Yritysten välinen verkkolaskutus kasvoi 20 prosentilla vuonna 2011

Report this content

Espoo 17.1.2012 – Hankinnasta maksuun -ratkaisuja tarjoava Basware sekä tutkimusyhtiö Billentis arvioivat yritysten välisen verkkolaskutuksen lisääntyneen maailmanlaajuisesti noin 20 prosentilla vuonna 2011. Kehitystä ovat vauhdittaneet suuret ja merkittävät markkina-alueet, kuten Saksa, Meksiko sekä Ranska.

Lainsäädännölliset muutokset sekä verkkolaskun ja elektronisten materiaalien asemaa vahvistavat säädökset selittävät osaltaan merkittävää maailmanlaajuista kasvua. Näitä ovat esimerkiksi:

  • Meksiko määritteli lainsäädännölliset vaatimukset uudelleen ja valtuutti suuryritykset hyödyntämään verkkolaskua, mikäli laskun summa ylittää tietyn rajan tai jos yhtiön liikevaihto ylittää neljä miljoonaa Meksikon pesoa, joka vastaa noin 270 000 euroa.
  • Saksa, Pohjoismaat ja Benelux-maat kohtuullistivat säädöksiään lisätäkseen verkkolaskun yleistymistä. Kasvu johtui kuitenkin suurelta osin yritysten entistä paremmasta automaatiotietoisuudesta sekä sen mukanaan tuomista eduista ja hyödyistä.
  • Valtiokonttori ilmoitti Suomessa vuonna 2010 asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen vastaanottavansa ainoastaan verkkolaskuja.
  • USA:n valtiovarainministeriö ilmoitti vuonna 2011 ottavansa vuoden 2012 loppuun mennessä käyttöön verkkolaskuratkaisun osana presidentti Obaman jätteenvähennyskampanjaa parantaakseen ministeriön tehokkuutta sekä leikatakseen veronmaksajille aiheutuvia kustannuksia.
  • Vuonna 2012 Kreikka, Kazakstan, Norja sekä Espanja uudistavat verkkolaskun mahdollistavia säädöksiään.

Laskua säätelevät säädökset vaihtelevat suuresti

Eri maat ovat ottaneet verkkolaskun käyttöön hyvin eriasteisesti. Esimerkkinä voidaan mainita Aasian alue. Japanissa ja Kiinassa sähköinen lasku hyväksytään ainoastaan kopioksi ja paperiversio vaaditaan aina virallisia tarkoituksia varten. Käytäntö on kuitenkin päinvastainen kuin Malesiassa, Singaporessa, Taiwanissa ja Etelä-Koreassa, missä sähköinen lasku on yleisesti käytössä ja verkkolasku hyväksytään myös virallisena asiakirjana.

”Säädökset ja vaatimukset vaihtelevat suuresti eri talousalueiden kesken. Nämä erot tulee huomioida globaalissa kaupankäynnissä. Yhä useammat yritykset ymmärtävät prosessien automatisoinnin tuomat hyödyt, vaikka jotkut alueet ovatkin vielä varovaisia luopumaan paperilaskuista. Mitä useampi maa omaksuu sähköisen laskun, sitä enemmän yritykset pääsevät hyötymään laskuautomaation eduista”, toteaa Baswaren toimitusjohtaja Esa Tihilä.

Baswaren teettämä ja vuoden 2011 lopussa julkaistu Cost of Control1-raportti kertoi, että 52 prosenttia vastaajista aikoi nyt investoida verkkolaskuteknologiaan parantaakseen tuottavuuttaan ja tehokkuuttaan. Lisäyksenä muihin tuottavuutta parantaviin etuihin, makroekonominen ympäristö on omiaan lisäämään sekä suurten että myös pienten ja keskisuurten yritysten verkkolaskuun siirtymistä. Erityisesti huomio keskittyy kassavirran hallintaan sekä ennustamiseen. Näiden onnistumiseksi tarvitaan entistä parempaa läpinäkyvyyttä, joka taas voidaan saavuttaa verkkolaskun avulla.

”Taloudellinen tilanne tullee jatkumaan epävakaisena ja näin ollen kassavirran hallinta on kriittisen tärkeässä asemassa yritysten etsiessä kustannussäästöjä. Verkkolasku tuo yrityksille mahdollisuuden parantaa kassavirran läpinäkyvyyttä reaaliaikaisesti. Viime vuoden verkkolaskun kasvuluvut osoittavat, että yritykset ovat myös ymmärtäneet nämä hyödyt”, lisää Tihilä.

Paperilaskun museointiin on vielä matkaa

”Maailma on selvästi jakautunut kahtia verkkolaskun omaksumisessa. Osa näkee ja ymmärtää verkkolaskun ja sähköisyyden hyödyt, mutta osa arvostaa edelleen paperilaskua virallisena asiakirjana. Verkkolaskun aseman vahvistamisesta on erilaisia näkemyksiä, mutta esimerkiksi Brasilian malli nojaa vahvasti pakottamiseen. Onnistumiseen vaikuttavat vahvasti myös erilaiset kulttuurisidonnaiset asenteet. Meillä on vielä pitkä matka siihen, että verkkolasku olisi maailmanlaajuinen standardi. Uusia maita liittyy kuitenkin mukaan jatkuvasti ja tämä laajentaa laskuautomaation voittokulkua”, toteaa Billentiksen verkkolaskukonsultti Bruno Koch.

Lisätietoja: Lisätietoja: Esa Tihilä, toimitusjohtaja, Basware Oyj, puh. 040 4807 098, esa.tihila@basware.com

1 Cost of Control -tutkimus tehtiin nyt kolmantena peräkkäisenä vuotena. Tutkimukseen osallistu 550 taloushallinnon ammattilaista sekä toimitusjohtajaa USA:sta (100), Iso-Britanniasta (100), Pohjoismaista (100), Saksasta (100), Autraliasta (50), Benelux-maista (50) sekä Ranskasta (50). Vastaajaorganisaatioissa oli vähintään 1000 työntekijää ja heillä oli organisaation päätös- ja budjettivastuu. Vastaajat valikoitiin puhelimitse ja he vastasivat kyselyyn verkossa. Tutkimus toteutettiin lokakuussa 2011.

Basware on maailman johtava hankinnasta maksuun ja talousohjauksen ratkaisujen toimittaja, jonka palveluilla on yli miljoona käyttäjää yli 60 maassa. Baswaren avoin verkko yhdistää yli 320 000 verkkolaskuja tai hankintasanomia lähettävää yritystä maailmanlaajuisesti. Baswaren avulla organisaatiot voivat alentaa

tuotteiden ja palveluiden hankinnasta ja maksamisesta syntyviä kustannuksia sekä saavuttaa läpinäkyvyyden koko hankinnasta maksuun -prosessiin. Automatisoimalla manuaalisia prosesseja tehostetaan muun muassa hankintaa, sopimustenhallintaa, toimittajayhteistyötä, laskuautomaatiota ja talousohjausta. Baswaren ratkaisujen ja palvelujen avulla yritykset parantavat kassavirran hallintaa, tehostavat ennustamista sekä varmistavat taloushallintonsa ketteryyden. Ratkaisut ovat saatavilla Baswaren tai sen laajan kumppaniverkoston toimipisteissä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Baswaren osake noteerataan Helsingin Pörssissä.

www.basware.fi