Xerox selvitti: Tulostusympäristön osittaiset ulkoistukset yleistymässä

Report this content

10.1.2012 – Xerox kartoitti kolmatta kertaa suomalaisten tietohallintojohtajien näkemyksiä vallitsevan taloussuhdanteen vaikutuksista organisaatioiden IT-investointien ja ulkoistuksien määrään.  Kyselyn mukaan osittain ulkoistetut tulostusympäristöt ovat yleistyneet lähes 20 prosentilla viime vuoteen verrattuna ja myös osaulkoistusta suunnittelevien määrä on kasvussa.  Toimintavarmuus pysyi viime vuoden tapaan hankintapäätösten tärkeimpänä kriteerinä.

Selvityksen mukaan vuodelle 2011 suunnitellut investoinnit toteutuivat melko hyvin lähes 60 prosentissa yrityksissä. Edellisenä vuotena vastaava luku oli 44%. Hankintojen kohdistukset pysyivät lähestulkoon samoina. Molempina vuosina (2011/2010) suurin osa kyselyyn vastanneista kertoi hankintojen kohdistuvan IT-infrasturktuuriin (54%/ 58%) sekä sovelluskehitykseen (50%/ 38%). Tulostimiin kohdistetut hankinnat putosivat edellisvuodesta seitsemällä prosentilla 13,5 prosenttiin.

”Taloustilanne on saanut yritykset pitämään edellisvuottakin tarkempaa kirjaa menoistaan ja siitä, mitä olemassa olevilla rahoilla hankitaan. Sooloilu tai budjetista poikkeamiset ovat vähentyneet”, toteaa Xeroxin toimitusjohtaja Pete Brusi.

Osittaiset ulkoistukset nouseva trendi

Suuri osa vastaajista (71%) kertoi IT-ulkoistuksien pysyneet lähes ennallaan taloustilanteesta huolimatta. Kuitenkin peräti 42 prosenttia kertoi yrityksellä olevan osittain ulkoistettu tulostusympäristö, kun vuotta aikaisemmin luku oli vain 23 prosenttia. Kyselyhetkellä kymmenen prosenttia vastaajista myös suunnitteli tulostusympäristönsä ulkoistamista. Luku on yli puolet edellisvuotta suurempi.

”Tulostusasioiden ulkoistuksista ollaan kiinnostuneita, mutta niitä lähdetään toteuttamaan melko varovaisesti. Kaikkia lankoja ei uskalleta vielä antaa yhden kumppanin käsiin, ennen kun on saatu kokemuksia palvelutarjoajasta”, Brusi selvittää.

Osaulkoistuksien lisäksi mielenkiintoinen muutos edelliseen vuoteen verrattuna on tapahtunut tulostusympäristön kustannusten seuraamisessa. Vuonna 2010 noin 27 prosenttia tarkkaili tulostamiseen liittyviä kustannuksiaan kuukausittain. Nyt luku oli pudonnut kymmenellä prosentilla. Tällä hetkellä yleisin kustannustenseuraamisfrekvenssi on pidentynyt kolmeen kuukauteen joka neljännellä vastaajalla. Ei laisinkaan kustannuksiaan seuraavien määrä pieneni viidellä prosentilla.

”Tämä lienee seurausta kvartaalitalouden kustannusten seurannasta ja arvioinnista. Budjettien tarkistuksen yhteydessä on helppo katsoa myös tulostamiseen liittyvät luvut”, Brusi arvelee.

”En kuitenkaan voi olla ihmettelemättä niitä, jotka eivät laisinkaan seuraa tulostuslukuja (21%) tai niitä, jotka vilkaisevat niitä kerran vuodessa (21%). Tällä tahdilla tarvittaviin muutoksiin reagointi on melko hidasta”, Brusi summaa.

Tärkeimmät kriteerit IT-hankintoja tehdessä ovat viimevuotiseen tapaan toimintavarmuus (48%) sekä kustannustehokkuus (37).

Lisätietoja:

Pete Brusi, toimitusjohtaja, Xerox Oy, pete.brusi@xerox.com, puh. 040 586 9320, pete.brusi@xerox.com