Breaking Waves 2018 – Kansainväliset meriklusterin toimijat varustamoista startup-yrityksiin tapaavat Helsingissä


Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää/Keksi Agency

Globaalin meriklusterin avaintoimijat kokoontuvat ensimmäistä kertaa Helsingissä 3.–4. joulukuuta. Breaking Waves 2018 -tapahtuma yhdistää Euroopan meriklusterin avaintoimijat tavoitteenaan varmistaa Euroopan kilpailukyky globaaleilla markkinoilla. Tapahtuma on osa kansainvälistä teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushia.

Kaksipäiväisen Breaking Waves 2018 -tapahtuman tavoitteena on synnyttää aktiivista keskustelua toimialan sisällä, mutta tuoda mukaan myös uusia ideoita alan ulkopuolelta. Pyrkimyksenä on kehittää merenkulusta entistä vastuullisempaa ja kustannustehokkaampaa sekä parantaa alan turvallisuutta ja prosessien sujuvuutta.

Kutsuvieraille 3.12. järjestettävässä Think Tank -foorumissa alan merkittävimmät vaikuttajat määrittävät yhteisen näkemyksen Euroopan meriklusterin tulevaisuuden haasteista ja tavoitteista. Mukana on muun muassa satamien sekä varustamojen edustajia, Euroopan komission päätöksentekijöitä sekä alan pioneeriyritysten kuten Wärtsilän, ABB:n ja Rolls Roycen edustajia.

4. joulukuuta järjestettävässä konferenssissa esitellään Think Tankissa määritellyt tavoitteet, jonka lisäksi ratkaisuja etsitään startup-kiihdyttämön sekä erilaisten case-esimerkkien kautta. Alan merkittävät vaikuttajat kuten, Wärtsilän toimitusjohtaja Jaakko Eskola, DG Moven Magda Kopczynska, Karin Orsel MF Shippingiltä, Hampurin sataman toimitusjohtaja Jens Meier, ESPOn pääsihteeri Isabelle Ryckbost sekä Danish Shippingin toimitusjohtaja Anne H. Steffensen, esittelevät omat näkemyksensä Euroopan meriklusterin tulevaisuudesta. Lisäksi Euroopan investointipankin varapääjohtaja, Alexander Stubb, pohtii keynote-puheenvuorossaan Euroopan kilpailukykyä muuttuvassa maailmassa.

Helsingillä on avainrooli Euroopan meriklusterin keskeisten toimijoiden yhdistämisessä

Kansainvälinen meriteollisuus ja merenkulku ovat suuressa murroksessa. Tiukentuva ympäristölainsäädäntö, palveluketjujen disruptio sekä automaatio ja digitalisaatio tulevat muuttamaan merenkulkua ennennäkemättömällä tavalla. Muutosten myötä tarve tiiviimmälle yhteistyölle Euroopassa kasvaa, jotta alueen kilpailukyky pystytään turvaamaan myös tulevaisuudessa. Helsinki kutsuu kansainväliset merialan avaintoimijat ensimmäistä kertaa yhteen tarkoituksena löytää ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin.

Breaking Waves 2018 on uudenlainen foorumi, joka on suunnattu merenkulun ammattilaisille laivanrakennuksesta teknologiaosaajiin, varustamoista satamiin ja päätöksentekijöihin. Suomalainen kehitystyö alalla on esimerkillistä; Helsingin Satama on Euroopan vilkkain matkustajasatama ja suomalainen meriklusteri on kansainvälisestikin tunnettu edelläkävijä meriteknologian kehityksessä. Näin ollen Helsingillä on avainrooli eri toimijoiden yhteentuomisessa.

Suomen meriklusterin menestystarinat kumpuavat monipuolisuudesta ja toimivasta synergiasta. Meillä on matkustaja- ja rahtivarustamoja, erikoisvarustamoja, meriteollisuutta telakoista startup-yrityksiin sekä satamat ja satamaoperaattorit. Digitalisaatio, arktinen osaaminen ja ympäristöpuolen innovaatiot ovat suurimpia vahvuuksiamme, ja juuri ne muuttavat alaa hurjasti. Breaking Waves 2018 mahdollistaa laajemman dialogin eri toimijoiden välillä sekä yhteistyön, joka edesauttaa kilpailukyvyn jatkuvuutta”, kertoo Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja Tiina Tuurnala.

Suomen meriklusterin kokeilukulttuuri on synnyttänyt kansainvälisestikin kiinnostavia ratkaisumalleja 

Suomella on pitkä historia IT-alan edelläkävijämaana ja täältä löytyy vahva joukko digitaalisuuden asiantuntijoita. Myös Suomen meriklusteri on rakentanut elinvoimaista toimintaansa jo pitkään. Sen ainutlaatuinen kokeilukulttuuri on mahdollistanut tehokkaita tapoja etsiä uudenlaisia ratkaisuja muun muassa vähäpäästöiseen merenkulkuun sekä meriliikenteen automaatioon.

Suomen erityinen vahvuus on innovatiivisia kokeiluja mahdollistava, poikkeuksellisen avoin yhteistyö toimijoiden välillä, joista esimerkkeinä autonomista meriliikennettä edistävä One Sea -innovaatioekosysteemi, valmisteilla oleva etäluotsauskokeilu sekä tiedon ja tiedonvaihdon uudenlaiseen hyödyntämiseen perustuva älyväylähanke. Nämä kokeilut ovat poikkeuksellisia maailmanlaajuisestikin”, Tuurnala sanoo.

Suomen meriklusterin avoimien toimintatapojen kautta pyritään hyödyntämään myös muiden IT- ja teknologia-alojen osaamista, joita törmäytetään yhteiskehittämisellä. Päinvastoin, alan uudet innovaatiot myös usein skaalautuvat muiden teollisuudenalojen käyttöön ja niillä voi olla hyvin kauaskantoiset vaikutukset. Joulukuun Breaking Waves 2018 -tapahtuma osana Slushia edesauttaa näiden toimintatapojen ja niistä kehittyneiden ideoiden hyödyntämisen laajemmin Euroopan meriklusterissa. Tämä tulee vahvistamaan Suomen ja Euroopan kilpailukykyä huomattavasti. 

 

Lisätietoja:

Vappu Mänty
Director of Sales and Marketing, Helsinki Marketing
+358 50 401 3548
vappu.manty@hel.fi

Tiina Tuurnala
Toimitusjohtaja, Suomen Varustamot
+358 40 5476762
tiina.tuurnala@shipowners.fi

Liput ja ohjelma

 

Helsinki Marketing on Helsingin kaupungin omistama yhtiö. Helsinki Marketing vastaa Helsingin operatiivisesta kaupunkimarkkinoinnista ja yritysyhteistyöstä. Yhtiö toimii tiiviissä yhteistyössä helsinkiläisten, vierailijoiden, päättäjien ja asiantuntijoiden kanssa.​

Yrityksestä

Helsinki Marketing on Helsingin kaupungin omistama yhtiö. Helsinki Marketing vastaa Helsingin operatiivisesta kaupunkimarkkinoinnista ja yritysyhteistyöstä. Yhtiö toimii tiiviissä yhteistyössä helsinkiläisten, vierailijoiden, päättäjien ja asiantuntijoiden kanssa. https://www.myhelsinki.fi/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia