Hyvinvointiketju Hehku saapuu Ouluun

Report this content

HEHKU LEHDISTÖTIEDOTE 20.2.2018 KLO 11.00

Keskon ja Oriolan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvä Hehku-ketju avaa torstaina uudet myymälät Pekurinkulmaan ja Ideaparkiin.

Tammikuussa lanseerattu Hehku-ketju on käynnistynyt vauhdikkaasti ja tavoittelee 100 myymälän valtakunnallista verkostoa lähivuosien aikana. Torstaiaamuna ketju rantautuu Ouluun ja avaa myymälät vilkkaille liikepaikoille Pekurinkulmaan sekä Ideaparkiin.  

”Olemme erittäin iloisia uusien myymälöidemme keskeisistä sijainneista ydinkeskustassa Rotuaarin varrella sekä Oulun Ideaparkissa. Avaamme tänä vuonna eri puolille Suomea 30 uutta Hehkua, joista 18 kevään aikana. Myynti on ylittänyt odotukset myymälöissä sekä verkkokaupassa”, kertoo toimitusjohtaja Tuomas Mattelmäki.

Erityisesti kiinnostusta ovat herättäneet Dermalogican ja Madaran kosmetiikkatuotteet sekä Puhdas+-sarjan ravintolisät. Konseptin mukaisesti asiakkaille on tarjolla myös neuvontaa sekä asiantuntijoiden palveluita, jotka alkuvaiheessa liittyvät kauneudenhoitoon. Myymälätiloissa tehdään mm. kynsien pikalakkausta, kulmien ja ripsien värjäystä ja ihonhoitoneuvontaa. Lisäksi asiakas voi varata ajan myymälän hoitohuoneessa tehtäviin kasvohoitoihin.

Hehkun avajaisia juhlitaan tarjoamalla 50 ensimmäiselle asiakkaalle vapaavalintainen tuote veloituksetta. #50ekaa-kampanja on innostanut kaikilla avauspaikkakunnilla asiakkaita ja synnyttänyt jonoja oven taakse.

”On hienoa päästä avaamaan uusia Hehkuja. Asiakkaat ovat ottaneet meidät hienosti vastaan ja ensimmäiset ovat saapuneet jonoon jo noin 2 tuntia ennen avausta”, Mattelmäki sanoo.

Pekurin kauppakorttelissa avautuu samanaikaisesti myös uusi ja odotettu K-Supermarket Pekuri, jonka avausnauhan leikkaa Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala yhdessä Keskon aluejohtaja Jari Saarisen kanssa. 

Hehku pähkinänkuoressa

  •  Ensimmäiset kaupat avautuivat Helsingin Forumiin ja Vantaan Koivukylään 25.1.2018
  •  Verkkokauppa hehku.fi, jossa toimituskumppaneina Posti, Schenker ja Matkahuolto
  •  Keskon ja Oriolan 50-50 omistama, investoinnin arvo 25 miljoonaa euroa

Maaliskuussa avautuvat myymälät:

  •  Helsingin kauppakeskus Ruoholahti
  •  Turun Länsikeskus
  •  Tampereen Turtola
  •  Nokian K-Citymarket
  •  Kuopion kauppakeskus Matkus ja Päiväranta
  •  Jyväskylän kauppakeskukset Forum ja Keljo
  •  Seinäjoen Jouppi

Huhtikuussa, kevään viimeisenä, avautuu Hehku-myymälä Turun kauppakeskus Skanssissa.

Hehku Pekurinkulma henkilökuntineen toivottaa median edustajat tervetulleiksi tutustumaan uuteen myymälään keskiviikkona 21.2. klo 15.30-18.00. Paikalla Hehkun asiantuntijoiden lisäksi johtoa vastaamassa kysymyksiin ja kertomassa uudenlaisesta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin konseptista.

Hehku Pekurinkulma: Kauppurienkatu 12, 90100 Oulu, aukioloajat ma-pe klo 10-20, la klo 10-19, su klo 12-18.
Hehku Ideapark: Ritaharjuntie 49, 90540 Oulu, aukioloajat ma-pe klo 10-20, la klo 10-18 , su klo 12-18.

Kuvia sekä Hehkun logo löytyvät materiaalikorista.

Lisätietoja:
Tuomas Mattelmäki, toimitusjohtaja, puh.+358 400 640 403, tuomas.mattelmaki@hehku.fi 

Hehku on täysin uudenlainen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tuotteisiin ja palveluihin keskittyvä maanlaajuinen kauppaketju, joka haluaa auttaa jokaista löytämään oman tapansa voida paremmin. Hehku tarjoaa asiantuntevaa neuvontaa, lähes 10 000 tuotteen valikoiman sekä palveluita kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kivijalkakaupoissa ja verkkokaupassa. Kuluvan vuoden aikana Hehku-ketjuun avataan eri puolille Suomea yhteensä 30 kauppaa, joihin rekrytoidaan 200 hyvinvoinnin ammattilaista. Tavoitteena on rakentaa koko maan kattava 100 myymälän verkosto ja tarjota 1000 uutta työpaikkaa.

Avainsanat: