannukset ovat vuosittain jopa 1–3 prosenttia liikevaihdosta. Yritykset tunnistavat näistä kuluista usein vain osan, ja tehottomalla tulostuksenhallinnalla yritykset hukkaavat resurssejaan moniin tulostuksen aiheuttamiin piileviin kuluihin. Asiantuntevien tulostuksenhallintapalveluiden avulla yritykset voivat saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Samalla organisaation toiminta tehostuu ja varoja vapautuu tuottavaan työhön.

Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan tulostuskustannukset ovat tyypillisesti 1–3 prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Tyypillisesti yritykset tunnistavat tulostuskuluiksi laitteistot, ylläpidon ja tarvikkeet. Näiden lisäksi tulostus aiheuttaa kuitenkin joukon piileviä kuluja, joiden ei aina tunnisteta liittyvän tulostukseen. Näitä ovat esimerkiksi varastointi, IT-tuki, hankinnat ja hallinnolliset kulut, ympäristötekijät sekä organisaation tuottavuus.

”Asiantuntevat tulostuksenhallintapalvelut auttavat yrityksiä tekemään kaikista, myös piilevistä tulostuskuluista näkyviä ja saamaan ne hallintaan. Siten varoja ja resursseja vapautuu muihin yrityksen tuottavuutta ja kilpailukykyä parantaviin projekteihin”, kertoo Xeroxin toimitusjohtaja Pete Brusi.

Tulostusympäristön hallinnan avulla säästetyt varat mahdollistaa IT-budjetin kohdistamisen laajemmin yrityksen tarpeiden mukaan. Samalla yrityksen prosessit ja tiedostojenhallinta sujuvoituvat, tulostuslaitteiden tietoturva paranee ja laitteistojen hallinta järkevöityy.

Kymmenien prosenttien säästöjä

Tulostuksenhallintapalveluilla yritys voi alentaa laitteistoista aiheutuvia kuluja jopa 25–60 prosenttia. Asiantunteva kumppani voi neuvoa yritystä turhien laitehankintojen välttämiseksi sekä ottaa jo olemassa olevat laitteet hallintaansa, minkä jälkeen laitteet eivät näy taseessa.

Rahasäästöjen lisäksi myös ympäristövaikutukset ja säästöt resursseissa ovat merkittäviä. Tehokkaalla tulostuksenhallinnalla voidaan esimerkiksi alentaa energiankulutusta 30 prosenttia ja väriaineen kulutusta 20 prosenttia. Esimerkiksi Britannian työ- ja eläkeministeriö (the Department for Work and Pensions, DWP) vähensi Xeroxin avulla tulostuspuolen energiankulutustaan peräti 63 prosenttia vastuullisilla tulostuspalveluilla. Lisäksi yritykset voivat säästää jopa lähes 15 prosenttia tulostukseen liittyvissä neuvonta- ja tukipalveluissa.

Keskittäminen tuo kustannussäästöjä

ABB lähti vuonna 2009 kustannustalkoiden innoittamana tutkimaan mahdollisuutta keskittää tulostukseen liittyvät laitteet ja palvelut yhdelle ammattimaiselle palveluntarjoajalle.

Tarjouskilpailun voitti Xerox, sillä se pystyi tarjoamaan uskottavan tulostuksenhallintapalvelun, jonka arvolupaus sisälsi sekä laskevat tulostuksen kokonaiskustannukset että yksinkertaisemman hallinnan monitoimittajaympäristön sijaan. Uskoimme saavuttavamme 40 prosentin kustannussäästöt suorissa tulostuskustannuksissa, jotka ovat realisoituneet melko mukavasti”, kertoo ABB:n tietohallintojohtaja Lari Niemi.

Yrityksen sisäisen tulostuspolitiikan käyttöönotto mahdollistaa yksittäisen työntekijän tekemien tulostuksien seurannan ja hallinnan esimerkiksi tulosteen vapauttavia tunnuslukuja käyttämällä. Tulostuksesta aiheutuvan jätteen määrää voidaan vähentää jopa 10–15 prosenttia. Samalla voidaan myös parantaa tulostuksen tietoturvaa esimerkiksi vähentämällä riskiä tulosteiden joutumisesta vääriin käsiin.

Tulostuksenhallintapalveluita valittaessa on oleellista, että toteuttava yritys pystyy hallitsemaan tulostuksen kokonaisuutena.

 ”Kumppania valitessa kannattaa myös pyytää tietoja palveluntarjoajan kokemuksesta vastaavista projekteista sekä saavutetuista säästöistä”, Brusi huomauttaa.

 Lisätietoja:

Pete Brusi, toimitusjohtaja, Xerox Oy, pete.brusi@xerox.com, puh. 040 586 9320    

  

Xerox Oy

Xerox Oy on osa Xerox Corporatiota, joka on maailman johtava liiketoimintaprosessien ja dokumenttien hallinnan ratkaisuja tarjoava yhtiö. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli noin 23 miljardia dollaria. Xeroxin tarjoamat teknologiat, asiantuntemus sekä palvelut tuovat kaikenkokoisille yrityksille keinon tehostaa ja yksinkertaistaa toimintojaan sekä mahdollisuuden keskittyä omaan liiketoimintaansa. Xerox Corporationin pääkonttori sijaitsee Yhdysvaltojen Norwalkissa. Xerox tarjoaa ratkaisuja liiketoimintaprosessien ulkoistuksiin ja asiakkuuksien hallintaan sekä yksityiselle että julkiselle sektorille

maailmanlaajuisesti. Lisäksi yhtiö tarjoaa markkinoiden johtavia asiakirjateknologioita,palveluita, ohjelmistoja sekä tarvikkeita graafisen alan ja toimistotulostamisen tarpeisiin.Xeroxin 136 000 työntekijää palvelevat asiakkaita yli 160 maassa. Xerox Europella on tuotanto- ja logistiikkatoimintoja Irlannissa, Isossa-Britanniassa ja Alankomaissa. Xeroxin Euroopan tutkimus- ja tuotekehityskeskus sijaitsee Ranskan Grenoblessa. Xerox Oy markkinoi Suomessa Xeroxin tuotteita, ratkaisuja ja palveluita sekä niihin liittyviä tarvikkeita ja ohjelmistoja.

Lisätietoja Xeroxista saat osoitteesta www.xerox.fi

XEROX®, XEROX and Design® are trademarks of Xerox Corporation in the United States and/or other countries.