Heeroksen osakeanti merkittiin 222-prosenttisesti yli minimitavoitteen

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 25.11.2015 – Ohjelmistoyhtiö Heeroksen osakeanti merkittiin 222-prosenttisesti. Siihen sijoitettiin runsaat yli 660 000 euroa Invesdorin joukkorahoituspalvelussa. Anti kasvatti yhtiön osakkeenomistajien määrän yli 150:en.

Heeros Systems Oy keräsi osakeannilla pääomaa tuotekehityksen nopeuttamiseen, mahdollisiin yritysjärjestelyihin sekä kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseen.

Olemme erittäin tyytyväisiä, onnistunut osakeanti antaa hyvät eväät kasvuun.  Voimme nopeuttaa tuotekehitystämme sekä panostaa kasvuun muun muassa Hollannissa ja Ruotsissa. Tämä kertoo myös siitä, että Heeroksen osaamiseen ja kasvumahdollisuuksiin uskotaan, sanoo Heeroksen toimitusjohtaja Matti Lattu.

– Pidämme tärkeänä myös sitä, että yhtiön osakkeenomistajien määrä nousi yli 150:en. Se tukee ensi vuoden tavoitettamme listautua Helsingin pörssin First North –listalle.

Heeros on syksyn aikana voittanut useita uusia asiakkaita Hollannissa, Belgiassa ja Ruotsissa.

– Odotamme, että liikevaihtomme kasvaa tänäkin vuonna, kuten olemme kasvaneet tähänkin saakka, kertoo Matti Lattu.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Matti Lattu, Heeros Systems Oy, puh. 040 762 5525, matti.lattu@heeros.com

Heeros Systems Oy

Heeros Systems on vuonna 2000 perustettu, suomalaisten yrittäjien omistama ohjelmistoyritys, joka on erikoistunut digitalisoimaan taloushallinnon prosesseja. Heeros–tuoteperhe kattaa kirjanpidon, verkkolaskutuksen, osto- ja matkalaskujen käsittelyn, mobiiliratkaisut, sähköisen eTositteen, sähköisen arkistoinnin, palkkahallinnon sekä paperisten laskujen skannauksen.

Heeroksen liikevaihto on noin 5 miljoonaa euroa vuodessa ja yrityksen palveluksessa työskentelee noin 50 ammattilaista Helsingissä, Jyväskylässä ja Rotterdamissa. Heeroksen ohjelmistoja käyttää noin 7000 yritystä ja yhteisöä Suomessa ja Pohjois-Euroopan maissa.

Heeroksen pääomistajat ovat hallituksen puheenjohtaja Pekka Räisänen ja toimitusjohtaja Matti Lattu.

Avainsanat:

Liitteet & linkit